Räyhäkäs Hevisaurus Viitasaari Areenassa lauantaina 12.11.2022 – Tarjolla heviä koko perheen makuun

Räyhäkäs juraheviyhtye Hevisaurus saapuu Viitasaarelle lauantaina 12. marraskuuta! Neljä dinosaurusta tarjoilee klo 14 alkaen koko perheelle laadukasta hevimusiikkia Viitasaaren kaupungin kulttuuripalveluiden järjestämässä konsertissa. Hevisaurus viihdyttää lapsia ja lastenmielisiä ja on palkittu useaan otteeseen.

Liput 25 € +kulut
Liput ennakkoon myynnissä Lippu.fi ja Viitasaaren Kirjakauppa

Tapahtuma Facebookissa

Henkilökohtaisen avun asiakasosallisuus -työryhmä on käynnistynyt – Tule mukaan kehittämään hyvinvointialueen toimintaa

Henkilökohtaisen avun keskus aloittaa koko Keski-Suomen hyvinvointialueella 1.1.2023. Keskuksesta henkilökohtaisen avun työnantaja saa apua ja neuvontaa henkilökohtaisen avun hankkimiseen ostopalveluna tai palvelusetelillä ja ohjeistusta työnantaja velvoitteissa. Keskus palvelee myös hyvinvointialueen kuntien työntekijöitä sekä avustajia. Toiminta käynnistyy vaiheittain ja keskuksen fyysinen sijainti vahvistuu sen myötä. Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa keskuksen hallinnoinnista.

Henkilökohtainen apu on vammaispalvelulain mukaista ja sillä tarkoitetaan toisen ihmisen antamaa välttämätöntä apua niissä asioissa, joita henkilö ei pysty tekemään itse vamman tai sairauden vuoksi.

Erityisosaaminen koko Keski-Suomen hyvinvointialueen käyttöön
Henkilökohtaisen avun keskukseen keskitetään kunnista henkilökohtaisen avun lakisääteisiä tehtäviä. Sen myötä vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun erityisosaaminen on yhdessä paikassa Keski-Suomen hyvinvointialueen kuntien käytettävissä. Keskitetylle henkilökohtaisen avun keskukselle on tullut tilaus hyvinvointialueen kunnista: tämä on noussut yksimielisesti esiin muun muassa vammaispalveluiden kuntakyselyn 14.6.2022 tuloksista. Palvelun keskittäminen mahdollistaa yhdenvertaisemman ja tasalaatuisemman palvelun henkilökohtaisen avun asiakkaalle ja vapauttaa kunnan työntekijöiden resurssia muuhun työhön.

Asiakas hakee henkilökohtaista apua jatkossakin kotikuntansa hyvinvointialueen vammaispalveluista ja kunnan omatyöntekijät toimivat edelleen lähityöntekijöitä, jotka vastaavat asiakkaan palvelukokonaisuudesta. Keskuksen toimintaa ohjaavat Keski-Suomen hyvinvointialueella sovitut yhteiset ohjeet ja toimintamallit.

Asiakasosallisuuden työryhmä
Henkilökohtaisen avun keskuksessa on aloittanut uusi alueellinen asiakasosallisuuden työryhmä elokuussa 2022. Työryhmän tavoite on kehittää henkilökohtaisen avun keskuksen palvelusisältöjä sekä sen toimintaa entistä asiakaslähtöisemmäksi ja tuoda mukaan asiakkaan näkökulma. Työryhmän jäsenet kootaan eri Keski-Suomen hyvinvointialueen kunnista.

Henkilökohtaisen avun käytänteiden yhtenäistäminen läpi hyvinvointialueen varmistaa asukkaiden yhdenvertaisen kohtelun asuinpaikasta riippumatta.

Ilmoittautumiset asiakasosallisuus-työryhmään mieluiten sähköpostitse mari.makela@jyvaskyla.fi.

Toivomme sinulta sitoutumista sillä työryhmä jatkaa toimintaansa hankkeen jälkeen. Kokoontumiset ovat hybrideitä, eli niihin voi osallistua paikalla tai Teams-yhteydellä. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen.

Pop up TE-toimisto Viitasaarella 1.11.2022 – Työllistymiseen apua ilman ajanvarausta

Viitasaaren kaupungintalolla järjestetään Pop up TE-toimisto tiistaina 1. marraskuuta 2022 klo 10-13. Tarjolla on apua työllistymiseen, palveluihin ei tarvitse varata aikaa.

Pop up TE-toimistossa asioinnin etuja:
1) Asiointi on henkilökohtaista
2) Asiointi tapahtuu lähellä ja nopeasti
3) Voit saada apua esimerkiksi työnhakuun, opiskeluun, yrittämiseen tai työttömyysturva-asioihin

Pop up TE-toimistossa autetaan monenlaisissa työllistymiseen liittyvissä kysymyksissä
• Mistä etsin ja löydän työtä?
• Mistä saan apua työnhakutaitojen kehittämiseen?
• Millaisia palveluja TE-toimisto tarjoaa opintoja suunnittelevalle?
• Millaisia mahdollisuuksia TE-toimisto tarjoaa yritystoimintaa suunnitteleville?
• Kuinka luon profiilin Työmarkkinatorille?
• Miten toukokuussa 2022 voimaan tullut uusi asiakaspalvelumalli vaikuttaa työnhakuun?

Tulethan paikalle vain oireettomana. Lämpimästi tervetuloa!

Hyvinvointialueen palvelujen myöntämisperusteista luonnokset – Kommentoi 4.10.2022 mennessä

Keski-Suomen hyvinvointialueen palvelujen myöntämisperusteista on tehty luonnokset. Palvelujen myöntämisperusteilla tarkoitetaan niitä kriteereitä, joilla määrättyjä hyvinvointialueen palveluita myönnetään asiakkaille. Näitä palveluja ovat:

– Aikuisten kotihoidon ja ikääntyvien asumisen palvelut
– Omaishoidon tuki
– Perhehoito
– Vammaispalvelut ja erityishuolto
– Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kotiin tarjottavat palvelut ja asumispalvelut
– Lasten ja nuorten perhehoito
– Lapsiperheiden kotipalvelu
– Täydentävä toimeentulotuki
– Sosiaalinen luotto

Palveluja koskevat myöntämisperusteet ovat nyt kommentoitavana otakantaa.fi -sivuilla. Kaikilla halukkailla on mahdollisuus käydä kommentoimassa niitä. Luonnoksia on mahdollista kommentoida 4.10. saakka. Toivomme aktiivista kommentointia ja eri näkemysten esiintuontia!

Tämän lisäksi vaikuttamistoimielimiltä (vanhus- ja vammaisneuvostoilta sekä nuorisovaltuustolta) kerätään kommentit myöntämisperusteista vaikuttamistoimielinten Howspace-työtilassa.

Myöntämisperusteilla taataan asiakkaiden yhdenvertaisuus

Palvelujen myöntämisperusteilla tarkoitetaan niitä kriteereitä, joilla julkisin varoin tuotettuja hyvinvointialueen palveluita myönnetään asiakkaille. Myöntämisperusteet turvaavat sen, että asiakkaita kohdellaan yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti.

Palvelujen myöntämisperusteet ohjaavat myös talousarvion valmistelua ja toteuttamista sekä turvaavat palvelun oikea-aikaisuuden ja ehkäisevät häiriökysyntää.

Valmistauduttava lakimuutoksiin ja siirtymäaikoihin

Myöntämisperusteiden luonnokset on laadittu voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuen. Myöntämisperusteiden viimeistelyä päätöksentekoa varten hankaloittaa se, että ainakin sosiaalihuoltolakiin, vanhuspalvelulakiin, vammaispalvelulakiin, mielenterveyslakiin ja sosiaalisen luototuksen lakiin on tulossa merkittäviä muutoksia, joista kuitenkaan vielä ei ole eduskunnan päätöksiä. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.

Tällä hetkellä Keski-Suomen alueella on erilaisia käytäntöjä palvelujen myöntökriteereissä. Esimerkiksi säännöllisen kotihoidon piirissä olevien ja omaishoidon tuen asiakkaiden määrät vaihtelevat runsaasti Keski-Suomen kuntien välillä. Jotta asiakkaille jo myönnetyt palvelut jatkuvat keskeytymättä myös hyvinvointialueelle siirryttäessä, myöntämisperusteiden käyttöönotossa on tarkoitus käyttää siirtymäaikoja. Tämä koskee etenkin palveluita, jotka ovat harkinnan varaisia tai perustuvat laajaan palveluntarpeen arviointiin ja asiakassuunnitelmaan. Uusien asiakkuuksien osalta vahvistetut palvelujen myöntämisperusteet tulevat käyttöön, kun palvelujen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueelle 1.1.2023.

Lisätiedot hyvinvointialueen sivuilla.

Savivuoren ulkoilualueella räjäytyksiä 27.-28.9.2022 – Muokattavien kohteiden lähistöllä liikkumista suositellaan välttämään

Viitasaaren keskustaajamassa olevalla Savivuoren ulkoilualueella tehdään räjäytyksiä syksyllä 2022 kahtena päivänä, 27.-28.9.2022. Kallion räjäytyksiä tehdään useassa paikassa. Räjäytyksiä tehdään päivittäin klo 7-17 välisenä aikana. Vaikka räjäytykset tehdään tietyissä kohteissa, räjäytystyön luonteen vuoksi kohteiden lähistöllä laajemmalla alueella liikkumista kyseisenä aikana suositellaan välttämään.

Tiistaina 27. syyskuuta räjäytykset tehdään Lummeniementien varressa olevan latuosuuden päässä, kuntoportaiden ja Lummeniemen leirikeskuksen pysäköintialueen luona.

Keskiviikkona 28. syyskuuta räjäytystyötä jatketaan pururadan 1 ja 2,5 kilometrin reiteillä.

Räjäytyksillä saadaan lisää tilaa Lummeniementien varrella olevan ladun lähtö- ja kääntöpaikalle sekä pururadalle latukoneen käyttöä varten.

 

Hietalan venesataman laituripaikat siirretään Pihkurin satamaan – Uudet paikat käytössä keväällä 2023

Viitasaaren kaupungin tekninen toimi siirtää Hietalan venesataman (Rantakuja 4, Google Maps) laituripaikat Pihkurin satamaan (Pihkurinkuja, Google Maps).

Uudet laituripaikat ovat noin 150 metrin päässä nykyisestä Hietalan venesatamasta. Pihkurin rannassa on aallonmurtaja, jonka luona laituri ja veneet ovat paremmin suojassa aallokolta.

Nykyisten laituripaikkojen haltijoihin otetaan yhteyttä kirjeitse. Laituripaikat siirretään Hietalan satamasta Pihkurin sataman laituriin veneilykauden 2022 päätyttyä. Uuden paikat Pihkurin laiturissa ovat käytössä keväällä 2023.

Venepuomit siirretään nykyiseen laituriin Pihkurin satamassa, jonne myös Hietalan vanha laituri siirretään. Tämä laituri tulee käyttöön vierasvenelaiturina. Pihkurin rannassa on myös veneenlaskuluiska.

Kaivuutyö vaikuttaa liikenteeseen maanantaina 19.9.2022 – Haapasaaressa kaivetaan useilla reiteillä

Kaapelityöt vaikuttavat liikenteeseen maanantaina 19.9.2022 Haapasaaressa keskustan ja Isoahon välillä. Kaapelivetoja varten Wiitasaarentie, sen vieressä yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä sekä Haapasaarentie kaivetaan auki klo 9 lähtien. Kaapeliasennusta varten tehtävä työ on ohjeistettu toteutettavaksi kaista kerrallaan niin, että liikenne pääsee läpi. Työstä voi kuitenkin aiheutua pientä haittaa liikenteen sujumiselle. Kaivuutyön on tarkoitus valmistua maanantain aikana.

Ohessa kartta, jossa vihreällä merkitty työkohteet. Kartta Maanmittauslaitokselta.

Syksyn 2022 ProViitasaari-lehti julkaistu ja luettavissa – Mukana myös kaupungin tiedotusliite

Viitasaarta, paikkakunnan palveluita ja mahdollisuuksia sekä ajankohtaisia asioita poikkeuksellisen laajasti tuova ProViitasaari-lehti on julkaistu keskiviikkona 14. syyskuuta. Vuoden 2022 toisessa ProViitasaari-numerossa voit lukea muun muassa nuorten työpajasta, viitasaarelaisista yrityksistä ja hankkeista sekä harrastuksista.

Lehti on luettavissa maksuttomana Issuu-palvelussa: ProViitasaari 2/2022. Lehteen sisältyy sivuilla 14-17 oleva kaupungin tiedotusliite.

ProViitasaari-lehti on Viitasaaren Seudun ja Wiita-Sanomien yhteinen erikoisnumero, jonka julkaisemisessa ovat mukana myös Viitasaaren kaupunki, Kehittämisyhtiö Witas sekä Viitasaaren Yrittäjät. Erikoisnumero julkaistaan kaksi kertaa vuodessa ja lehteä jaetaan Viitasaaren Seudun tilaajien lisäksi muun muassa Viitasaaren ja lähialueen kuntien talouksiin.

Wiitaunionin terveyskeskuksen puhelinliikenteessä ongelmia keskiviikkona 14.9.2022 – Vika saatu korjattua

Wiitaunionin terveyskeskuksen puhelinliikenteessä on havaittu ongelmia keskiviikkona 14.9.2022. Torstaina 15.9. ongelmat on saatu korjattua.

Sekä Viitasaaren että Pihtiputaan terveysasemien vastaanottojen puhelinjärjestelmää koskevan vian vuoksi puhelut eivät ohjaudu oikein, joten soittoihin ei pystytä toistaiseksi vastaamaan. Palveluntarjoaja selvittää ongelmaa ja etsii ratkaisuja puhelinliikenteen korjaamiseen parhaillaan. Pahoittelemme asiakkaillemme tilanteesta aiheutuvaa vaivaa.

Kuten muinakin aikoina hätätilanteissa tulee ottaa yhteyttä hätänumeroon 112.

Tiedotetta päivitetty 15.9.2022, kun vian korjauksesta on saatu tieto.