Wiitaunionin sopimuksen päättäminen ja tehtävien järjestäminen 1.1.2024 lähtien käsittelyssä Viitasaarella ja Pihtiputaalla

Pihtiputaan kunnanhallitus ja Viitasaaren kaupunginhallitus käsittelevät kokouksissaan 6.6.2022 valtuustoille annettavaa esitystä Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin yhteistyösopimuksen eli Wiitaunionin sopimuksen päättämisestä.

Vuoden 2023 alusta sosiaali- ja terveyspalvelujen eli perusturvan palvelujen järjestämisvastuu siirtyy Keski-Suomen hyvinvointialueelle ja nykyiseen Wiitaunionin yhteislautakunnan palvelu-tuotantoon perustuva toiminta ajetaan hallitusti alas. Muutoin Wiitaunionin toimintaan tehtävät muutokset astuvat voimaan vuodesta 2024 alkaen. Tavoitteena on saada kuntien organisaatiot vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuuden kunnan tehtävien järjestämistä.

Esityksen mukaan Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin yhteislautakunnat lakkaavat 31.12.2023 ja molempiin kuntiin perustetaan omat toimielimet. Valtuuston, hallituksen, tarkastuslautakunnan ja keskusvaalilautakunnan lisäksi kuntiin perustetaan omat elinvoima-lautakunnat sekä sivistys-ja hyvinvointilautakunnat, joiden esittelystä vastaavat kuntien omat johtavat viranhaltijat. Yhteiset viranhaltijat ja toimihenkilöt palaavat peruskuntiensa palvelukseen Wiitaunionista tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Esityksen mukaan Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin yhteistoimintaa jatketaan Viitasaaren alueen musiikkiopiston, Viitaseudun opiston ja Wiitaunionin aluekirjaston palveluiden järjestämisessä. Yhteistoiminnasta laaditaan uudet sopimukset syksyllä 2022. Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan lukioiden yhteinen aluelukiojohtamisjärjestelmä purkautuu ja lukioilla on jatkossa omat rehtorinsa.

Molemmat kunnat järjestävät henkilöstö- ja taloushallinnon sekä ICT- ja tietohallinnon palvelut itse päättämällään tavalla. Alustavan suunnitelman mukaan Viitasaari liittyy Keski-Suomen Monetra osakeyhtiöön talous- ja palkkahallinnon palveluiden osalta ja hankkii ICT-palvelut kuntien Tiera Oy:ltä. Pihtiputaalla ICT-palvelut sekä talous- ja palkkahallinnon palvelut tuotetaan jatkossakin kunnan omana toimintana. Näistä tehdään erilliset ratkaisut ja päätökset syksyn 2022 aikana. Viitasaaren kaupungin organisaatioon hallinto-ja talouspalveluihin sijoittuu uutena viranhaltijana kaupungin oma talous- ja tietohallintopäällikkö. Järjestely tukee laadukkaiden kuntakohtaisten palveluiden järjestämistä, kun viranhaltijat voivat keskittyä kahden kunnan sijaan yhden kunnan toimintaan ja tukipalvelujen järjestämiseen.

Kaikissa henkilöstömuutoksissa noudatetaan liikkeenluovutusperiaatetta, eli muutoksen kohteena oleva henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä vastaanottavan organisaation palvelukseen.

Wiitaunionin purkautumisesta aiheutuu muutoskustannuksia. Osa kustannuksista on muutokseen liittyviä kertaluonteisia kustannuksia ja osa jatkuvaluonteisia lisäkustannuksia, kun henkilöstökuluja ei enää jaeta kahden kunnan kesken.

Muutokset eivät koske Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimen ja maaseutuhallinnon yhteistoimintaa, vaan sopimuskuntien kanssa jatketaan yhteistoimintaa nykyiseen tapaan.

Jätteenkuljetukseen tulossa muutoksia, muita uudistuksia esitetään – Tutustu ajankohtaisiin jäteasioihin jäteillan videotaltiointi katsomalla

Viitasaarella järjestettiin jäteilta torstaina 5.5. jäteilta, jossa käsiteltiin Viitasaarta ja Pihtipudasta koskevia jäteasioita. Tilaisuuden tallenne on katsottavissa 2 viikkoa (7.6. saakka) kaupungin Youtube-kanavalla. Tilaisuus kannattaa katsoa, sillä siinä käsitellään perusteellisesti ja selventävästi monia Viitasaarella ja Pihtiputaalla puhuttaneita jätteisiin liittyviä asioita.

Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan alueella asuinkiinteistöt siirtyvät kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen piiriin jätelautakunnan päätöksellä.

Muutos tarkoittaa käytännössä sitä, että jatkossa kiinteistöjen omien sekajäteastioiden tyhjennyksen ja jätekuljetuksen järjestää kunta tai kuntien jäteyhtiö. 26. huhtikuuta päätöksen tehnyt Sydän-Suomen jätelautakunta käsitteli asiaa selvityksen perusteella. Eri seikkojen tarkastelun perusteella selvityksessä todettiin, että nykyinen kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus ei täytä lain edellyttämiä vaatimuksia.

Muutos astuu voimaan siirtymäkauden jälkeen, Pihtiputaalla ja Viitasaarella 1.5.2025 alkaen. Siihen saakka kiinteistönhaltija sopii jätteenkuljetuksesta suoraan yrityksen kanssa, mikäli jätteet käsitellään kiinteistön oman jäteastian kautta. Kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetuksen eli kiinteistöjen omien jäteastioiden lisäksi Viitasaaren ja Pihtiputaan haja-asutusalueella on täydentävänä järjestelmänä kunnan aluekeräyspisteitä, joihin voi perusmaksulla toimittaa hyötyjätteitä ja erillistä käyttöoikeusmaksua vastaan myös sekajätteitä. Hyväksytty palvelutaso sekä lainsäädäntö ohjaa sekajätteen osalta nykyistä vahvemmin kiinteistökohtaiseen keräykseen.

Jätehuoltomääräyksiä ollaan päivittämässä ja niiden luonnosversio on asetettu nähtäville. Määräysluonnoksessa on otettu huomioon tulevat muutokset mm. jätelainsäädännön sekä jäteviranomaisen tekemien päätösten osalta (esim. kuljetusjärjestelmä, palvelutaso). Jätehuoltomääräysten luonnoksesta voi jättää mielipiteitä 1.8. saakka, ohjeet erillisessä kuulutuksessa.

Uusille hoitajille ja viitasaarelaisten yritysten uusille työntekijöille asunnot vuokralle puoleen hintaan kolmeksi kuukaudeksi

Viitasaaren kaupunki tarjoaa Viitasaaren kaupunkiorganisaatioon tuleville uusille lähi-, sairaan- ja lastenhoitajille sekä Viitasaarella sijaitsevien yritysten uusille työntekijöille Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:n vuokra-asuntoja 50 % alennuksella. Katso myös muut tarjottavat edut Rekry-sivultamme.

Vuokra-asuntoja tarjotaan 50 % alennuksella kolmen kuukauden ajaksi. Kokeilussa on rajoitettu määrä asuntoja. Vuokrahuojennuksen voi saada vuokrasopimuksiin, jotka alkavat 1.6.-31.12.2022 välisenä aikana. Vuokrasopimus voi kuitenkin olla tätä pidempi.

Asunto tulee varata työnantajan/esihenkilö kautta. Työnantajan edustaja ilmoittaa uuden työntekijän asunnon tarpeesta ja varaa Viitasaaren vuokra-asunnot Oy:ltä kaupungin kiintiöstä vuokra-asunnon. Sen jälkeen vuokrasopimus tehdään suoraan Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:n ja vuokralaisen välillä. Ehtona on, että työnantajan edustaja osoittaa vähintään yhdellä muuttavaan kotitalouteen kuuluvalla henkilöllä olevan vuokra-aikaa koskeva työsopimus.

Kaupunki pidättää oikeuden tarjota soveltuvaa vapaana olevaa asuntoa ja rajata tarjolla olevien asuntojen määrä. Yksi henkilö voi saada tukea vain kerran. Jos työsopimus työpaikalla päättyy ennen kolmen kuukauden täyttymistä, muuttuu vuokra normaalihintaiseksi.

Miten saada vuokra-asunto 50 % vuokrahuojennuksella?
1. Viitasaaren kaupunkiorganisaatioon tulevan uuden lähi-, sairaan- ja lastenhoitajan esihenkilö ottaa yhteyttä, tai yritys rekrytoi uuden työntekijän ja ilmoittaa Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:lle hänen oikeudestaan vuokrahuojennukseen.
Vuokralainen ottaa yhteyttä Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:n toimistoon(040 7358796 (mpm/pvm), vuokraasunnot@viitasaari.fi)), joka ehdottaa vapaina olevia asuntoja.
2. Mikäli sopiva asunto löytyy kiintiöstä, tehdään normaaliin tapaan vuokrasopimus.
3. Vuokrasopimus on määräaikainen jatkuen alennetulla vuokralla korkeintaan kolme kuukautta ja sopimuksen täytyy alkaa ennen 31.12.2022. Tämän jälkeen vuokrasopimus voi jatkua toistaiseksi voimassaolevana normaalilla vuokralla.
4. Kaupunki/ Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy pidättää oikeuden vaatia normaalinsuuruisen takuuvuokran ennen vuokrasuhteen alkamista mahdollisesti vuokralaisen aiheuttamien vaurioiden kattamiseksi.

Uimahalli Simmariin etsitään kahvilayrittäjää – Hae 17.6. mennessä

Viitasaaren kaupungin liikuntapalvelut hakee

Kahvilayrittäjää Uimahalli Simmariin 1.8.2022 alkaen.

Kahvila toimii itsenäisenä yrityksenä ja vastaa erikseen laadittavalla hoitosopimuksella uimahallin ja kuntosalin lipunmyynnistä. Tiloissa olevat kahvila- ja lipunmyyntitoimintaan tarkoitetut laitteet ja kalustot ovat yrittäjän hallinnassa ja käytössä. Kahviotilasta ei peritä vuokraa. Viitasaaren kaupunki maksaa kahvioyrittäjälle korvauksen uimahalli-/kuntosalimaksujen perimisestä.

Kahvilan yrittäjältä edellytetään laadukasta asiakaspalvelua ja yhteistyökykyisyyttä sekä asiakkaiden että uimahallin henkilöstön kanssa.

Vapaamuotoiset hakemukset tulee osoittaa 17.6.2022 mennessä sähköpostilla os. jorma.rihto@viitasaari.fi
Tiedustelut vapaa-aikatoimenjohtaja Jorma Rihto 044 4597 570.

Päiväkeskuksen ohjelma viikoille 21-22

Päiväkeskuksen ohjelma viikoille 21-22 eli 23.5. alkaen.
Lehdenlukutuokio arkisin klo 10.30-11.30
Lounas joka päivä klo 11.30-12.30

VIIKKO 21
Ma 23.5. klo 13 Visailua ja arvoituksia
TI 24.5. klo 13 Kankaanpainantaa
KE 25.5. klo 13 Hirvikeittoa-Tarina Hiiskulan hirvijahti
TO 26.5. HELATORSTAI – ei ohjelmaa
PE 27.5. klo 13 Levyraati

VIIKKO 22
MA 30.5. klo 13 Sanapelejä
TI 31.5. klo 10 Leenan jumppa, klo 13 Juustoinen makumatka
KE 1.6. klo 13 Kevätkirkko ja kahvit kirkossa (Yhteiskyyti Päiväkeskukselta lähtee noin klo 12.30, ilmoittaudu henkilökunnalle!)
TO 2.6. Klo 13 Askartelua
PE 3.6. klo 13 Vedetään hatusta – Raili ja Heidi

Musiikin Aika täyttää 40 vuotta kesällä 2022 – Juhlaseminaari ”Kohtaamispaikkana kulttuuri – uudessa maailmassa?” 5.7.2022 Viitasaarella

Viitasaarella on järjestetty vuodesta 1982 lähtien Musiikin aika -festivaali, josta on muodostunut merkittävä kansainvälinen nykymusiikin foorumi. Tänä vuonna 40 vuotta täyttävä Musiikin aika on Viitasaaren merkittävin tapahtuma, jonka avajaiskonsertti järjestetään Viitasaari Areenalla 5.7. klo 19.00.

Festivaalin 40-vuotisen historian kunniaksi Viitasaaren kaupunki järjestää juhlaseminaarin ”Kohtaamispaikkana kulttuuri – uudessa maailmassa?”

Seminaarissa puhuvat monet musiikki- ja kulttuurielämän vaikuttajat. Mukana ovat tuore kulttuuriministeri Petri Honkonen, Kulttuuri- ja taidealan Kulta ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen, tieto-Finlandia voittaja, säveltäjä Osmo Tapio Räihälä, säveltäjä Riikka Talvitie sekä Musiikin ajan aiemmat taiteelliset johtajat Timo Kinnunen ja Tapio Tuomela. Rahoittajan näkökulmaa tuo Veli-Markus Tapio Suomen kulttuurirahastosta.

Puheenaiheena ovat maailman muutos ja musiikin rooli sekä Viitasaaren henki. Seminaari on avoin yleisölle ja sitä voi seurata myös striiminä Viitasaaren kaupungin verkkosivuilta.

Festivaalilla on rohkean edelläkävijän ja innovatiivisen rajojen rikkojan maine ympäri maailman. Viitasaaren Kesäakatemia ry:n järjestämän festivaalin ohjelmisto ei koostu pelkästään konserteista vaan myös mm. säveltäjätapaamisista, luennoista ja muista oheisohjelmista kooten tapahtuman vieraat tiiviiksi keskustelevaksi ryhmäksi. Viitasaarelle on odotettavissa festivaalin ajaksi yli 100 kansainvälistä vierasta. Viitasaaren kaupunki tukee Musiikin ajan järjestämistä taloudellisesti.

Kohtaamispaikkana kulttuuri – uudessa maailmassa?

Tervetuloa Musiikin Aika -festivaalin 40-vuotisjuhlaseminaariin Viitasaaren kaupungintalolla tiistaina 5.7.2022 klo 15.30 – 18

Nykymusiikkia edistämällä jätämme eri tavoin mukana oleville muistijäljen, ruokimme uteliaisuutta ja näkemyksellisyyttä. (Viitasaaren Kesäakatemia ry:n missio)

Viitasaarella kohtaavat 5.–11. heinäkuuta nyky- ja taidemusiikin tekijät, arvostajat ja yleisöt. Aloitamme festivaaliviikon 40-vuotista historiaa ja tulevaisuutta luotaavalla seminaarilla. Maailma on muutoksessa. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillintä, Korona-pandemian monet vaikutukset ja Venäjän hyökkäyssota muuttavat elämisen ehtoja ja ajatteluamme. Etäisyyksien merkitys pienenee digitalisaation ja etäyhteyksien myötä.

Mitä on uusi maailma ja miten siitä voimme tehdä nykyistä paremman? Mikä on taiteen tai musiikin rooli? Miten murrokset tulevat näkymään musiikissa? Tuomme yhteen ihmisiä, joita innostaa nykytaidemusiikki, uteliaisuus ja rohkeus. Arvoinamme ovat yhdenvertaisuus, näkemyksellisyys ja erilaisuuden vuorovaikutus.

Esillä on myös paikan henki ja tuntu: Viitasaarelle on 40 vuoden ajan joka kesä kokoonnuttu nykytaidemusiikin festivaaleille. Miten se on vaikuttanut Viitasaarella, yleisöissä tai taiteilijoissa? Onko paikalla väliä? Miten näin erityinen taiteenlaji on kotiutunut Viitasaarelle? Myös yleisö pääsee mukaan keskusteluun ja vuorovaikutukseen!

Ohjelma
15.30 Kohtaaminen kakkukahveilla, joilla juhlistamme Time of Music -festivaalin 40-vuotista taivalta.

16.00 Musiikkia, Viitasaaren alueen ja Jokilaaksojen musiikkiopistojen sävellyspedagoginen hanke
Rosa Smed: Il Viaggio
Pia-Susanna Rautakoski, piano
Jokilaaksojen musiikkiopisto

Molemminpuolista oppimista – nykymusiikin ja Viitasaaren yhteiseloa 40 vuotta. Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen

Mikä on Viitasaaren henki ? Keskustelemassa Musiikin Aika -festivaalin aiemmat taiteelliset johtajat Tapio Tuomela ja Timo Kinnunen.

Patsastelua vai vaikuttamista yhteisöissä? Taidemusiikin säveltäjän rooli muutoksessa? Puheenvuoro säveltäjä Riikka Talvitie

Kommentti taidemusiikin roolista ja merkityksestä: tietokirjailija, säveltäjä Osmo Tapio Räihälä

Musiikkia, Viitasaaren alueen ja Jokilaaksojen musiikkiopistojen sävellyspedagoginen hanke
Sakari Mäkipelto: Paper Cut Skeleton Wing
Viitasaaren alueen musiikkiopisto

Mikä muuttuu vai muuttuuko mikään? Mennäänkö kohti uutta ja parempaa? Kulttuuri- ja tiedeministeri Petri Honkonen

Keskustelua tulevaisuuden kulttuurista: Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö Kulta ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen sekä erityisasiantuntija Veli Markus Tapio Suomen kulttuurirahastosta

Uudet maailmat – New Worlds? Juhlavuoden festivaali näyttää suuntaa. Musiikin Aika – Time of Music -festivaalin taiteellinen johtaja Johan Tallgren

Päätössanat: kohti parempaa Viitasaaren hengessä! Viitasaaren Kesäakatemia ry:n puheenjohtaja Maria Kaisa Aula

Seminaarin juontajina ja keskusteluttajina toimivat Maria Kaisa Aula sekä Viitasaaren vapaa-aikapalveluiden johtaja Jorma Rihto. Seminaari striimataan suorana lähetyksenä Viitasaaren kaupungin Youtube-kanavalla.

Koronarokotuksen 4. annoksen saavien ryhmä laajenee – Ajanvaraukset terveyskeskuksesta puhelimitse

Jatkossa Viitasaarella, Pihtiputaalla ja muualla KSSHP:n alueella suositellaan neljänsiä koronarokoteannoksia iäkkäille järjestetyn kotihoidon ja omaishoidon piirissä oleville henkilöille. Lisäksi rokotetta suositellaan myös niille yli 75 -vuotiaille, joiden terveyden ja toimintakyvyn heikentyminen hankaloittaa kotona pärjäämistä.

Rokotettavaan ryhmään kuuluville varataan ajat soittamalla terveyskeskuksen vastaanoton puhelimeen asuinpaikkakunnan mukaan.

Kun koronarokotusresurssit antavat myöten, neljänsien koronarokotteiden antamista myös nuoremmille kuin yli 75 -vuotiaille on mahdollista laskea portaittain. Muutoksista tiedotetaan myöhemmin.

Koronarokotukset, puhelinaika ma-to klo 9-15, pe 9-14
Viitasaari 014 459 7241 (vastaanoton puhelin)
Pihtipudas 014 459 6715 (vastaanoton puhelin)

Viitasaarella ja Pihtiputaalla käyttöön Terveyshyötyarvio – Väestötäsön tieto tukee yksittäisen asiakkaan hoitamista

Viitasaarella ja Pihtiputaalla otetaan käyttöön Terveyshyötyarvio, joka tuottaa tietoa väestön terveydestä ja hoidon laadusta. Väestötason tietoa hyödynnetään tiedolla johtamisessa ja yksilötason tieto tukee ammattilaisen työtä yksittäisen asiakkaan hoitamisessa. Terveyshyötyarvion perusteella asiakkaille voidaan lähettää kirje, jos hänellä katsotaan olevan hoitovaje ja hoito kaipaa tehostusta. Nyt käyttöönotettava Terveyshyötyarvio on digitaalisten työkalujen tuoteperhe, joka hyödyntää asiakas- ja potilastietojärjestelmän rakenteista tietoa ja tieteelliseen näyttöön perustuvaa päättelyä.

Terveyshyötyarvion avulla voidaan löytää asiakkaita, joiden riskitekijöihin ja terveydentilaan voitaisiin vaikuttaa oikeilla toimenpiteillä. Ilman Terveyshyötyarviota näiden potilaiden tunnistaminen olisi vaikeaa. Terveydenhuollon ammattilainen voi tarvittaessa olla yhteydessä  asiakkaaseen tilanteen korjaamiseksi, jolloin potilasturvallisuus paranee. Työkalun avulla Wiitaunionin perusturva toteuttaa terveydenhuoltolain mukaisia velvoitteitaan edistää ja ylläpitää väestön hyvinvointia, terveyttä ja asiakas- ja potilasturvallisuutta.  Terveyshyötyarvio auttaa kaventamaan väestöryhmien välisiä hyvinvointi- ja terveyseroja ja osaltaan varmistaa, että terveydenhuollon toiminta perustuu näyttöön ja toteuttaa hyviä hoitokäytäntöjä.

Tietojohtamisen oikeuksilla Terveyshyötyarvion tietoja käsitellään massana, ilman yksittäisen asiakkaan tunnistetietoja. Tietojohtamisessa hyödynnetään väestön terveydentilaa kuvaavia raportteja, joita voidaan tarkastella ja suodattaa valitun asiakasryhmän hakukriteerein. Tuloksista on mahdollista nostaa esiin esimerkiksi tiettyä sairautta, kuten diabetesta sairastavien tiedot ja arvioida heidän hoitonsa toteutumista tai hoidon parantamisen tarpeita. Väestötasolla voidaan havaita hoidon tehostamisen tarpeita määritellyssä potilasjoukossa ja esimerkiksi suunnitella kyseiselle joukolle omahoitoryhmiä. Asiakastyössä Terveyshyötyarvion hyödyntäminen edellyttää asiakkaan tunnistamista. Terveyshyötyarviota voivat käyttää asiakastyössä vain ne ammattilaiset, joilla on oikeus tutustua asiakkaan tietoihin muutenkin. Työkalun avulla etsitään suuressa riskissä olevia sekä paljon palveluja tarvitsevia asiakkaita, jotka erityisesti hyötyisivät hoidosta, ja tarjotaan heille tarkoituksenmukaisia palveluja.
Terveyshyötyarviota käyttävien ammattilaisten on mahdollista tunnistaa yksittäinen asiakas silloin, kun Terveyshyötyarvion tulosten pohjalta nousee huoli asiakkaan tilanteesta ja kun asiakkaan hoito on kyseisen ammattilaisen vastuulla. Ammattilainen voi tällöin olla yhteydessä asiakkaaseen hoitosuunnitelman tai esimerkiksi lääkityksen tarkistamiseksi. Asiakkaalla on kuitenkin mahdollisuus kieltäytyä palvelusta ja kieltää myöhemmät yhteydenotot.

Järjestelmän avulla ei tehdä automaattisia hoitopäätöksiä eikä evätä palveluja keneltäkään, vaan tarjotaan parempia palveluja niille, jotka eivät ole saaneet tarpeeseensa nähden riittäviä tai oikeita palveluja.

Toimintaa pilotoitu Helsingissä
Terveyshyötyarviota on pilotoitu Helsingin terveysasemilla yhdessä työhön nimettyjen terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Terveyshyötyarvion kehittäjät ovat Helsingin kaupungilla työskenteleviä hoitajia ja lääkäreitä.
Kehittäjät hyödyntävät Terveyshyötyarviolla saatavaa tietoa sekä omilla terveysasemillaan annettavan hoidon tehostamiseksi että omien potilaidensa hoidon vaikuttavuuden arvioimiseksi ja parantamiseksi.
Viitasaarella ja Pihtiputaalla uskotaan Helsingin tavoin, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarjoamisessa siirrytään terveys- ja hyvinvointiongelmia korjaavasta toimintamallista ennaltaehkäisevämpään ja kohdennetumpaan toimintatapaan. Tämä on ainoa keino vastata mittaviin tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdistuviin paineisiin, kuten väestön ikääntymiseen, voimavarojen rajallisuuteen ja eriarvoistumiseen. Yhtenä keinona tavoitteen saavuttamiseksi käytetään Helsingin kaupungin ja Kustannus Oy Duodecimin yhteistyönä kehitettämää digitaalista Terveyshyötyarviota.

Lisätietoa
Terveyshyötyarviosta löytyy lisää tietoa Duodecimin sivuilta.
Terveyshyötyarvion päättelysääntöjen pohjana käytettävät tutkimustiedot perustuvat näyttöön perustuvan lääketieteen menetelmillä tehtyihin hakuihin sekä tutkimusten näytön asteen ja suositusten vahvuuden määrittelyyn. Periaatteet on laatinut kansainvälinen GRADE-työryhmä.
Lähteinä käytetään systemaattisia katsauksia (kuten Cochrane-katsaukset), suomalaisia Käypä hoito -suosituksia ja Duodecimin Lääkärin käsikirjan sisältöä. /

Perhekeskuksen kohtaamispaikan avajaiset 1.6. – Tule tutustumaan tiloihin ja toimintaan

Tule tutustumaan Viitasaaren kaupungin perhekeskuksen kohtaamispaikkaan keskiviikkona 1.6. klo 14-17. Avajaisissa pääset nauttimaan  leppoisissa tunnelmissa kahvia, mehua, vohveleita ja makkaraa. Olet lämpimästi tervetullut!

Avajaisissa voi myös kertoa toiveita ajatuksia perhekeskukseen toimintaan liittyen. Kohtaamispaikassa on myös palautelaatikko, johon voi  jättää ideoita ja vinkkejä keskukseen liittyen

Ohjelma
• Tervetulotoivotus ja esittäytyminen: Perhekeskustyöntekijä Marika Huhtanen
• Avajaispuhe: Maria Kaisa Aula
• Nimikilpailun tuloksen julkistaminen ja kaupungin tervehdys: Janne Kinnunen
• Arpajaiset: MLL Viitasaaren yhdistys
• Makkaranpaistoa: Viitasaaren Viestin nuoret, Autoliike Koskinen tarjoaa makkarat
• Vohvelikaffeet: Perhetyö ja MLL Viitasaaren yhdistys, tarjoaa K- Supermarket Viitasaari
• Lapsille pientä ohjelmaa luvassa
• Menossa mukana Viitasaaren kaupungin väkeä, MLL Viitasaaren yhdistys, Viitasaaren viesti, seurakunnat ym.

Perhekeskuksen tiloja voi varata perhekeskuskoordinaattorilta, 040 6610198/ Marika Huhtanen

Viitasaarella tilaisuus vesienhoidosta ja vesistökunnostusasioista maanantaina 16.5. – Tule tutustumaan ajankohtaisiin asioihin ja keskustelemaan

Keski-Suomen ELY-keskus järjestää toukokuussa 2022 koko Keski-Suomen maakunnan kattavan tilaisuussarjan. Viitasaarella tilaisuus järjestetään maanantaina 16.5. klo 17-19 kaupungintalon valtuustosalissa (Keskitie 10). Tilaisuudessa tiedotetaan ja esitellään maakunnan asukkaille ja asiasta kiinnostuneille vesienhoitoa ja vesistökunnostusasioita paikallisella tasolla. Tilaisuudet ovat avoimia ja suunnattu kaikille paikkakunnasta riippumatta, joihin myös ei-ammattilaiset asiasta kiinnostuneet pystyvät helposti osallistumaan ja saavat hyödyllistä tietoa.

Tilaisuudet kestävät 2 tuntia ja jokaisessa tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Esittelemme tiiviisti ja alueellisesti vesienhoidon perusasioita pääteemoista pintavedet, pohjavedet, vesistökunnostus ja  vesistökunnostusverkosto. Esitysten jälkeen on vapaata keskusteluaikaa, jolloin osallistujat voivat esimerkiksi esittää kunnostuskohteita ja tarpeita, tai kysyä lisätietoa ja tarkennuksia.

Alustava ohjelma
17.00-17.10 Kaupungin puheenvuoro/avaus
17.10-18.00 Vesienhoito alueellamme
18.00-18.15 Kunnostustarpeet alueellamme ja vesistökunnostusverkoston perustaminen
18.15-18.30 Miten käytät vesistökunnostusverkostoa
18.30-19.00 Kahvia ja keskustelua

Ohjelma on aikataulultaan suuntaa antava. Tilaisuuksissa painotetaan keskustelua, eli pyrimme vahvaan vuorovaikutukseen ja jättämään lopun kahvitteluun ja keskusteluun riittävästi aikaa.

Tilaisuudet järjestää ja rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus yhteistyössä Keski-Suomen kuntien ja Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry:n kanssa. Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry on maakuntamme tuore vesiensuojeluyhdistys, joka on perustetun vesistökunnostusverkoston omistaja.