Kotihoidon tuen kuntalisä maksuun 1.9.2022 lukien ja henkilöstöetuja korotetaan

Kaupunginvaltuusto kiinnitti kesäkuun kokouksessaan huomiota erityisesti lapsiperheisiin ja päätti, että Viitasaaren kaupunki myöntää  1.9.2022  lähtien kuntalisää hoitorahan korotuksena niille perheille, jotka saa­vat Kelan kotihoidon tuen hoitorahaa ja jotka hoitavat kotona vähintään yh­tä alle 3-vuotiasta lasta. Kuntalisän suuruus on 150 €/kk kaikista alle 3-vuotiaista lapsista kus­ta­kin erikseen, joista maksetaan kotihoidon tukea. Perheen kaikki lapset hoi­de­taan kotona. Tuen saaminen ei estä lapsen osallistumista avoimiin var­hais­kas­va­tus­pal­ve­lui­hin. Aiemmin tiedotettiin, että kotihoidon tuen kuntalisä maksetaan 1.8. alkaen. Kelalla on kuntalisässä kahden kuukauden toimeenpanoaika, jonka vuoksi kuntalisää tullaan maksamaan Viitasaarella syyskuun alusta.

Avoin varhaiskasvatus alkaa Viitasaarella elokuussa 2022 perhekeskuksen tiloissa 1pv/vko lasten kerhotoimintana sekä 1pv/vko perhekerhona. Avoin var­hais­kas­va­tus on perheille maksutonta ja mahdollistaa kotihoidon tuen sekä kun­ta­li­sän maksamisen perheille.

Lisäksi myönnettiin lisämääräraha uuden varhaiskasvatusyksikön perustamiseen Hakamäelle.

Valtuusto myhäili  viime vuoden hyvän tilinpäätöksen johdosta ja ilmaisi tyytyväisyytensä kaupungin erinomaiseen taloustilanteeseen ja korotti samalla henkilökuntaetuuksia lisäämällä ePassiin 200 euroa kuluvalle vuodelle.

Alla linkki valtuuston nauhoitettuun kokoukseen.

https://www.youtube.com/watch?v=IH_yQLkp8U4

Uutisartikkelia päivitetty 17.6. kotihoidon tuen kuntalisän alkupäivämäärästä.

Tarjolla mahdollisuuksia digitaalisten taitojen parantamiseen syksyllä 2022

Viitasaaren työllisyysyksikössä on tarjolla mahdollisuuksia digitaalisten taitojen parantamiseen syksyllä 2022. Tule vahvistamaan digitaalisia taitojasi! Ilmoittaudu mukaan DigiosaaVa-hankkeen ryhmään tai tule mukaan Helppis-pajoihin.

DigiosaaVa-ryhmä, syksy 2022
AIKA: 7.9.-23.11. keskiviikkoisin klo 9.30 -13.30
KENELLE: Aloitteleville digin käyttäjille, joilla on jo hieman kokemusta digilaitteen ja internetin käytöstä. Ryhmään mahtuu viisi osallistujaa.
TAVOITTEET: Ryhmässä saadaan taitoja ja varmuutta mobiililaitteen käyttöön. Osallistujat oppivat hyödyntämään digilaitetta ja digitaalisia sovelluksia ja internetsivustoja arjessaan turvallisesti.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen
Mervi Paananen, mervi.paananen@viitasaari.fi, 044 4597 578
Liisa Mattila, liisa.mattila@jamk.fi040 6532 401

Helppis-pajat, syksy 2022
Helppis- pajoihin voivat osallistua kaikki Viitasaaren työllisyysyksikön asiakkaat ja heidän ohjaajansa. Helppis-pajoihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Syyskuun Helppis-paja
PAIKKA: Digikeskus (Keskitie 4, Google Maps)
AIKA: Tiistaina 6.9. klo 9.00-13.00
AIHEET: Digikuvat oman osaamisen esittelyssä 6.9. klo 9.00 -10.45
Vinkkejä digitaalisen CV:n tekemiseen. 6.9.2022 klo 11.15-13.00.
KENELLE: Aloittelevat ja peruskäyttäjät

Lokakuun Helppis-paja
PAIKKA: Digikeskus (Keskitie 4, Google Maps)
AIKA: Tiistaina 25.10. klo 9.00 -13.00
AIHEET: Sanelusovellukset avuksi kirjoittamiseen. Tiistaina 25.10. klo 9.00-10.45.
Hyvinvointia digitaalisesti. Tiistaina 25.10. klo 11.15. -13.00.
KENELLE: Tutustuvat, aloittelevat, perus- ja hyötykäyttäjät

Lisätietoa hankkeen kotisivuilla.

Laboratoriossa ja röntgenissä poikkeusaukioloajat kesällä – Päiväkeskus kokonaan kiinni heinäkuussa

Viitasaarella palvelukeskus, josta puhutaan usein päiväkeskuksena, on kokonaan kiinni heinäkuussa 2.7.-31.7.2022.

Wiitaunionin terveyskeskuksessa laboratoriossa ja röntgenissä on poikkeusaukioloaikoja kesällä 2022.

Laboratorio ajalla 15.6.-26.6.
Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin vain Viitasaarella klo 7-14
Tiistaisin ja torstaisin vain Pihtiputaalla klo 7-14
Perjantaina 24.6. suljettu (juhannusaatto)
Laboratorion normaalit aukioloajat kesällä
Viitasaarella arkipäivisin klo 7-14,
Pihtiputaalla ma-to klo 7-15, pe 7-13

Röntgen ajalla 20.6.-7.8. sekä 15.-21.8.
Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin vain Viitasaarella, ma klo 8-15, ke ja pe 8-14
Tiistaisin ja torstaisin vain Pihtiputaalla klo 8.15-14.30
Perjantaina 24.6. suljettu (juhannusaatto)
Röntgenin normaalit aukioloajat
Viitasaarella ma klo 8-15, ti-pe klo 8-14
Pihtiputaalla ma,ti ja to klo 8.15-14.30

Röntgen suljettu myös perjantaina 17.6.

Läpiajokielto Haapaniementiellä lähellä koulukeskusta – Kiertotiet autoliikenteelle viereisten katujen kautta

Alva Viitasaari Oy:n n vesi- ja viemäröintitöiden vuoksi Haapaniementien ajorata on suljettu välillä Kappelintie-Hiekantie tiistaista 7.6.2022 alkaen. Kiertotie Penttiläntien ja Elliläntien kautta. Katkoksen kesto ei ole tällä hetkellä tiedossa. Suljettu osuus kartassa punaisella, kiertoreitti sinisellä.
 
Välillä kulkeva yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä (kevyenliikenteen väylä) on mahdollisesti käytettävissä kävelijöille, pyöräilijoille ja muille väylän käyttöön oikeutetuille.
 

Suomalainen eroseminaari viitasaarelaisille ja pihtiputaalaisille alkaa syksyllä 2022 – Ilmoittaudu mukaan

Eroseminaari on monelle käänteentekevä kokemus. Se on tutustumismatka omaan itseen; omiin pelkoihin, haluihin, haaveisiin, vihaan ja suruun. Kokemus tuottaa myös koko joukon uusia ystäviä, tavalla tai toisella saman kokeneita mielenkiintoisia naisia ja miehiä tarinoineen, joiden näkökulma valottaa omaa kokemustasi uudelta kantilta.

Suomalainen eroseminaari on luotettava, vakiintunut eroauttamisen menetelmä, jonka kokemukset ovat olleet kaikkialla erinomaisia.

Viitasaarelaisille ja pihtiputaalaisille tarkoitettu eroryhmä alkaa 14.9.2022 klo 18 Viitasaaren terveyskeskuksessa. Tule ryhmään, jos harkitset eroamista tai olet juuri eronnut tai jo vuosia sitten, mutta siihen liittyviä asioita on mielessäsi. Eron eri vaiheisiin liittyvät tunteet pitää tunnistaa, kohdata ja purkaa.

Eron käsittely antaa aikuiselle paremmat valmiudet tukea lasta eron aiheuttaman hämmennyksen keskellä. Eroryhmä on ammatillisesti ohjattu vertaisryhmä, jossa osallistujat työskentelevät koulutetun vetäjän johdolla. Kokemukset ryhmän toiminnasta ovat olleet erinomaisia kautta maan.

Ryhmään otetaan 4-8 henkilöä, jotka  sitoutuvat prosessiin ja luottamuksellisuuteen. Ilmaise kiinnostuksesi, jotta saadaan ryhmä käyntiin.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset:
Eila Kivimäki p. 044 733 5809 tai eila.kivimaki@viitasaari.fi

Suomalaisen eroseminaarin valtakunnalliset verkkosivut

Esite PDF-muodossa

Wiitaunionin nykyinen yhteistyö päättymässä vuoden 2023 lopussa; yhteistyötä jatketaan kansalais- ja musiikkiopistojen sekä kirjaston palveluissa

Viitasaaren kaupunginhallitus päätti 6. kesäkuuta kokouksessaan esittää valtuustolle, että Viitasaaren ja Pihtiputaan yhteistyösopimus irtisanotaan 1.1.2024 lukien, jolloin yhteisten sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan toiminta lakkaa ja yhteiset viranhaltijat ja työntekijät  siirtyvät  peruskuntien palvelukseen liikkeenluovutusperiaatteiden  mukaisesti 1.1.2024. Uutta lautakuntarakennetta on hahmoteltu vasta alustavasti.

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle myös, että  talous- ja palkkahallinnon palvelut sekä ICT-palvelut järjestettäisiin ostopalveluina in house -yhtiöiden kautta myöhemmin erikseen sovittavalla tavalla.

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että  seuraavat palvelut organisoidaan edelleen yhteisesti Pihtiputaan kunnan ( tai useamman kunnan) kanssa:
– Viitaseudun opisto (kansalaisopisto)
– Viitasaaren alueen musiikkiopisto (useamman kunnan yhteistoimintaa)
– Wiitaunionin aluekirjasto
– Ympäristölautakunnan alainen toiminta (useamman kunnan yhteistoimintaa)
– Maaseutuhallinto (useamman kunnan yhteistoimintaa)

Oheisena kaupunginhallituksen  tarkastamaton pöytäkirja.

Vaarallisten jätteiden mobiilikeräys Viitasaarella maanantaina 6.6. – Keräysrekka pysähtyy iltapäivällä vanhalle yhteiskoululle

Vaarallisten jätteiden mobiilikeräysrekka pysähtyy Viitasaarella vanhan yhteiskoulun pysäköintialueella maanantaina 6.6. klo 13-16 (Haapasaarentie 5)

Keräykseen voi tuoda vakituisessa ja vapaa-ajan asumisessa syntyvät vaaralliset jätteet kuten
• maalit, lakat, liimat
• jäähdytin nesteet
• öljyt ja öljyiset jätteet
• emäksiset pesuaineet
• loisteputket, energiansäästölamput
• kasvinsuojeluaineet
• akut ja paristot

Jäteöljy käsin kaadettavissa astioissa. Tyhjät astiat omaan sekajäteastiaan tms. Lisäksi vastaanotamme pieniä sähkölaitteita max kahvinkeittimen kokoiset.

Paikalla myös kierrätysneuvojat.

Keräyksen Viitasaarella järjestävät Wiitaunionin tekninen toimi ja Sammakkokangas Oy.

Viitasaarelle etsitään valokuitutoimijaa – Hakuun voi vastata 23.6. saakka

Viitasaaren kaupunki on päättänyt toteuttaa valokuituverkon toteutettavuusanalyysin. Analyysin tavoitteena on tuottaa päätöksenteon tueksi vaihtoehtoisia malleja valokuituhankkeiden toteuttamisesta Viitasaaren kaupungin alueella. Analyysi käynnistyy toimijahaulla, jossa kartoitetaan jo olemassa olevien tai perustettavien valokuitutoimijoiden kiinnostusta sitoutua valokuituhankkeiden toteuttamiseen Viitasaarella.

”Elenia on toteuttanut Viitasaaren keskustassa valokuituverkkoa. Suuresta osasta Viitasaarta valokuituverkko kuitenkin puuttuu. Mikäli kylillä on halukkuutta perustaa osuuskuntia tai jo olemassa olevilla vesiosuuskunnilla on halukkuutta rakentaa myös valokuituverkkoa, nyt olisi aika ilmoittaa tästä halukkuudesta”, toteaa kaupunginjohtaja Janne Kinnunen.

Vastauksien avulla syntyy näkymä toimijavaihtoehdoista: syntyykö verkkoa markkinaehtoisesti tai löydetäänkö kuntaan toimijoita, jotka julkisia tukia hyödyntäen sitoutuisivat verkkototeutuksiin. Toimijoiden löytämiseksi käydään operaattorivuoropuhelua: omasta kiinnostuksestaan alueelle voi ilmoittaa kaikille avoimen haun kautta osoitteessa https://www.cinia.fi/operaattorivuoropuhelu-viitasaari

Toimijahakuun voi vastata 23.6. saakka. Hakulomakkeelle voi jättää kiinnostuksen ilmoituksen myös aikeesta perustaa esimerkiksi osuuskuntamallinen toimija. Saatujen tietojen perusteella Viitasaari tekee päätöksensä osallistumisesta valokuituhankkeiden rahoittamiseen ja rakentamisen edistämiseen tulevissa julkisen tuen rahoituskierroksissa.

Selvitysvaiheessa Viitasaaren kaupungille laaditaan lisäksi karkean tason verkkosuunnitelma ja kustannusarvio. Suunnitelma tehdään siten, että verkko rakentuu useammasta osakokonaisuudesta: tämä mahdollistaa rakentamisen vaiheistamisen sekä helpottaa riskienhallintaa, kun verkkoa ei rakenneta yhtenä kokonaisuutena. Analyysissä tuotetaan etenemisen tueksi vaihtoehtoja liittymän hinnasta ja valokuidussa tarjottavista internetpalveluista: nämä muodostavat rakentamisen kustannusarvion lisäksi kivijalan kannattavuuslaskelmille.

Toteutettavuusanalyysin tuloksena Viitasaaren kaupungille muodostuu käsitys kunnan eri alueilla tarjolla olevista tietoliikenneyhteyksistä ja niiden nopeuksista sekä investointitarpeesta, jolla turvataan EU:n laajakaistastrategian mukainen tavoite 1000 Mbs vuoteen 2025 mennessä.
Toteutettavuusanalyysiä Viitasaaren kaupungin toimeksiannosta valmistelee Cinia Oy.

Wiitaunionin sopimuksen päättäminen ja tehtävien järjestäminen 1.1.2024 lähtien käsittelyssä Viitasaarella ja Pihtiputaalla

Pihtiputaan kunnanhallitus ja Viitasaaren kaupunginhallitus käsittelevät kokouksissaan 6.6.2022 valtuustoille annettavaa esitystä Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin yhteistyösopimuksen eli Wiitaunionin sopimuksen päättämisestä.

Vuoden 2023 alusta sosiaali- ja terveyspalvelujen eli perusturvan palvelujen järjestämisvastuu siirtyy Keski-Suomen hyvinvointialueelle ja nykyiseen Wiitaunionin yhteislautakunnan palvelu-tuotantoon perustuva toiminta ajetaan hallitusti alas. Muutoin Wiitaunionin toimintaan tehtävät muutokset astuvat voimaan vuodesta 2024 alkaen. Tavoitteena on saada kuntien organisaatiot vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuuden kunnan tehtävien järjestämistä.

Esityksen mukaan Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin yhteislautakunnat lakkaavat 31.12.2023 ja molempiin kuntiin perustetaan omat toimielimet. Valtuuston, hallituksen, tarkastuslautakunnan ja keskusvaalilautakunnan lisäksi kuntiin perustetaan omat elinvoima-lautakunnat sekä sivistys-ja hyvinvointilautakunnat, joiden esittelystä vastaavat kuntien omat johtavat viranhaltijat. Yhteiset viranhaltijat ja toimihenkilöt palaavat peruskuntiensa palvelukseen Wiitaunionista tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Esityksen mukaan Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin yhteistoimintaa jatketaan Viitasaaren alueen musiikkiopiston, Viitaseudun opiston ja Wiitaunionin aluekirjaston palveluiden järjestämisessä. Yhteistoiminnasta laaditaan uudet sopimukset syksyllä 2022. Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan lukioiden yhteinen aluelukiojohtamisjärjestelmä purkautuu ja lukioilla on jatkossa omat rehtorinsa.

Molemmat kunnat järjestävät henkilöstö- ja taloushallinnon sekä ICT- ja tietohallinnon palvelut itse päättämällään tavalla. Alustavan suunnitelman mukaan Viitasaari liittyy Keski-Suomen Monetra osakeyhtiöön talous- ja palkkahallinnon palveluiden osalta ja hankkii ICT-palvelut kuntien Tiera Oy:ltä. Pihtiputaalla ICT-palvelut sekä talous- ja palkkahallinnon palvelut tuotetaan jatkossakin kunnan omana toimintana. Näistä tehdään erilliset ratkaisut ja päätökset syksyn 2022 aikana. Viitasaaren kaupungin organisaatioon hallinto-ja talouspalveluihin sijoittuu uutena viranhaltijana kaupungin oma talous- ja tietohallintopäällikkö. Järjestely tukee laadukkaiden kuntakohtaisten palveluiden järjestämistä, kun viranhaltijat voivat keskittyä kahden kunnan sijaan yhden kunnan toimintaan ja tukipalvelujen järjestämiseen.

Kaikissa henkilöstömuutoksissa noudatetaan liikkeenluovutusperiaatetta, eli muutoksen kohteena oleva henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä vastaanottavan organisaation palvelukseen.

Wiitaunionin purkautumisesta aiheutuu muutoskustannuksia. Osa kustannuksista on muutokseen liittyviä kertaluonteisia kustannuksia ja osa jatkuvaluonteisia lisäkustannuksia, kun henkilöstökuluja ei enää jaeta kahden kunnan kesken.

Muutokset eivät koske Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimen ja maaseutuhallinnon yhteistoimintaa, vaan sopimuskuntien kanssa jatketaan yhteistoimintaa nykyiseen tapaan.

Kaupungintalo on suljettu 27.5.2022 – Katso ohjeet yhteydenottoihin

Kaupungintalo, kaupungintalon puhelinvaihde ja neuvontapiste sekä asiointipiste on suljettu perjantaina 27.5.2022.

Sulkuajalla tavoitat meidät alla olevista numeroista:

Sosiaalipalvelut
Sosiaalipalvelut on suljettuna pe 27.5.2022. Kiireellisissä asioissa saat välitöntä apua sosiaali- ja kriisipäivystyksestä, yhteydenotot puh. 014 266 0149. Mikäli sosiaali- ja kriisipäivystyksen työntekijä ei pysty vastaamaan puheluun, päivystyksen tavoittaa yleisen hätänumeron 112 kautta.

Keski-Suomen sosiaali- ja kriisipäivystys järjestää kiireelliset ja välttämättömät sosiaalipalvelut sekä akuutin kriisiavun kaikenikäisille.

Varhaiskasvatus/ päivähoito
Puh. 044 459 6853

Ympäristönsuojelu:
Puh. 044 459 6815, 044 733 5806

Rakennustarkastus
Puh. 044 459 7391

Viitasaaren Vuokra-asunnot
Puh. 040 735 8796, soittoaika klo 9-10. Palvelu ajanvarauksella klo 10-15

Pöytäkirjat ja kuulutuksiin liittyvät asiakirjat
Ilmoitustaululla oleviin kuulutuksiin liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä kaupungin kirjastossa.