Kaupunginhallituksen esityslista on luettavissa kaupungin kotisivuilla kokouskuulutuksesta.
Viitasaarella suoritettavien avointen korkeakouluopintojen stipendit vuoden 2023 syyslukukauden osalta haettavissa 29.2.2024 mennessä
Viitasaaren kaupunki tukee toistaiseksi taloudellisesti kuntalaisten Viitasaarella suoritettavia opintosuorituksia avoimessa korkeakoulussa. Tukea maksetaan maksimissaan 300 euroa/lukuvuosi siten, että tuki myönnetään lukukausittain korkeakoulun veloituksen mukaisesti, kuitenkin enintään 15 €/opintopiste ja enintään 10 suoritetun opintopisteen pohjalta.
Stipendin saamiseksi tulee seuraavien kriteerien täyttyä:
- Opinnot ovat Suomessa toimivan ja julkisessa valvonnan olevan yliopiston tai ammattikorkeakoulun tarjoamia avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun opintoja.
- Hakija on toimittanut virallisen opintosuoritusotteen tai opintotodistuksen, josta tulee ilmi suoritetut opintopisteet.
- Hakija on toimittanut tositteen, josta näkyy kurssimaksu (kopio laskusta tai verkkopankkimaksusta).
- Hakijan kotikunta on ollut Viitasaari 31.12.2022.
Korvausta syyslukukauden 2023 osalta on haettava 29.2.2024 mennessä. Haku tapahtuu lomakkeella, joka on saatavilla kaupungintalon neuvonnasta tai Asiointipisteestä, Osaamiskeskus Lennättimestä sekä kaupungin ja Lennättimen verkkosivuilta.
Hakemus osoitetaan Viitasaaren kaupunki/hallintopalvelut ja toimitetaan postin kautta osoitteella: Keskitie 10, 44500 Viitasaari tai sähköpostitse osoitteella: viitasaaren.kaupunki@viitasaari.fi, viitteeksi: Avointen korkeakouluopintojen stipendi.
Hakemuksen liitteeksi tulee toimittaa oppilaitoksen virallinen opintosuoritusote tai opintotodistus sekä tosite maksusta.
Kaupungintalon info suljettu 4. – 5.12.2023
Kaupungintalon neuvonta (infopiste) on suljettu 4. – 5.12.2023 . Puhelinvaihde toimii normaalisti.
Kaupungintalon neuvonnan ja asiointipisteen sulkuajat marraskuussa 2023
Kaupungintalon neuvonta (infopiste) on suljettu 22.11.2023 ja asiointipiste 22. – 23.11.2023 koulutuksen vuoksi. Puhelinvaihde toimii normaalisti.
Asiointipiste on suljettu myös perjantaina 24.11.2023.
Kaupungintalon neuvonta suljettu 20.10.2023
Kaupungintalon neuvonta (infopiste) on suljettu perjantaina 20.10.2023. Puhelut ohjautuvat vastaajaan.
Suorat puhelinnumerot löydät verkkosivuilta eri palveluiden alta sekä haulla.
Kaupungintalon neuvonta suljettu 29.9.2023
Kaupungintalon neuvonta (infopiste) on suljettu perjantaina 29.9.2023. Puhelut ohjautuvat vastaajaan.
Viitasaaren asiointipiste suljettu 15.9. – 18.9.2023
Viitasaaren asiointipiste on suljettu perjantaina 15.9.2023 sekä maanantaina 18.9.2023.
Vauvan kaa -hyvinvointipäivä lauantaina 9.9.2023 Viitasaarella
Vauvan kaa -hyvinvointipäivä on lauantaina 9.9. Viitasaarella ensimmäistä kertaa
Vauvaa odottavat perheet ja vauvaperheet ovat tervetulleita Vauvan kaa -hyvinvointitapahtumaan, jossa esitellään vauvaa odottavien perheiden ja vauvaperheiden palveluita. Tapahtuma on lauantaina 9.9. kello 10–15 Viitasaaren terveyskeskuksen tiloissa, osoitteessa Sairaalantie 4.
Tapahtumassa vauvaa odottavat perheet ja vauvaperheet saavat vinkkejä niin oman kuin vauvankin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä tietoa millaista toimintaa ja tukea on tarjolla vauvaperheen arkea helpottamaan.
Tapahtuman järjestelyistä vastaavat Keski-Suomen hyvinvointialue ja Viitasaaren kaupunki. Tapahtumassa mukana ovat muun muassa neuvola, perhekeskus, lapsiperheiden kotipalvelu, suun terveydenhuolto, perheneuvola, perhetyö, ravitsemusterapia, fysioterapia, avoin varhaiskasvatus, hyvinvointikoordinaattori, Viitasaaren musiikkiopisto, Kriisikeskus Mobile, Äänekosken turvakoti, Viitasaaren vapaaseurakunta, Viitasaaren seurakunta, MLL ja Mieli Ry.
Vauvan kaa -tapahtuma on osa hyvinvointialueen neuvoloiden tarjoamaa perhevalmennusta ja se on avoin koko hyvinvointialueen perheille. Tapahtumaan on vapaa pääsy. 4H-yhdistyksen kahvio on avoinna.
Lisätietoja:
- palvelupäällikkö Marja Lehtoranta, p. 050 597 8314, Keski-Suomen hyvinvointialue, perhekeskus
Kaupungintalon neuvonnan sulkuajat syyskuussa
Kaupungintalon neuvonta (infopiste) on suljettu 1.9 ja 4.9.2023 sekä 29.9.2023. Puhelut ohjautuvat tuolloin vastaajaan.
Viitasaaren kaupungin palveluliikenteen esittelytilaisuus 22.8.2023 – Tule mukaan vaikuttamaan
Viitasaaren kaupungin uuden palveluliikenteen suunnitelmaluonnoksia ja aikatauluja esitellään tiistaina 22.8.2023 klo 17.30 Viitasaaren kaupungintalon valtuustosalissa. Kahvitarjoilu klo 17.00.
Tavoitteena on selvittää mahdollisuus kaikille avoimeen kuljetuspalveluun, joka tukisi erityisesti taajama-alueen ulkopuolella asuvien asiointia Viitasaaren keskustassa. Samalla on selvitetty mahdollisuutta palveluliikenteeseen keskustassa ja sitä ympäröivillä alueilla.
Tule mukaan vaikuttamaan asuinympäristösi liikenneyhteyksiin!