Viitasaari on perustamassa kiinteistökehitysrahaston – Elinvoimaa vahvistaviin investointeihin suunnitellaan 6 miljoonan euron varaamista

Viitasaarella otetaan uusi keino elinvoiman vahvistamisessa, sillä kaupunki on perustamassa uuden kiinteistökehitysrahaston. Rahastoon on suunniteltu siirrettäväksi 6 miljoonaa euroa kaupungin sijoitusvarallisuutta. Näillä rahaston varoilla kaupunki voi tukea omien tytäryhtiöidensä kiinteistökehityshankkeita myöntämällä niihin lainaa.

Tarve kiinteistökehitysrahastolle on noussut Yrityspuisto Wiilon kokonaisuuden edetessä, kun alueelle on suunniteltu palvelukeskuksen rakentamista yrityskiinteistöjä omistavan ja vuokraavan Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy:n toimesta. Nyt laajempana kokonaisuutena käsiteltävä rahasto antaa selkeät raamit tuleviin toimenpiteisiin.

”Rahasto mahdollistaa erilaiset elinvoimaa kasvattavat investoinnit, joita kaupungin tytäryhtiöt voivat tehdä. Paikkakunnalle tällä on iso merkitys, sillä rahaston suorien tuottojen lisäksi investoinneilla edistetään yritystoimintaa ja saadaan lisää työpaikkoja Viitasaarelle”, kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen taustoittaa.

Rahasto on yksi keinoista, joilla kaupunki voi reagoida koko Suomea koskeviin muutoksiin kuntataloudessa ja valtionosuuksissa. Vuopionperä-Kovanen oli puhumassa aiheesta maaseutumaisten kuntien näkökulmasta Kuntamarkkinoilla kaupunginjohtajien paneelissa torstaina 18.9.2025 sekä Ylen aamutelevisiossa ja -radiossa perjantaina 19.9.2025.

Kiinteistökehitysrahaston perustamista käsitellään Viitasaaren kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 22.9.2025. Kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen lopullinen päätös tehdään kaupunginvaltuustossa.

Nyt käsiteltävässä rahastosäännössä otetaan huomioon asiaan vaikuttava lainsäädäntö, kaupungin mahdollisuus myöntää de minimis -tukea tytäryhtiölleen sekä riskienhallinta. Nämä asettavat puitteet kaupungin antamille lainoille ja muille toimenpiteille.

”Rahastovarojen sijoitustoiminnan tulee olla taloudellisesti tuottavaa. Vähimmäisvaatimuksena on sijoitusten arvon säilyttäminen ja sijoitustoiminnan hoitamisesta aiheutuvien kustannusten kattaminen”, talous- ja tietohallintojohtaja Salla Manni kertoo.

Rahaston perustaminen antaa pohjan tuleville päätöksille, sillä rahastosta tytäryhtiöihin tehtävät sijoitukset lainoina, takauksina tai niihin liittyvinä korkotukina päätetään aina lopullisesti kaupunginvaltuustossa. Tytäryhtiöt hakevat rahoitusta kaupungilta ja hakemuksessa määritellään muun muassa kunkin kiinteistökehityshankkeen tarve, merkitys kaupungin elinvoimalle ja strategialle sekä rahoitussuunnitelma ja riskienhallintasuunnitelma. Valtuusto päättää rahastolle tuottotavoitteen vuosittain talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

Lisätietoja sekä rahastosääntö kaupunginhallituksen esityslistalla.

Verkkovanhempainilta 8.10.2025 klo 18 – Keski-Suomen hyvinvointialueen järjestämässä tilaisuudessa keskustelua nuorten hyvinvoinnista

Keski-Suomen hyvinvointialue järjestää verkkovanhempainillan somesta tutun Lääkäri Aten eli Atte Virolaisen sekä lastensuojelun työntekijän ja kokemusasiantuntija Toni Nymanin seurassa keskiviikkona 8.10. kello 18.00–19.30. Tilaisuudessa syvennytään lasten ja nuorten mielen hyvinvointiin ja päihdekäyttäytymiseen.

Turvallinen ja tasapainoinen arki kotona ja koulussa luo perustan nuoren hyvinvoinnille, ja jokaisella aikuisella on tärkeä rooli sen tukemisessa. Vanhemmilla on erityinen vastuu huolehtia alaikäisten päihteettömyydestä ja puuttua mahdollisiin kokeiluihin varhain – rohkaisten samalla nuoria puhumaan avoimesti kokemuksistaan.

On hyvä muistaa, että mielialan vaihtelut kuuluvat normaaliin kehitykseen, mutta tarvittaessa apua ja tukea on aina saatavilla.

Lue lisää ja seuraa tapahtumaa etänä erillisen verkkosivun kautta.

Kylien illassa aloitettiin kyläkirjeiden suunnittelu – Jätä oman kyläsi tiedot sunnuntaihin 21.9.2025 mennessä

Tiistaina 9.9.2025 kokoonnuimme Kymönkoskelle Viitasaaren kylien iltaan, jossa aloitimme yhdessä tärkeän työn: oman kyläkirjeen suunnittelun uusille asukkaille. Mukana olivat kylien edustusta seitsemästä eri kylästä. Jos et päässyt paikalle, ei hätää! Oman kylänne kirjeen tietojen muokkaaminen onnistuu helposti 21.9.2025 saakka oheisen linkin avulla.

Kyläkirjeiden tarkoitus on yksinkertainen mutta tärkeä: niiden avulla uudet (ja ehkä vanhatkin?) asukkaat tutustuvat kylään, löytävät palvelut ja tapahtumat sekä kokevat olonsa tervetulleiksi. Mitä enemmän kylä tuo esiin omia vahvuuksiaan, sitä helpompi uusien tulijoiden on kotiutua osaksi yhteisöä.

Lisäksi toiveena on, että jokaiselle kylälle löytyy oma kyläkummi – henkilö, joka voi tervehtiä uusia asukkaita ja auttaa alkuun. Lopuksi kokoamme teidän tietojenne pohjalta kyläkirjeet valmiisiin Canva-pohjiin, jotta ne ovat jatkossa helposti päivitettävissä ja pysyvät elävänä osana kylän arkea.

Kyläkirjeeseen kerätään tietoja verkkolomakkeella.

Kyläkirjeiden laadinta toteutetaan osana EU-rahoitteisen Asumisen uudet tuulet maakuntien rajoilla -hanketta, joka maakunnassamme toimii Sydänsuomessa-alueella.

Viitasaaren kylien syyskokous tiistaina 9.9.2025 – Tervetuloa Kymönkoskelle

Viitasaaren kylien syyskokous on tiistaina 9.9.2025 Kymönkosken nuorisoseurantalolla (Kellantie 12, Google Maps) klo 18-20.

Kutsuttuina kylien ja kyläyhdistysten edustajat – tilaisuus on avoin myös kaikille kylätoiminnasta kiinnostuneille! Tule edustamaan omaa kylääsi tai vinkkaa kaverille. Kylien tiedossa oleville edustajille kutsu on lähetetty sähköpostiin, tarvittaessa voit ilmoittaa omat yhteystietosi Anni Riihimäelle.

Mukana tapahtumassa ovat kylien kanssa Viitasaaren kaupunki, Asumisen Uudet Tuulet -hanke, Suomen kylien yhteyshenkilöitä ja muita yhteistyötahoja.

Viitasaaren kaupungin ajankohtaisten asioiden lisäksi ohjelmassa on Asumisen Uudet Tuulet -hankkeeseen liittyvää sisältöä:

  • Työstetään jokaiselle kylälle oma kyläkirje uusille asukkaille. Mukaan kylän tärkeimmät toimintatavat, tapahtumat ja tarpeelliset yhteystiedot.
  • Pohditaan kyläkummiehdokkaita – uudet kummit kruunataan juhlallisesti! Tavoitteena: jokaiselle kylälle oma kyläkumminsa – olisiko Viitasaari tässä edelläkävijä?

Tapahtuma Sydänsuomessa-verkkosivuilla

Viitasaaren elinvoimalupaus allekirjoitettiin vuosille 2025–2029 – Kolme tahoa sitoutuu yritysten toimintaedellytysten kehittämiseen

Viitasaarella allekirjoitettiin perjantaina 5.9.2025 paikkakunnan yhteinen elinvoimalupaus valtuustokaudelle 2025–2029. Yrittäjän päivänä 2025 tehdyssä lupauksessa Viitasaaren Yrittäjät, Viitasaaren kaupunki ja Kehittämisyhtiö Witas Oy sitoutuvat edistämään yrittäjäystävällistä ilmapiiriä sekä vahvistamaan elinvoimaisuutta Viitasaarella.

Elinvoimalupauksen allekirjoittivat Viitasaaren Yrittäjien puheenjohtaja Mervi Rihto, Kehittämisyhtiö Witaksen toimitusjohtaja Juha Jääskelä, Viitasaaren kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hilma Vepsäläinen.

Elinvoimalupaus solmitaan valtuustokaudeksi. Ensimmäinen elinvoimalupaus Viitasaarella allekirjoitettiin syksyllä 2024. Nyt mukaan allekirjoittajaksi kutsuttiin myös valtuuston puheenjohtaja Vepsäläinen, mikä edustaa kaupungin luottamushenkilöiden sitoutumista tavoitteisiin.

“Tämä on uusi tilaisuus ja paikka vahvistaa Viitasaaren elinvoimaa. Näillä toimenpiteillä myös kehitämme rooliamme pohjoisen Keski-Suomen alueen seutukeskuskaupunkina”, Vepsäläinen iloitsee.

Lupauksessa on viisi painopistealuetta: Toimiva vuoropuhelu, sujuvat kaavoitus- ja lupaprosessit, yrittäjämyönteiset hankinnat, yritysvaikutusten arviointi sekä yrittäjyyteen kannustaminen ja Kuntabarometrin hyödyntäminen. Elinvoimalupaus on kokonaisuudessaan luettavissa kaupungin ja Witaksen verkkosivuilla.

Lupaus on paikallisesti laadittu niin, että sen toimenpiteillä parannetaan yritysten toimintaedellytyksiä ja samalla kaupungin elinvoimaisuutta.

“Mielestäni tällainen elinvoimalupaus on hieno ja arvostettava asiakirja allekirjoitettavaksi”, Vepsäläinen korostaa.

Paikallisten elinvoimalupausten solmiminen on Suomen Yrittäjien paikallisyhdistysten toimintaa. Keski-Suomessa on laadittu myös maakunnan yhteinen elinvoimalupaus. Viitasaarella osapuolten välillä on ollut yhteistä toimintaa eri muodoissa jo pitkään, esimerkiksi kaupungin yrittäjätoimikunnassa on kolmen tahon edustajat.

“Elinvoimalupaus vahvistaa entisestään meidän hyvää yhteistyötä. Tämä käynnistyi viime syksynä ja nyt kun on uusi valtuustokausi, niin tässä on meille kaikille tavoitetta myös alkaneelle kaudelle”, Viitasaaren Yrittäjien puheenjohtaja Mervi Rihto kannustaa kaikkia työhön omassa roolissaan pikkasen paremman periferian eteen.

Keski-Suomen MetsäKymppi palkittiin Viitasaaren Vuoden elinvoimateosta – “Viitasaarella on positiivista pöhinää”

Viitasaaren kaupunki ja Kehittämisyhtiö Witas Oy aloittivat Yrittäjän päivänä 5.9.2025 uuden huomionosoituksen jakamisen Viitasaarella toimivalle yritykselle, joka osoittaa erityistä elinvoimaa vahvistavaa tekoa alueella.

Ensimmäisellä Vuoden elinvoimateko –tunnustuksella palkittiin Keski-Suomen MetsäKymppi Oy. Jarno Strandmanin yritys on osoittanut rohkeutta tehdä merkittäviä investointeja erityisesti aikana, jolloin toimintaympäristössä ja yleisessä taloudellisessa ilmapiirissä on epävarmuutta.
Esimerkiksi puunkorjuupalveluita, puutavarakuljetuksia sekä muita kuljetuksia tarjoava yritys on panostanut niin kalustoon kuin tiloihin. Viitasaaren taajamassa olevia toimitiloja on laajennettu vaiheittain.

“Tietysti tällainen huomiointi tuntuu hyvältä investointien ja arjen keskellä. Tulevaisuuteen on uskottava, vaikka tuntuu, että meidän toimialaan vaikuttavat suhdanteet vaihtuvat jatkuvasti”, Jarno Strandman taustoittaa.

Keski-Suomen MetsäKymppi on myös osoittanut kykyä kasvaa kannattavasti toimien samalla merkittävänä työnantajana Viitasaarella. Yrityskokonaisuus, johon kuuluu MetsäKympin lisäksi neljä muuta yhtiötä, työllistää yhteensä 65-70 työntekijää ajankohdasta riippuen. Liikevaihto on noin 19 miljoonaa euroa.

“On hienoa, että MetsäKymppi palkitaan, mutta samalla haluan muistuttaa, että meidän lisäksi moni muu yritys panostaa toimintaan paikkakunnalla, esimerkiksi Wilma-Vaunut rakentaa Wiilon alueelle. Viitasaarella on positiivista pöhinää”, Strandman iloitsee.

Vuoden elinvoimateko –tunnustus jaettiin Yrittäjän päivän aamukahveilla Digikeskuksessa. Aamukahvit ovat osa Kehittämisyhtiö Witaksen, Viitasaaren kaupungin, Viitasaaren Yrittäjien ja Wiitaseudun Yrityspalvelun yhteistä toimintaa ja ne järjestetään kuukausittain. Aamukahvit ovat avoin ja vapaamuotoinen tilaisuus kaikille viitasaarelaisille yrittäjille, yrittäjyyttä suunnitteleville ja yrittäjähenkisille.

Kaupunginvaltuuston syyskausi aloitettiin Viitasaarella – Keskitien korjauksen mahdollistava määrärahan siirto hyväksyttiin

Viitasaaren kaupunginvaltuusto kokoontui syyskauden ensimmäiseen kokoukseen maanantaina 1.9.2025. Kokous oli ensimmäinen, jonka valtuuston puheenjohtaja Hilma Vepsäläinen johti kokonaisuudessaan. Vepsäläinen valittiin puheenjohtajaksi kesäkuussa uuden valtuustokauden alkaessa. Hän nosti esiin aloituspuheenvuorossaan sen, että kaupungintalo täytti 40 vuotta lauantaina 30.8.2025 sekä muistutti valtuutettuja siitä, että päätöksenteon tavoitteena on kaikkien viitasaarelaisten etu.

”Toivon uudelle valtuustokaudelle hyvää yhteistä henkeä ja toisia kunnioittavaa käytöstä, Viitasaarta kehittävää keskustelua meidän kaikkien kuntalaisten eduksi”, Vepsäläinen avasi kokouksen.

Valtuusto hyväksyi elinympäristön ja asumisen lautakunnan ja kaupunginhallituksen esitysten mukaisesti, että Keskitien korjaukseen siirretään 80 000 euroa investointimäärärahaa. Kaupunki on saanut asfaltointitöistä edullisen optiotarjouksen muiden urakoiden yhteydessä. Määrärahan siirron ansiosta Keskitien urautunut pinta voidaan uudistaa Pappilan- ja Haapaniementeiden välisellä osuudella. Asfaltointi tehdään syyskuun aikana.

Kaupunki järjestää talvikaudelle 2025-2026 hiekanhakupisteitä. Kuntalaiset voivat hakea näistä pisteistä hiekoitushiekkaa pihansa hiekoitukseen. Toimenpide perustuu edellisellä valtuustokaudella jätettyyn aloitteeseen. Tulevana talvena hiekanhakupisteitä järjestetään kolme ja saatujen kokemusten perusteella tulevista talvista päätetään erikseen.

Valtuusto hyväksyi talousarvion 2025 valmisteluaikataulun ja syyskauden 2025 kokouspäivät. Veroprosentit on määrä päättää 27.10.2025 ja talousarvio käsitellään kaupunginvaltuustossa 15.12.2025.

Valtuusto vahvisti Pohjoisen Keski-Suomen ympäristölautakunnan jäsenten ja varajäsenten valinnan kuluvalle valtuustokaudelle. Viitasaari on vastuukunta ympäristölautakunnassa, jossa on edustus kahdeksasta Pohjoisen Keski-Suomen ympäristöpalveluiden jäsenkunnasta. Valtuusto myös täydensi sivistys- ja hyvinvointilautakuntaa Pihtiputaan, Kinnulan ja Keiteleen kunnan edustajilla. Kyseisten kuntien edustajat ovat läsnä lautakunnan päätöksenteossa silloin, kun päätösasia koskee alueellista musiikkiopistoa, joka kuuluu hallinnollisesti Viitasaaren kaupungin organisaatioon.

Kaikkiin käsiteltyihin asioihin voi tutustua esityslistalla, kokouksen voi katsoa Youtube-tallenteena.

Saikaantiestä osuus suljettuna ajoneuvoliikenteeltä 5.-12.9.2025 – Wiiloon liittyvällä kadulla tehdään pinnantasauksia ja asfaltointitöitä

Osa Saikaantiestä suljetaan 5.-12.9.2025 pinnantasauksia ja asfaltointitöitä varten.

Saikaantie suljetaan kyseisellä ajalla ajoneuvoliikenteellä välillä Poratie-Kuormaajantie. Yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie pidetään auki normaalisti. Suljettava osuus on alla olevassa karttakuvassa merkittynä punaisella.

Kulku Saikaantien pohjoiselle osuudelle on Kuormaajantien kautta.

Työt ovat osa JTF-rahoitteista Wiitaseudun logistiikkakeskus Wiilo -investointihanketta.

Kävelyä turvallisella ja tasaisella alustalla Hurrikaanissa – Kaikille avoimet hallikävelyt tiistaisin 2.9.2025 alkaen

Viitasaaren liikuntaneuvonnan järjestämä viikottainen hallikävely Hurrikaanihallissa (Teollisuustie 7, Google Maps) käynnistyy tiistaina 2.9.2025. Avoin hallikävely on jatkossa tiistaisin klo 14-15 joulukuun puoliväliin saakka, eli viimeinen kävelykerta on 16.12.2025.

Hallia voi kävellä ympäri omaan tahtiin ja mukaan kävelemään voi tulla mihin hetkeen tahansa kyseisen tunnin ajan. Kyseisen hallikävelytunnin aikana ovesta pääsee koodilla 2603#.

Sula ja katettu Hurrikaanihalli tarjoaa turvallisen ja tasaisen alustan monen kuntoiselle kävelijälle. Kävelyvauhti määritellään itse. Hallikävely on avoin kaikille kuntalaisille.

Kylmillä säillä halli ei ole lämmin, eli pukeuduthan lämpimästi. Hallikävelykokoontumisen pakkasraja on -15 astetta.

Viitasaaren terveyskeskukseen uusi röntgenlaite – Asennuksen edellyttämä remontti tehdään syksyllä 2025

Viitasaaren kaupungin omistamassa terveyskeskuksen rakennuksessa aloitettiin keskiviikkona 27.8.2025 remontti, josta voi aiheutua melua ja tilapäisiä muutoksia liikennejärjestelyihin. Pääasiassa arkisin klo 7-15.30 tehtävät työt kestävät viikon 41 loppuun.

Terveyskeskuksen toiminnasta vastaava Keski-Suomen hyvinvointialue asentaa tiloihin uuden röntgenlaitteen edellisen laitteiston rikkouduttua aiemmin kuluvan vuoden aikana. Tällä hetkellä kuvantaminen tehdään väliaikaislaitteistolla.

Ennakkoon tiedossa oleva, merkittävä vaikutus piha-alueella liikkumiseen on viikolla 39. Kyseisellä 22.9.2025 alkavalla viikolla terveyskeskuksen pääsisäänkäynnin ja ensiavun välinen alue on myös huolto- ja hälytysajoneuvoilta suljettu röntgenlaitteiston kuljetuksen ja asentamisen vuoksi.

Kaupungin ja hyvinvointialueen viranhaltijoiden välisissä neuvotteluissa on sovittu, että hyvinvointialue maksaa remontista aiheutuvat kustannukset täysimääräisesti kaupungille vuoden 2025 aikana. Kaupungin elinympäristön ja asumisen lautakunta hyväksyi keskiviikon 27.8.2025 kokouksessaan 30 000 euron investointimäärärahan siirron kyseiseen remonttiin.

Kaupungin tilapalveluiden johdolla tehtävän remontin rakennustöistä vastaa Rakennusliike Asennus ja Pelti Ky ja sähkötöistä Sähkötyö Tero Hämäläinen Oy.