Wiitaunionissa rauhallinen koronatilanne – Rokotuksissa siirrytty hoivayksiköihin

Viitasaarella ja Pihtiputaalla on tammi-helmikuun 2021 vaihteessa rauhallinen koronatilanne, todettiin Wiitaunionin johtoryhmän kokouksessa maanantaina 1. helmikuuta. Koronarokotuksissa on siirrytty hoivayksiköihin. Wiitaunionissa valmistaudutaan väestön laajaan rokotukseen, joka voidaan toteuttaa, kun rokotteita on riittävästi. Rokotteita saadaan viikottain osuus Keski-Suomen sairaanhoitopiirille tulevasta rokote-erästä.

Länsi-ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta enintään 10 henkilöön on voimassa 1.3.2021 saakka (rajoituksen kestoa jatkettu 5.2.2021). Koska Wiitaunionin alueella koronatilanne on rauhallinen, johtoryhmä katsoi nykyisten paikallisten suosituksien ja ohjeiden olevan riittäviä. Esimerkiksi Viitasaaren ja Pihtiputaan lukiossa wanhojen tanssit ja penkkarit toteutetaan ilman yleisöä ja varotoimenpitein aiemman suunnitelman mukaisesti.

Johtoryhmä seuraa tiiviisti niin Keski-Suomen kuin valtakunnallisia suosituksia ja määräyksiä sekä paikallista epidemiatilannetta, minkä perusteella tehdään päätöksiä mahdollisista uusista toimenpiteistä Viitasaarella ja Pihtiputaalla.

Johtoryhmä muistuttaa kuntalaisia hygienian, turvavälien ja maskien tärkeydestä edelleen. Johtoryhmä esittää kiitokset kaikille työntekijöille, kuntalaisille ja yrityksille sekä muille toimijoille ohjeiden ja suositusten noudattamisesta, jonka ansiosta Wiitaunionin alueella koronatilanne on pysynyt rauhallisena ja tartuntoja on todettu Viitasaarella ja Pihtiputaalla suhteellisen vähän koko pandemia-aikana. Tämän vuoksi esimerkiksi vapaa-ajanpalveluita on pystytty pitämään auki pääasiassa normaalisti.

Wiitaunionin johtoryhmä yhtyy kuitenkin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronanyrkin suositukseen, jonka mukaan esimerkiksi erilaiset joukkueet välttäisivät kuntien ja sairaanhoitopiirien välistä liikkumista pelien ja kisamatkojen vuoksi ainakin seuraavien kahden viikon aikana. Valtakunnallinen SM- ja 1-divisioonan kilpailutoiminta harjoitteluineen voi jatkua käytössä olevin varotoimenpitein, kuten myös kansainväliselle huipulle tähtäävä toiminta. Toiminnassa on huomioitava viranomaisten päätösten lisäksi lajiliittojen linjaukset.

Testiin hakeutuminen matalalla kynnyksellä on edelleen tarpeen. Wiitaunionissa on käytössä koronavirustaudin sähköinen oirearvio Omaolo.fi-palvelussa sekä Koronavilkku-sovelluksessa. Arvion voi lähettää terveydenhuoltoon, josta ammattilainen ottaa tarvittaessa yhteyttä viestillä tai puhelimitse. Kiireellisissä tilanteissa palvelu ohjeistaa ottamaan suoraan yhteyttä päivystykseen.

Koronapuhelin 014 459 7200 palvelee Viitasaarella ja Pihtiputaalla kaikissa koronaan liittyvissä asioissa, myös ajanvarauksissa. Koronapuhelin on avoinna arkisin klo 8-16 ja viikonloppuisin klo 9-15. Jätettyihin soittopyyntöihin vastataan saman päivän aikana.

Terveysaseman laboratorio suljettu Viitasaarella 9.2.2021 – Viitasaaren näytteenotossa poikkeustilanne jatkuu edelleen

Wiitaunionin terveyskeskuksen laiteasennukset ja henkilökunnan koulutus vaikuttavat laboratorioiden aukioloaikoihin viikolla 6. Viitasaaren terveysaseman laboratorio on suljettu tiistaina 9.2.2021 ja Pihtiputaan terveysaseman laboratorio on suljettu keskiviikkona 10.2.2021. Pahoittelemme kiinnioloa. Normaalit aukioloajat löytyvät laboratorio-sivulta.

Rikkoutuneen laitteiston vuoksi perjantaina 5. helmikuuta Viitasaarella ei voida ottaa klo 10 jälkeen perusverenkuva- (PVK) ja INR-näytteitä. Viitasaaren terveysaseman laboratoriossa INR-näytteet ja perusverenkuvanäytteet (PVK) on perjantaisin edelleen otettava ennen klo 10. Normaaleihin aikatauluihin palaamisesta ilmoitetaan myöhemmin.

Tiedotetta päivitetty 10.2.2021, aiemmin kerrottiin että INR-näytteitä voitaisiin ottaa normaalisti perjantaista 12.2. alakaen.

Vapaaehtoistyö luisteluradan ja hiihtolatujen parissa palkittiin – Veikko Lindlöfille Viitasaaren vuoden liikuntateko -palkinto

Keski-Suomen urheilu- ja liikuntapalkinnot vuoden 2020 palkinnot on jaettu tänä vuonna poikkeuksellisesti ilman Keski-Suomen Urheilugaalan järjestämistä.

Viitasaaren vuoden 2020 liikuntatekona palkittiin Veikko Lindlöfiä vapaaehtoistyö.  Lindlöf on ylläpitänyt vapaaehtoistyönä retkiluisteluratoja ja hiihtolatuja Muuruejärven jäällä.  Erityisesti retkiluistelurata on kerännyt harrastajia laajalta alueelta. Lisätiedot radasta ja laduista on Facebookin Huopanankosken luistelurata -ryhmässä. Retkiluisteluradalla on tehty Facebookissa nähtävillä oleva video, jonka ovat tehneet Emilia Valkeinen ja Aku Subekan.

Kaikki palkitut perusteluineen on julkaistu Keski-Suomen Liikunta ry:n verkkosivuilla.

Kesätyödeiteillä mahdollisuuksia esillä torstaina 4.2.2021

Pohjoisen Keski-Suomen alueen toimijoista koostuva Bisnes Academy -tiimi järjestää torstaina 4. helmikuuta Kesätyödeitit, joilla eri työnantajat kertova kesätyömahdollisuuksista verkkolähetyksenä. Myös jälkikäteen tallenteena katsottavissa olevassa tilaisuudessa kerrotaan kesätöistä niin täysi-ikäisille kuin alle 18-vuotiaille sopivista kesätöistä.

Lisätiedot sekä linkin lähetykseen ja tallenteeseen löydät omalta sivultaan.

Wiitaunionin jätehuollon viranomaistehtävät siirtyvät Sydän-Suomen jätelautakunnalle helmikuussa 2021

Viitasaaren ja Pihtiputaan jätehuollon viranomaistehtävät siirtyvät Sydän-Suomen jätelautakunnalle 1.2.2021 alkaen. Muutos vaikuttaa esimerkiksi kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden jätehuoltoasioihin siten viranhaltijapäätökset (esimerkiksi poikkeamispäätökset), jätehuoltoneuvonta ja kiinteistön jätehuoltotietojen muuttumisen ilmoittaminen tehdään Sydän-Suomen jätelautakunnalle kaupungin ja kunnan sijaan. Viitasaaren ja Pihtiputaan tekninen toimi jatkaa edelleen palvelutehtävien hoitajana aluekeräyspisteiden osalta. Kaikki muutoksen vaikutukset löytyvät Ajankohtaista jätehuollossa -sivulta.

Viitasaarella ja Pihtiputaalla tulee kiinnittää huomiota jätteiden lajitteluun oikeisiin jätejakeisiin. Myös kiinteistöjen jäteastioiden tulee olla määräysten mukaisia, esimerkiksi pelkät säkkitelineet tai pyörättömät astiat eivät täytä vaatimuksia.

Viitasaari ilmoittautuu ehdolle Erä- ja luontokulttuurimuseon sijaintipaikaksi

Viitasaaren kaupunginhallitus päätti maanantaina 25.1.2021 asettua ehdolle Erä- ja luontokulttuurimuseon sijaintipaikkakunnaksi. Suunnitteilla olevasta museosta on määrä tulla kansainvälisesti vetovoimainen, kunnianhimoinen ja yhteiskunnallisesti vaikuttava Suomen luonto- ja eräkulttuurin kokemisen ja esittelyn paikka. Valtakunnallista hanketta esitellään omilla verkkosivuillaan.

Viitasaari on keskeisen sijaintinsa, metsä- ja järviluontonsa, sekä mittavan erähistoriansa puolesta oivallinen sijainti Erä- ja luontokulttuurimuseolle. Hakuun toimitettavassa selvityksessä käsitellään kaupungin mahdollisuuksia ja etuja valtakunnallisesti merkittävälle vierailukohteelle monesta eri näkökulmasta.

Hakemuksessa esitetään alustavasti kolmea erilaista sijaintivaihtoehtoa Viitasaarella: Uudisrakennus Torinrantaan, kiertotalousratkaisu nykyiseen kaupungintaloon sekä saarivaihtoehto Vanhassa Kirkkosaaressa. Museo olisi kaupungin historian merkittävin matkailu- ja kulttuurimatkailuhanke sekä suurin julkinen investointi, joka vaikuttaisi positiivisesti paikkakunnan elinvoimaan, talouteen ja yrityksiin. Viitasaarella ja lähialueilla on jo nykyisin muun muassa luontoretkikohteita sekä tunnettuja kalastuskoskia ja Huopanankosken kalastushistoriallinen näyttely.

Ehdokkaat sijaintipaikkakunniksi ilmoittautuvat tammikuun loppuun mennessä. Toiseen vaiheeseen valitaan neljä kaupunkia tarkempiin neuvotteluihin ja kolmannessa vaiheessa sijaintipaikkakunnille esitetään sitova tarjouspyyntö. Sijaintipaikkakunnan valitsevat keskukseen liitettävien museoyhdistysten hallitukset yhdessä rahoittavien ministeriöiden kanssa.

Museohankkeen tavoitteena on viiden miljoonan euron aluetaloudelliset vaikutukset vuosittain. Viitasaaren kaupunginhallitus päätti mukaan ilmoittautuessaan samalla, että kaupunginon  alustava valmius sijoittaa esimerkiksi perustettavan säätiön peruspääomaan 4,5 miljoonaa euroa sekä rahoittaa museon toimintaa vuosittain muutamilla sadoilla tuhansilla euroilla. Kävijöitä keskukseen tavoitellaan vuosittain 100 000 ja museohankkeeseen uskotaan saatavan laajasti esimerkiksi hankerahoitusta, kuntayhteistyökumppaneita sekä yrityselämää. Kaupungin osallistuminen hankkeen rahoitukseen sekä arviot vaikutuksista paikkakuntaan täsmentyvät haun myöhemmissä vaiheissa.

Tiedotetta päivitetty 26.1.2021 klo 17.05 täsmennyksellä siitä, että mm. rahoitus täsmentyy haun myöhemmissä vaiheissa.

Viitasaaren terveysaseman laboratoriossa laiterikko – Vaikuttaa näytteenottoon perjantaisin

Viitasaaren terveysasemalla tapahtuneen laitteiston rikkoutumisen vuoksi perusverenkuva- (PVK) ja INR-näytteitä ei voida ottaa perjantaisin klo 10 jälkeen. Normaaleihin aikatauluihin voidaan palata, kun rikkoutuneiden tilalle saadaan uudet laitteet.

Terveysaseman laboratorio on avoinna arkisin klo 7-15. Näytteenotto klo 7.15-14, jonka jälkeen vain päivystysnäytteiden ottoa. Keskussairaalan lähetteellä kokeisiin tulee saapua viimeistään klo 10. Laboratorion puhelin: 044 459 7234 (soittoaika arkisin klo 11-15).

Koronarokotuksissa ollaan siirtymässä hoivayksiköihin – Wiitaunionin väestön rokotukset aloitetaan aikaisintaan helmikuussa

Viitasaarella ja Pihtiputaalla ollaan siirtymässä rokotuksiin hoivayksiköissä, kun kriittinen hoitohenkilökunta on saatu rokotettua. Järjestys on valtakunnallisen rokotusjärjestyksen mukainen. Muiden Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntien tavoin Wiitaunioniin saadaan pieni osuus sairaanhoitopiirille osoitetuista rokote-eristä.

Aikaisemman arvion mukaisesti muille kuntalaisille rokotukset aloitetaan aikaisintaan helmikuun aikana. Näiden rokotusten aloittamisesta ja järjestelyistä tiedotetaan erikseen. Väestön rokottaminen aloitetaan yli 80-vuotiaista ja henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia perussairauksia. Wiitaunionissa noudatetaan THL:n valtakunnallista rokotusjärjestystä, joka on esitetty alla.

Valtakunnallinen rokotusjärjestys

  1. Koronapotilaita hoitava terveydenhuollon henkilöstö sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö ja asukkaat
    1. Teho-osastojen henkilökunta
    2. Todettuja tai epäiltyjä covid-19-potilaita hoitavien vuodeosastojen ja päivystysosastojen sekä ensihoidon henkilökunta
    3. Todettuja tai epäiltyjä covid-19-potilaita hoitavien infektiovastaanottojen henkilökunta, koronanäytteenottojen henkilökunta ja koronavirusdiagnostiikkaa tekevä laboratoriohenkilökunta
    4. Sosiaalihuollon asumispalvelujen ja laitoshoidon tehostetun palvelun toimintayksikköjen eli ympärivuorokautisen hoivan henkilökunta ja asukkaat (ryhmiä 3 ja 4 voidaan rokottaa samaan aikaan)
    5. Kriittinen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö rajatusti, esimerkiksi elinsiirtoyksikköjen henkilökunta
    Edellä mainittujen ryhmien kokonaismäärä on runsaat 100 000 ihmistä, kun mukaan lasketaan vain ikääntyneiden hoivapalvelut.
  2. Ikääntyneet ja henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia perussairauksia
    1. ≥80-vuotiaat*
    2. 75–79-vuotiaat *
    3. 70–74-vuotiaat*
    4. <70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus**
    5. <70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus***
    Yli 70-vuotiaita on kaikkiaan noin 800 000.
    *mukaan lukien samassa taloudessa asuvat omaishoitajat
    **Vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavia sairauksia ovat esimerkiksi krooninen vaikea munuaissairaus, vaikea immunosuppressiivinen tila (elinsiirto, akuutti syöpähoito) ja vaikea krooninen keuhkosairaus.
    *** Vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia ovat esimerkiksi sepelvaltimotauti ja kirroottinen maksasairaus.
  3. Muu väestö

Lisätietoa rokotusjärjestyksestä THL:n verkkosivuilta.

Tilaisuuksien osallistujarajoitukset jatkuvat – Wiitaunionin alueella yli 10 henkilön yleisötilaisuudet kielletty 8.2.2021 saakka

Wiitaunionin alueella yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty 8.2.2021 saakka, sillä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen osallistujamäärän rajoittamisesta. Päätöksen mukaan kaikki yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisä- ja ulkotiloissa on edelleen kielletty koko Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Tämä myös Viitasaarta ja Pihtipudasta koskeva päätös on voimassa 18.1.-8.2.2021 välisen ajan. Edellinen rajoitus 10 henkilön osallistujamäärästä on voimassa 17. tammikuuta saakka.

Enintään 10 hengen kokoontumisia voi järjestää, mutta tällöinkin on noudatettava ehdottoman tarkasti ja kaikilta osin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä. Aluehallintovirasto suosittelee painokkaasti välttämään kaikkia fyysisiä kokoontumisia, joita ei ole pakko järjestää.

Suomessakin todettu muuntuneen viruksen aiheuttamia tartuntoja ja uusi virusmuunnos voi yleistyessään aiheuttaa selvästi aiempaa nopeammin leviävän epidemian ja vaarantaa siten terveydenhuoltojärjestelmän kantokyvyn. Valtakunnallisesti epidemiatilanne on myös hyvin vakava ja tilanteen laajamittainen, äkillinen heikentyminen on mahdollista koko maassa, ellei torjuntatoimia jatketa. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on edelleen kiihtymisvaiheessa.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös koskee yleisötilaisuuksia, kuten markkinoita, konsertteja, teatterinäytöksiä ja urheiluotteluja, joissa on yleisöä. Kaikki lähikontaktit toisiin ihmisiin, jotka eivät ole välttämättömiä, on syytä jättää pois.

Tarkemmat tiedot päätöksestä aluehallintoviraston verkkosivuilla.

Lääkärit palkitsivat Wiitaunionin toisena vuotena peräkkäin – Terveyskeskus on yksi parhaista koulutuspaikoista Suomessa

Nuorten Lääkärien Yhdistys palkitsi keskiviikkona 13.1.2021 Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan yhteisen Wiitaunionin terveyskeskuksen yhtenä Suomen parhaista erikoistuvien lääkärien koulutuspaikoista vuonna 2020. Valtakunnalliseen kyselyyn vastasi yhdeksän Wiitaunionissa koulutuksessa ollutta lääkäriä, joista kaikki suosittelivat terveyskeskusta koulutuspaikaksi. Kaikki myös antoivat täydet viisi tähteä Wiitaunionin terveyskeskukselle, joka koostuu Viitasaaren ja Pihtiputaan terveysasemista.

Virallisesti tunnustuksen sai Viitasaaren terveysasema, jossa lääkäreitä koulutetaan enemmän. Wiitaunionissa ollaan hyvin tyytyväisiä palkitsemiseen ja lääkäreiden antamaan palautteeseen.

”Olen erittäin ylpeä tästä saavutuksesta. Helpollahan tämä ei ole tullut, vaan tulos on vaatinut yhteistyötä ja sitoutumista lääkärikunnan ja hoitohenkilöstön tiimoilta lääkäreiden kouluttamiseen”, perusturvan toimialajohtaja Marja Laurila kertoo.

Wiitaunionin palkinto myönnettiin toisena vuotena peräkkäin. Laurilan mukaan onnistuminen koulutuksessa ja lääkäreiden tyytyväisyys toimintaan Viitasaarella ja Pihtiputaalla on seurausta koulutuksen pitkäjänteisestä kehittämisestä, jota on johtanut koulutusvastaava Tanja Laitinen lääkäri Heikki Alasen kanssa.

”Meillä on panostettu lääkäreiden kouluttamiseen jo useana vuonna ja nyt se työn tulos kantaa hedelmää”, Laurila toteaa.

Wiitaunionin terveyskeskus sai hiljattain myös Suomen Medisiinariliiton Kandiystävällinen terveyskeskus -tunnustuksen. Vs. johtava lääkäri Lauri Mielityinen kertoo, että joustoa on löytynyt moneen suuntaan. Lääkärit voivat tehdä työtä osa-aikaisesti, lyhempinä tai pidempinä päivinä ja kattavasti eri terveyskeskustyön sektoreilla.

”Onhan tämä hieno asia. Koulutusmyönteisyys on kokonaisuus, mihin vaikuttavat kaikki lääkärit, etenkin kokeneemmat, hoitohenkilökunta ja esimiestasokin”, Mielityinen iloitsee.

Tiedote ja tulokset Nuorten Lääkärien Yhdistyksen verkkosivulla.