Valtuusto päätti 2.5. että Viitasaaren kaupunki on valmis majoittamaan 50 Ukrainan sodan pakolaista

Viitasaaren kaupunginvaltuusto päätti  tänään, että Viitasaaren kaupunki on valmis sopimaan Jyväskylän vastaanottokeskuksen kanssa enintään 50 Ukrainan sodan pakolaisen vastaanottamisesta ja majoittamisesta Viitasaarelle. Kaupunginjohtajalle annettiin valtuudet jatkaa valmisteluja pakolaisten vastaanottamiseksi ja heidän palvelujensa turvaamiseksi.

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan välisestä yhteistyöstä keväällä 2022 käynnistyneen selvitystyön ja päätti, ettei ole tarkoituksenmukaista julistaa kaupunkia tuulivoimavapaaksi kunnaksi. Sen sijaan tuulivoimarakentamisen edellytykset tulee tapauskohtaisesti selvittää kaavoitusprosessin kautta.

Wiitaunionin henkilöstön  palkitseminen  palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.

Oheisena tarkastamaton valtuuston pöytäkirja.

 

Uusille työntekijöille 50 %:n vuokranalennus ja valokuituverkosta toteutettavuusselvitys

Kaupunginhallitus teki eilen 25.4. kokouksessaan Viitasaaren elinvoimaa edistäviä päätöksiä ja päätti mm. käynnistää uusille työntekijöille suunnatun asumistukikokeilun ja varasi kokeilua varten 10 asunnon kiintiön VVA Oy:n vuokrahuoneistokannasta. Viitasaarella on avoinna runsaasti hoitoalan ja teollisuuden työpaikkoja ja työntekijöistä on pulaa. Tilanteen helpottamiseksi kaupunki tarjoaa  kaupunkiorganisaatioon tuleville uusille hoitajille ja Viitasaarella sijaitsevien yritysten uusille työntekijöille käyttöön Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:n vuokra-asuntoja 50 % alennuksella kolmen kuukauden ajaksi.

Kokeilun tavoitteena on helpottaa työvoiman saantia ja houkutella potentiaalisia muuttajia asumaan ja työskentelemään paikkakunnalla. Kokeilussa on rajoitettu määrä asuntoja. Vuokrahuojennuksen voi saada vuokrasopimuksiin, jotka alkavat 1.6. – 31.12.2022 välisenä aikana. Vuokrasopimus voi jatkua tukiajan jälkeen normaalisti.

Kaupunginhallitus päätti tilata myös valokuituverkon toteutettavuusanalyysin Viitasaaren alueelle. Uusi laajakaistatukilaki tuli voimaan 3.2.2022. Parhaillaan uusia hankkeita on suunnitteilla eri puolilla Suomea ja Traficom kannustaa myös uusia tahoja lähtemään aktiivisesti mukaan laajakaistahankkeeseen. Tukirahoitusta saadakseen tukihakemusten on oltava valmiina syksyyn 2023 mennessä.

Kaupunginhallitus palautti perusturvalautakunnan uudelleen käsiteltäväksi valtuustoaloitteen taajaman ulkopuolella asuvien kuntalaisten kotihoidon palvelujen saatavuudesta sekä  Wiitaunionin ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuvantamisen yhteistyön toteuttamisesta.

Oheisena kaupunginhallituksen tarkastamaton pöytäkirja 25.4.2022.

Valtuusto käsitteli henkilöstökertomuksen vuodelta 2021

Valtuusto käsitteli kokouksessaan 28.3.2022  kuntalaisaloitteet ja valtuustoaloitteet sekä Wiitaunionin henkilöstökertomuksen vuodelta 2021. Mm henkilöstön osaamisen kehittämisestä ja palkitsemisesta kaupungin viime vuoden hyvän tuloksen myötä keskusteltiin vilkkaasti.

Aloitteiden osalta valtuusto mm. sai vastauksia, jonka mukaan perhekeskuksen tiloja parhaillaan siivotaan ja toiminta alkaa heti ensi kuun puolella. Kotihoidon kuntalisän myöntämistä selvitetään vielä ja arviolta elokuussa selvitys on valmiina.

Valtuusto myönsi myös lisämäärärahan jalankulku- ja pyörätien rakentamiseen välille Valtatie 4 – Petäjätie.

Kokousta ja valtuutettujen keskustelua voit seurata Viitasaaren kaupungin Youtube-kanavalta.

 

 

 

 

 

Kylien elinvoiman kehittämistä pohditaan tänään Löytänällä ja Niinilahdella

Suomen Kylät ry: n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto vierailee tänään Viitasaarella Keski-Suomen Kylät ry: n edustajien ja Leader Viisarin edustajien kanssa.

Kylätoiminnan ajankohtaisista kuulumisista ja kylien elinvoiman sekä maallemuuton edistämisestä keskusteltiin iltapäivällä vilkkaasti kaupungintalolla.  Kaupungintalolta kylätoimijat lähtivät tapaamaan Löytänän kylän edustajia Löytänän kylätalolle ja klo 18  on vuorossa Niinilahden sekä Ilmolahden kylien edustajien tapaaminen Niinilahden kylätalolla.

 

Äänestäminen vaalipäivänä 23.1.2022

Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022 klo 9.00 – 20.00 Viitasaaren kaupungissa seuraavilla äänestyspaikoilla:

Äänestysalue Äänestyspaikka
1. Keskeinen äänestysalue Viitasaaren kaupungintalo, Keskitie 10, Viitasaari
2. Läntinen äänestysalue Huopanan koulu, Keihärinkoskentie 7, Huopanankoulu
3. Itäinen äänestysalue Kymönkosken koulu, Hanhiniementie 9, Kymönkoski

 Jos et ole äänestänyt ennakkoon, ehdit vielä käyttää äänesi. Äänioikeutettuja kehotetaan tarkistamaan äänestyspaikkansa Digi- ja väestötietoviraston lähettämästä äänioikeusilmoituksesta. Vaalipäivänä voit äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty sinulle saapuneeseen ilmoituskorttiin. Mikäli et jostain syystä ole saanut ilmoitusta, voit tiedustella sitä ja/tai sen tietosisältöä Digi- ja väestötietovirastosta. Omaa äänestyspaikkaasi voit kysyä myös vaalipalvelunumerosta 0800 9 4770.

Äänestäjällä on oltava mukanaan henkilöllisyystodistus, joka voi olla poliisin myöntämä henkilökortti, passi, ajokortti tai vastaava kuvallinen asiakirja.

Noudata näitä ohjeita äänestyspaikalla:

  • Pidä riittävä etäisyys muihin ihmisiin.
  • Huolehdi käsien puhtaudesta. Käytä käsihuuhdetta.
  • Käytä äänestyspaikalla kasvomaskia tai kasvovisiiriä, jos se on mahdollista.

Jos tiedät olevasi vaalipäivänä lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä, älä tule sisälle vaalihuoneistoon.
Sopiaksesi mahdollisuudesta äänestää ulkona, ota yhteyttä vaalipäivänä 23.1. oman äänestysalueesi vaalilautakunnan puheenjohtajaan

Keskeinen äänestysalue  0400 183 748

Läntinen äänestysalue  040 341 6369

Itäinen äänestysalue 050 358 0443

Voit ottaa mukaasi oman vaaliavustajan, jos et esimerkiksi kykene itse tekemään äänestysmerkintää. Oma vaaliavustaja ei kuitenkaan voi olla vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö eikä hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa.
Jos Sinulla ei ole omaa avustajaa, äänestyspaikalla on vaaliavustaja käytettävissä.

Aluevaalilautakunnan ohjeita äänestäjälle

Oikeusministeriön ohjeita äänestäjälle

 

Sinustako uusi henkilöstöjohtajamme? – Hae 1.2.2022 mennessä

Wiitaunionin kuntien eli Viitasaaren ja Pihtiputaan palvelutuotanto on järjestetty yhteiseksi kummankin kunnan vahvuuksia hyödyntäen. Wiitaunionin palveluksessa on n. 1000 työntekijää.

Wiitaunioni etsii nyt uutta henkilöstöjohtajaa nykyisen henkilöstöjohtajan siirtyessä toisen työnantajan palvelukseen. Virka on määräaikainen päättyen 31.12.2023, mutta hyvällä työntekijällä on organisaatiossamme kysyntää tämänkin jälkeen. Viran sijoituspaikka on Viitasaaren kaupungin keskushallinto. Meillä on yhteisöllinen ja rento työilmapiiri, tule meille töihin 1.3. alkaen tai sopimuksen mukaan!

Työhösi kuuluu johtaa Wiitaunionin työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkaa sekä sen uudistustyötä. Edellytämme ylempää korkeakoulututkintoa ja riittävää kokemusta henkilöstöhallinnon työtehtävissä.

Lisätietoja kaupunginjohtaja Janne Kinnunen, 044 4597300, janne.kinnunen@viitasaari.fi.

Lisätiedot, kelpoisuusehdot ja ensisijaisesti hakeminen Kuntarekry-palvelussa

 

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys kaupungintalolla vielä tänään tiistaina 18.1.2022 klo 18.00 saakka

Vielä ehdit ennakkoäänestää – ennakkoäänestys on avoinna tiistaina 18.1. kaupungintalolla klo 18 saakka.

Ennakkoon äänensä on antanut 21,2  % keskisuomalaisista ja 27,3 % viitasaarelaisista  (tilanne 18.01.2022 10:00:02 ).

Pihtipudas ja Kyyjärvi ovat porskuttaneet ohi ensimmäisiksi reilulla 29 %:n äänestysaktiivisuudella.

https://tulospalvelu.vaalit.fi/AV-2022/fi/aantilas15.html

 

Aluevaalien ennakkoäänestys Viitasaarella on alkanut vilkkaasti

Ennakkoäänestys on äänioikeutetun vapaasti valittavissa vaalipäivän äänestyksen sijasta. Kukin äänioikeutettu voi oman valintansa mukaan äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa joko kotimaassa tai ulkomailla. Ennakkoäänestäjän on esitettävä selvitys henkilöllisyydestään.

Vaalit.fi-sivustolta löytyy äänestäjille ohjeita äänestämisen terveysturvallisuudesta korona-aikana. Kasvomaskin ja käsihuuhteen käyttö on tärkeää samoin kuin riittävän etäisyyden säilyttäminen muihin äänestettäessä ja äänestykseen jonotettaessa.

Jos äänestäjällä on hengitystieoireita, hänen tulee odottaa oireiden paranemista ennen kuin äänestää ennakkoon. Jos äänestäjä on lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä, hänen tulee odottaa karanteenin tai eristyksen päättymistä ennen kuin äänestää.

Ennakkoäänestys Viitasaaren kaupungintalolla seuraavasti:
– 12.1.-14.1.2022 (ke-pe) klo 9-18
– 15.1.2022 (la) klo 10- 14
– 16.1.2022 (su) klo 11 – 14
– 17.1.-18.1.2022 (ma-ti) klo 9-18

Liikkuva ennakkoäänestyspaikka 12.1. – 13.1.2022 (kirjastoauto) :
1. vaalireitti (12.1.2022 keskiviikko)
12.00-12.30; Soliskyläntie 560, 44500 Vts (Soliskylän kylätalo)
13.00-13.30; Pitkäkuja 27, 44590 Vuorilahti (Maamiesseuran talo)
14.00-14.30; Koskitie 122, 44580 Huopanankoski (vanha hautomo)
15.00-15.30; Keihärinkoskentie 672, 44760 Keihärinkoski (Keihärinkosken kylätalo)
16.00-16.30; Kokkolantie 693, 44740 Keitelepohja (bussipysäkki)
17.00-17.30; Rinteentie 19, 44730 Löytänä (Löytänän kylätalo)
2. vaalireitti (13.1.2022 torstai)
11.00-11.30; Niinijoentie 77, 44480 Niinilahti (Niinilahden kylätalo)
12.00-12.30; Ilmolahdentie 421, 44530 Ilmolahti (Ilmolahdentien ja Emoslahdentien risteys)
13.00-13.30; Vesannontie 590, 44640 Kymönkoski (Kymönkosken ruokapuoti)
14.00-14.30; Vesannontie 2101, 44670 Suovanlahti (Suovanlahden P-paikka)
15.00-15.30; Toulaudentie 1521, 44680 Lahnanen (Mäntylän kylätalo)
16.00-16.30; Keiteleentie 1752, 44630 Kumpumäki
17.00-17.30; Pasalantie 623, 44610 Kärnä (Pasalan entinen kauppa)

Jos et kykene itse tekemään äänestysmerkintää, voit ottaa mukaasi oman avustajan. Oma avustaja ei kuitenkaan saa olla vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö eikä hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa. Jos sinulla ei ole mukana omaa avustajaa, mutta tarvitset avustamista, vaalivirkailija avustaa sinua.

Ennakkoäänestyksen kuntakohtaista äänestysaktiivisuutta pääset seuraamaan

Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelusta

 

 

Huomenna alkaa aluevaalien ennakkoäänestys- tutustu ehdokkaisiin

Keski-Suomen aluevaalilautakunta on päättänyt, että se ei julkaise 630 ehdokkaan yhdistelmää painettuna sanomalehdessä, mutta HyvaKS.fi -sivuilta löytyvät kaikki aluevaaliehdokkaat valokuvineen. Katso alla olevasta linkistä:

https://hyvaks.fi/uutiset/tutustu-aluevaaliehdokkaisiin-kuvineen-esittelysivulla

Sivulta löydät ehdokkaiden nimet, äänestysnumerot, kuvat, ammatin/tittelin/arvon, sekä kotikunnan.

Palvelutalo Lehtolassa Viitasaarella on todettu koronatartuntoja – myös sivistystoimen palveluissa tiedossa muutoksia koronatilanteen johdosta

Viitasaarella on todettu useampia koronatartuntoja palvelutalo Lehtolassa.

Kaikki palvelutalon asukkaat ja henkilökunta testataan ja kartoitetaan tilanteen laajuus.

Lehtolan palvelutaloon on annettu vierailukielto.
Asianosaisiin ja omaisiin ollaan terveydenhuollon toimesta suoraan yhteydessä.

Muutoin koronaan liittyen ilmoitetaan, että kansalaisopisto aloittaa opetuksen vasta 16.1.2022 molemmissa kunnissa. Varhaiskasvatuksessa noudatetaan 22.12.2021 annettuja ohjeita.

Viitasaarella ja Pihtiputaalla on voimassa suositus maskien käyttöön tilanteissa, joissa kohdataan muita ihmisiä ja turvavälien pitäminen ei ole mahdollista. Samoin noudatetaan edelleen muita aikaisemmin annettuja suosituksia, varotoimenpiteitä ja hygieniaohjeita.

Wiitaunionin johtoryhmä seuraa paikallista tilannetta ja kokoontuu tarvittaessa uudelleen.