Logistiikkakeskus Wiilon maarakennustyöt alkavat syyskuun 2024 aikana – Alueella tehty jo valmistelevia töitä

Logistiikkakeskus Wiilon JTF-rahoitteinen maarakennustyö käynnistyy syyskuun 2024 aikana! Keskiviikkona 4.9.2024 pidettiin työmaakokous, jossa kaupungin, projektin pääurakoitsija Fimpec PMO Oy:n sekä urakoitsijoiden VYK-Infra Oy:n ja Valutytöt Oy:n edustajat kävivät läpi urakan aloittamiseen liittyviä asioita.

Ennen hankkeeseen kuuluvia urakoita alueella on aloitettu jo muita töitä. Maanrakennusliike Rekonen on valmistellut ajoreittiä Nelostien ja Wiilon alueen väliselle alueelle. Tälle alueelle varastoidaan Wiilon alueelta syntyviä maamassoja, jotka maisemoidaan niityksi. Samalla tehdään alueen hulevesijärjestelyitä.

Viitasaarella tehtiin yhteinen elinvoimalupaus – Yrittäjät, kaupunki ja kehittämisyhtiö sopivat tavoitteista tulevaisuuteen

Viitasaarella allekirjoitettiin torstaina 5.9.2024 paikkakunnan yhteinen elinvoimalupaus. Yrittäjän päivänä 2024 tehdyssä lupauksessa Viitasaaren Yrittäjät, Viitasaaren kaupunki ja Kehittämisyhtiö Witas sitoutuvat edistämään yrittäjäystävällistä ilmapiiriä sekä vahvistamaan elinvoimaisuutta Viitasaarella.

Elinvoimalupauksen allekirjoittivat Viitasaaren Yrittäjien puheenjohtaja Mervi Rihto, Kehittämisyhtiö Witaksen toimitusjohtaja Tapani Laitinen ja Viitasaaren kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen. Lupaus on paikallisesti laadittu niin, että sen toimenpiteillä parannetaan yritysten toimintaedellytyksiä ja samalla kaupungin elinvoimaisuutta.

”Lupauksella tehdään näkyväksi jo sitä työtä mitä on tehty, mutta asetetaan myös yhteistyölle tavoitteita tulevaisuuteen. Elinvoiman ylläpitäminen ja kehittäminen on kaupungin tärkeimpiä tehtäviä”, Helena Vuopionperä-Kovanen kertoo.

Lupauksessa on viisi painopistealuetta: Toimiva vuoropuhelu, sujuvat kaavoitus- ja lupaprosessit, yrittäjämyönteiset hankinnat, yritysvaikutusten arviointi sekä yrittäjyyteen kannustaminen ja Kuntabarometrin hyödyntäminen. Elinvoimalupaus on kokonaisuudessaan luettavissa kaupungin ja Witaksen verkkosivuilla.

Paikallisten elinvoimalupausten solmiminen on Suomen Yrittäjien paikallisyhdistysten toimintaa. Keski-Suomessa on laadittu myös maakunnan yhteinen elinvoimalupaus. Viitasaarella osapuolten välillä on ollut yhteistä toimintaa eri muodoissa, esimerkiksi kaupungin yrittäjätoimikunnassa on kolmen tahon edustajat.

Kaikille yrittäjähenkisille järjestetään avoimia aamukahvitilaisuuksia kuukausittain. Myös elinvoimalupausta käsiteltiin aamukahveilla viime talvena, kun asiaa esitteli Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Sanna-Mari Jyräkoski.

”Hyvä, että nyt nämä asiat on yhteisesti kirjattu ylös – samaa työtä on jo aiemmin tehty Viitasaarella pitkään eri muodoissa ja epävirallisesti”, Mervi Rihto taustoittaa.

Valtakunnallisen Kuntabarometrin tuloksia viitasaarelaisyrittäjien vastausten perusteella käytiin läpi elokuussa 2024 lupauksen solmineiden tahojen kesken. Yrittäjien kokemukset eri osa-alueista Viitasaarella olivat hyviä. Myös muihin paikkakuntiin verrattuna pikkasen paremman periferian tulokset sijoittuivat hyvälle tasolle. Tulosten käsittelyssä todettiin yhteisesti, että asioiden kehittämistä pitää jatkaa myös tulevaisuudessa.

”Viitasaaren kehittämiselle yhteistyönä on tilausta, koska elinvoima-asiat ovat sellaisia, että ne voivat aina olla pikkasen paremmin”, Witaksen toimitusjohtaja Tapani Laitinen kannustaa.

Elinvoimalupaus tehtiin kaupunginvaltuuston kuluvalle valtuustokaudelle, joka päättyy vuonna 2025 kuntavaaleihin.

Haukilan tuulivoimapuiston kaavoitus käynnistetään Viitasaarella – Nelostien muutoksissa tulee huomioida keskusta ja Wiilo, korostetaan kaupunginhallituksen lausunnossa

Viitasaarella aloitetaan Haukilan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laadinta. Haukila on kaupungin lounaisosassa, Pyydysmäen, Niinilahden ja Vuorilahden välisellä alueella. Tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamisesta päätti kaupunginhallitus kokouksessaan maanantaina 2.9.2024. Haukilan hankealueen kaavoittamista on ehdottanut United Bankers Oy:n hankeyhtiö UBRE Wind Echo Ky. Yhtiö suunnittelee alueelle 7-10 tuulivoimalan rakentamista. Kaupunginhallitus hyväksyi käynnistämissopimuksen sopimukseen kirjattujen ehtojen mukaisesti. Päätöksessä edellytetään, että hanketoimija solmii erilliset maankäyttösopimukset kaavoitettavan alueen ulkopuolisista maa-alueista maanomistajien kanssa ja että kokonaiskorvauksena maksetaan vähintään 1 €/m². Erikseen sovittaessa toissijaisena vaihtoehtona voidaan käyttää lunastusmenettelyä. Kaavoituksen kuluista vastaa UBRE Wind Echo Ky. Kaavan laatii ulkopuolinen kaavakonsultti, jonka kaupunki hyväksyy hankeyhtiön esityksestä. Tarkempia tietoja Haukilan suunnitelmista sekä kaavoitusprosessista on torstaina 29.8.2024 julkaistussa tiedotteessa, asian käsittelyä voi seurata kootusti Tuulivoima-sivulla.

Viitasaaren keskustan pääliittymää Nelostielle ei tule siirtää nykyiseltä kohdaltaan, todetaan kaupungin lausunnossa Keski-Suomen ELY-keskukselle. Kaupunginhallituksen käsittelemässä lausunnossa korostetaan myös Logistiikkakeskus Wiilon ja muun teollisuusalueen kannalta olennaista Saikaan eritasoliittymää. Nelostien toimenpide- ja aluevaraussuunnitelmiiin Viitasaari esittää näkemyksiä myös muiden liittymien sijainteihin ja toteuttamiseen sekä kiinnittää huomiota muun muassa turvallisuuteen ja meluhaittojen huomiointiin.

Kaupunginhallitus käsitteli myös kaupunginjohtajan katsausta ajankohtaisiin asioihin sekä päätti tilinkäyttöoikeuksista kaupungin hallintopalveluiden palvelualuejohtaja Anni Riihimäelle sekä lukion stipendirahaston osalta rehtori Marika Vuorelalle. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Viitasaarelle ei varata kuntapaikkoja oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille ja kiintiöpakolaisille. Kuntalaisaloite kaupunkikuvan ja markkinoinnin kehittämisestä siirrettiin markkinointityöryhmän käsittelyyn.

Kaikki käsitellyt asiat ovat luettavissa tarkastamattomasta pöytäkirjasta (PDF), liitteitä esityslistan yhteydessä.

Ruskaretki Haukirinteessä ja Halkovuorella – Tule tutustumaan uuteen asuinalueeseen 26.9.2024

Haukirinne on uusi asuinalue Keitele-järven rannalla, Viitasaaren keskustan palveluiden äärellä. Monet elämykset ja harrastukset tarjoavan vesistön lisäksi Haukirinne on osa Jurvansalon saaren metsiä. Aivan vieressä, asuinalueelle tuovan tien toisella puolella on suojeltu metsäalue Halkovuorella, josta avautuu hienot maisemat eri suuntiin pikkasen parempaa periferiaa.

Nyt alueeseen pääsee tutustumaan porukalla, kun Haukirinteen aluetta markkinoiva Viitasaaren kaupunki järjestää kaikille avoimen ruskaretken Haukirinteellä. Torstaina 26.9.2024 klo 15-17 paikalla on kaupungin edustajia eri palvelualueilta, mahdollisuus kävellä Haukirinteen asuinalueella sekä Halkovuoren suojelualueella.

Tarjolla on myös lämmintä juotavaa ja pientä purtavaa nuotion äärellä, osoitteessa Salonpääntie 133 (Google Maps). Nuotiopaikalle pääsy on esteetöntä, mutta metsässä liikutaan poluilla, joista osa on kivisiä. Pysäköinti tien laidassa. Suosittelemme metsässä liikkumiseen sopivia varusteita sään huomioiden.

Haukilan tuulipuiston suunnitelmat Viitasaaren kaupunginhallituksen käsittelyssä – Kaavoitusaloitteessa esitetään 7-10 voimalan rakentamista kaupungin lounaisosaan

Viitasaaren kaupunginhallitus käsittelee Viitasaaren lounaiselle alueelle suunnitellun Haukila-nimisen tuulipuiston kaavoitusta maanantain 2.9.2024 kokouksessaan. United Bankers Oy:n hankeyhtiö UBRE Wind Echo Ky on ehdottanut, että kaupunki käynnistää osayleiskaavan laatimisen siten, että rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella. Suunniteltu tuulipuisto sijoittuu Vuorilahden, Pyydysmäen ja Niinilahden väliselle alueelle.

Maanantaina kaupunginhallituksessa mahdollisesti tehtävä päätös kaavoituksen aloittamisesta ei kuitenkaan johda automaattisesti tuulivoimapuiston toteutumiseen. Kaavoitusprosessi on yksi osa maankäytön suunnittelua, jossa otetaan huomioon lukuisia eri aihekokonaisuuksia. Osana kaavoitusta on muun muassa eri tahojen kuuleminen, jolloin eri näkemykset tulevat huomioiduksi. Kaavoituksessa selvitetään hankkeen mahdollisuutta toteutua alueelle. Kaavoitusprosessin lopputulos voi olla kaavoitusaloitteen mukainen toteutus, pienempi toteutus tai se, että hanke ei etene toteutukseen.

Yhtiö suunnittelee Haukilan hankealueelle 7-10 tuulivoimalan rakentamista. Alue on noin 11,5 kilometriä keskustaajamasta lounaaseen. Hankealueen suunnittelussa on huomioitu vähintään 1,5 kilometrin etäisyys asutukseen. Tuulivoimaloiden sijoitusalue rajautuu Viitasaaren ja Kannonkosken väliseen rajaan niin, että voimalat ovat Viitasaaren puolella ja kaava-alue hieman myös Kannonkosken puolella.

Teksti jatkuu kartan jälkeen

Yhtiö on saanut Puolustusvoimilta myönteisen lausunnon voimaloille, joiden enimmäiskorkeus on 300 metriä. Enimmäiskorkeus pitää sisällään tuulivoimalan siiven ääriasennossa torneineen. Roottorin halkaisija on 200 metriä ja voimalan napakorkeus on 200 metriä. Suunnitelmien mukaan yhden voimalan nimellisteho on 6-10 MW ja koko hankkeen nimellisteho siten noin 42-70 MW.

Viitasaarella kaupunginhallitus päättää kaavojen laatimisesta, vireillepanosta ja muuttamisen vireillepanosta. Viitasaarella on laadittu tuulivoimahankkeita paikkakunnalle suunnitteleville tahoille yleiset periaatelinjaukset. Linjaukset tarjoavat kaikille toimijoille yhdenmukaiset ohjeet toiminnasta ennen kaavoitusalueen käsittelyä sekä edellytykset kaavoituksen käynnistämiseksi. Kaupunginhallituksen päätöksenteossa arvioidaan esimerkiksi näiden periaatepäätöksen mukaisten edellytysten täyttymistä.

Suunnitellun investoinnin arvo on suuruudeltaan 10 voimalan hankkeessa noin 72-150 miljoonaa euroa riippuen voimaloiden tehosta. Jos kiinteistövero asetetaan korkeimmalle tasolle, yhdestä voimalasta kertyy kaupungille jopa 400 000 euron tulot voimalan elinkaaren aikana. Voimaloista maksetaan kiinteistöveroa, kun niiden rakennustyö on aloitettu. Verotusarvo vastaa voimalan valmiusasteen osuutta jälleenhankinta-arvosta.

Suunniteltu tuulipuisto sijoittuu yritysten, yksityisten ja Metsähallituksen omistuksessa oleville maa-alueille. Hankeyhtiö on tarjonnut alueen kaikille maanomistajille vuokrasopimusta, joista osa on jo tehty.

Kaupunginhallituksen päätösehdotuksessa esitetään edellytyksenä, että sähköverkon siirtolinjojen osalta hanketoimija solmii maan­omis­ta­jien kanssa erilliset maankäyttösopimukset kaavoitettavan alu­een ulkopuolisista maa-alueista ja maksaa kokonaiskorvauksena vähintään 1 €/m². Esiteyksen mukaan erikseen sovittaessa toissijaisena vaihtoehtona voidaan käyttää lu­nas­tus­me­net­te­lyä. Suunnitellusta alueesta noin 1,5 kilometrin päässä kulkee olemassaoleva sähkönsiirtolinja.

Kaavoituksesta, siihen liittyvistä ympäristöselvityksistä ja ympäristövaikutusten arvioinnista aiheutuvista kuluista tulee vastaamaan UBRE Wind Echo Ky, jos prosessi käynnistetään. Osayleiskaavoituksen laatii ulkopuolinen kaavakonsultti, jonka kaupunki hyväksyy hankeyhtiön esityksestä.

Kaavoituksen eteneminen ja aikataulu määräytyy prosessissa esiin tulevien seikkojen perusteella. Jos kaavoitus aloitetaan vuoden 2024 aikana, alustavan aikataulun mukaan ensimmäiset kaavaluonnokset asetettaisiin julkisesti nähtäville 2026 ja kaavaehdotukset keväällä 2027. Yhtiön tavoiteaikataulun mukaisesti kaava hyväksyttäisiin syksyllä 2027, jonka jälkeen haetaan rakennuslupia. Rakentaminen tapahtuisi 2028-2029, ja sähköntuotanto alkaisi arviolta 2029-2030.

Viitasaaren verkkosivuilla Tuulivoima-sivu, johon kootaan tuulivoimaa koskevia tiedotteita ja muuta materiaalia. Koostesivu on toteutettu, jotta vakituisilla ja vapaa-ajan asukkailla sekä muilla asiasta kiinnostuneilla on mahdollisuus tutustua aineistoihin ja seurata päätöksentekoa. Mahdollisesta kaavoituksesta tullaan tiedottamaan eri kanavissa, esimerkiksi paikallislehdessä.

Tuulipuistosuunnitelmista on kerrottu jo aiemmin kaupungin toimesta, vaikka niihin liittyvät päätökset eivät ole vielä olleet kaupungin toimielinten käsittelyssä. Kaupunki tiedotti kesäkuussa 2024, että United Bankers suunnittelee Haukilan tuulipuistoa. Tuulivoimapuiston suunnitelmia esiteltiin luottamushenkilöille ja johtaville viranhaltijoille toukokuun 2024 lopulla.

Ilmastosuunnitelmien valmistelu etenee vauhdilla pohjoisessa Keski-Suomessa

Pohjoisen Keski-Suomen ilmastosuunnitelma -hankkeessa tuli ensimmäinen vuosi täyteen. Tähän mennessä hankkeessa on keskitytty alueen kuntien ilmastotyön taustoittamiseen, kuntien henkilöstön osaamisen kehittämiseen sekä sidosryhmien kuulemiseen. Osallistamistoimet jatkuvat myös alkavana syksynä, kun ilmastosuunnitelmiin kirjattavia toimenpiteitä aletaan kunnissa käsitellä tarkemmin – tavoitteena on, että kunnille suunniteltavat toimet saadaan kirjatuksi ilmastosuunnitelmiin vuodenvaihteeseen mennessä.  

Kesän aikana hankkeessa tapahtui henkilöstömuutoksia. Projektipäällikkönä toiminut Jenni Lemettinen vaihtoi toisiin tehtäviin. Hänen tilalleen projektipäälliköksi valittiin (1.8. alkaen) toinen hankkeen ilmastokoordinaattoreista, Juho Liimatainen. Liimataiselta jääneen ilmastokoordinaattorin roolin täyttämiseksi hankkeeseen rekrytoitiin Ville Keränen. 

”Onneksi tämä vaihdos ajoittui hyvään saumaan, kun syksyä kohti hankkeessa oltiin etenemässä valmistelevasta vaiheesta toteuttavampaan. Villellä oli jo valmiit kontaktit kuntiin, joten uudella kokoonpanolla olemme päässeet hyvään vauhtiin nyt elokuussa. Jennille iso kiitos ja paljon onnea uuteen!” toivottaa hankkeen projektipäällikkö Juho Liimatainen.

Elokuun loppupuolella hanke järjesti yhteistyössä maakuntaliiton kanssa Keski-Suomen kuntien ilmastotapaamisen, jossa keskisuomalaisten kuntien henkilöstöä kerääntyi jakamaan kokemuksiaan ilmastotyöstä. Hankealueelta etenkin Karstulan kunta oli tilaisuudessa vahvasti esillä, sillä kunnanjohtaja Pekka Kanervio taustoitti Karstulan strategista otetta kestävään kehitykseen. 

”Karstula erottuu tekemisen meiningillään selkeästi edukseen tällä saralla – omassa kokoluokassaan ihan kansallisessakin mittakaavassa. Hankkeessa haluammekin nostaa esiin alueen kuntien tekemiä ilmastotekoja, saada niille laajempaa näkyvyyttä sekä ennen kaikkea löytää toimivia ratkaisuja, joita muutkin kunnat voisivat kokeilla.” Liimatainen kuvailee.

 

Mitä seuraavaksi?

Ilmastosuunnitelmia valmisteltaessa huomioidaan sidosryhmien tarpeet, eli miten kunnat voivat osaltaan mahdollistaa asukkaiden kestävää elämäntapaa sekä tukea järjestöjen ja yritysten ilmastotyötä. Tilaisuudet pyritään pääsääntöisesti järjestämään muiden toimijoiden kanssa yhteistyössä tai jalkautumalla muiden toimijoiden järjestämiin tapahtumiin. Tulevat tilaisuudet löytyvät hankkeen nettisivujen ajankohtaista -osiosta. 

Ilmastosuunnitelmiin kirjattavien toimenpiteiden koonti tapahtuu yhdessä kuntien virkahenkilöstön kanssa loka-marraskuussa. Syksyn ja alkutalven aikana kuntien henkilöstölle on tarjolla koulutusta osaamisen vahvistamiseksi ilmastotyön eri teemoihin liittyen. Suunnitelmat valmistuvat vuodenvaihteeksi ja viedään kunnanvaltuutettujen hyväksyttäväksi helmi-huhtikuun aikana ensi vuoden puolella. 

”Ilmastosuunnitelmien rakentaminen ja voimaantulo ajoittuvat hyvin valtuustokausien vaihdokseen, sillä samalla monen kunnan strategia tulee päivitettäväksi. Aikataulu osuu myös yksiin maakunnallisen Hiilineutraali Keski-Suomi 2030 -tiekartan päivitystyön kanssa, jolloin voimme huomioida ilmastotyön suunnittelussa laajemman alueellisen näkökulman.” Juho Liimatainen kertoo.

Pohjoisen Keski-Suomen ilmastosuunnitelma -hanke on saanut täyden rahoituksen ympäristöministeriöltä. Hankealueena ovat Kannonkosken, Karstulan, Kinnulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Pihtiputaan kunnat sekä Saarijärven ja Viitasaaren kaupungit. Hankkeen etenemistä voit seurata täältä! 

 

Lisätietoja:

Juho Liimatainen

Projektipäällikkö

040 481 1234 Soita

Yksikkö

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristöpalvelut

Lisätietoja

Pohjoisen Keski-Suomen ilmastosuunnitelma -hanke 11.9.2023 – 31.5.2025
Saarijärven ja Viitasaaren kaupunkien ilmastokoordinaattori

Varhaiskasvatuksen hoitoaikojen ilmoittaminen helpottuu – Viitasaarella otetaan uudet Daisy-palvelut käyttöön 1.9.2024

Viitasaarella otetaan 1.9.2024 käyttöön kaupungin järjestämässä varhaiskasvatuksessa uusia sähköisiä järjestelmiä, jotka helpottavat huoltajien toimintaa ja tietojen välittämistä perheiden ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan välillä.

Varhaiskasvatuksen uudet sähköiset palvelut ovat eDaisy ja DaisyFamily. Näistä DaisyFamily-palvelua käytetään säännöllisesti hoitoaikojen ilmoittamiseen sekä tiedottamiseen, eDaisyssa tehdään kertaluonteisia hakemuksia ja muutoksia. Varhaiskasvatuksessa olevien lasten huoltajien kannattaa kirjautua palveluihin ajoissa järjestelmissä olevien tietojen tarkastamiseksi ja tehdä mahdolliset muutokset.

DaisyFamily-palvelussa varataan lasten hoitoajat ja ilmoitetaan poissaolot. DaisyFamilyn kautta lähetetään myös tiedotteita ja ohjeita. Samassa palvelussa tarkistetaan ja muutetaan lasten perustietoja, ruoka-ainerajoitteita, yhteystietoja, lupia sekä tietoja varahakijoista. DaisyFamilya voi käyttää selaimessa tai mobiilitaitteissa sovelluskaupasta saatavilla sovelluksilla: Android-puhelimet ja Apple-puhelimet. DaisyFamily edellyttää huoltajalta sähköpostiosoitetta, jota käytetään käyttäjätiliin liittyen muiden sähköisten järjestelmien tapaan. Palvelua käyttöönottaessa huoltajan on käytettävä vahvaa tunnistautumista eli tunnistauduttava Suomi.fi-palvelun kautta pankkitunnuksella tai mobiilivarmenteella.

eDaisyssa haetaan varhaiskasvatuspaikkaa, myös avoimeen varhaiskasvatukseen sekä esiopetusta täydentävää varhaiskasvatukseen. eDaisy-palvelussa ilmoitetaan myös muutoksista osoitteeseen, hoitotarpeeseen ja perhekokoon. Samassa palvelussa irtisanotaan varhaiskasvatuspaikka ja luetaan sähköisiä päätöksiä. Selaimella käytettävään eDaisyyn kirjaudutaan vahvalla tunnistautumisella Suomi.fi-palvelussa pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Järjestelmiin pääsee varhaiskasvatuksen sähköinen asiointi -sivun kautta, jossa on myös tiedot palveluista.

Seminaari turvallisuudesta sunnuntaina 8.9.2024 – Viitasaarella käsitellään Suomen matkaa Naton jäseneksi sekä esitetään dokumenttielokuva

Viitasaarella järjestetään turvallisuusseminaari sunnuntaina 8.9.2024, jossa filosofian tohtori Jussi Niinistö pitää esitelmän Suomen matkasta Naton jäseneksi ja Yhdysvaltain liittolaiseksi. Viitasaaren kaupungin ja Tammenlehvän Viitasaaren perinnetoimikunnan järjestämän tilaisuuden avaa kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen.

Klo 13 kaupungintalon (Keskitie 10, Google Maps) valtuustosalissa alkavan tilaisuuden kahvituksen järjestävät sotilaskotisisaret. Tilaisuudessa nähdään myös Raimo Salon tekemä dokumenttielokuva Poltettu kylä, joka kertoo Savukosken kunnan Kuoskun kylästä ja sen kohtalosta jatkosodassa.

Viitasaari Keski-Suomen kärkijoukossa ELY-keskuksen myöntämissä yritystuissa – Alkuvuoden 2024 aikana viitasaarelaisille yrityksille tukia yli 600 000 euroa

Viitasaarelaisyritykset ovat saaneet alkuvuoden 2024 aikana yli 600 000 euroa Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämiä yritystukia. Yritysten kehittämistukien (JTF, EAKR) vertailussa Viitasaarelle tukea on myönnetty kolmanneksi eniten Keski-Suomessa. Maaseudun yritystukien osalta Viitasaarelle myönnetty tuki on Keski-Suomen suurin. Yritykset ovat aktiivisesti hakeneet ja saaneet tukia myös Leader Viisarin kautta.

Tukipäätökset kertovat yritysten omista positiivista näkymistä. Tuki ei kata kaikkia kustannuksia, vaan yritykset laittavat myös omaa rahaa kehittämiseen. Omarahoituksen osuus on merkittävä, tarkka määrä vaihtelee tukimuodoittain.

Viitasaaren Kehittämisyhtiö Witas Oy:n toimitusjohtaja Tapani Laitinen iloitsee pikkasen paremman periferian yritysten kehittämistahdosta ja paikkakunnalle saaduista tuista.

”Erilaisten kehittämis- ja investointitukien hakeminen on ennen kaikkea yrityksistä itsestään kiinni. On loistavaa, että viitasaarelaiset yritykset kehittävät toimintaansa ja hakevat aktiivisesti tarjolla olevaa EU-rahoitusta.”

Yritysten ei tarvitse olla yksin tukien hakemisen kanssa.

Yrityskehittäjämme Marko Piispanen ja Elina Mäkinen auttavat sopivan rahoituksen etsimisessä sekä tukevat hakemisprosessin eri vaiheissa. Heihin voi luottamuksellisesti ottaa yhteyttä jo aikaisessa vaiheessa, kun mietitään uusia investointeja tai toiminnan kehittämistä muuten.”

Tarkemmat tiedot, kuvaajia Keski-Suomen tukisummista ja taulukot tuen saajista ovat ELY-keskuksen tiedotteessa.

Senioreille suunnattuja Voi hyvin -tapahtumia Viitasaarella neljänä torstaina syksyllä 2024 – Tule Digikeskukselle ja tutustu toimintaan

Viitasaarella järjestetään Voi hyvin -tapahtumia Digikeskuksella (Keskitie 4, Google Maps) syksyn 2024 aikana neljänä torstaina.

Voi hyvin -tapahtumissa on klo 10-12 vaihtuvaa ohjelmaa tilaisuuskohtaisesti sekä Seniorin hyvinvointineuvolan vastaanotto. Digikeskuksen tilaisuuksien yhteydessä olevalle vastaanotolle ei tarvitse varata aikaa ennakkoon.

5.9. Arkiliikunnan lisääminen, Kivivuori, Leppänen
Seniorin hyvinvointineuvolan vastaanotto

3.10. Unen vaikutus hyvinvointiin, unihaasteet, Rühlmann
Jalkautuva digihoitaja Katja Paananen

7.11. Ikääntyvän terveellinen ruoka, ravitsemusterapeutti
Seniorin hyvinvointineuvolan vastaanotto, digihoitaja

5.12. Sosiaalisten suhteiden merkitys, Mieli ry, SRK ja SPR
Seniorin hyvinvointineuvolan vastaanotto, digihoitaja

Kaupunki ja hyvinvointialue järjestävät tilaisuudet yhteistyössä. Lisätietoa seniorin hyvinvointineuvolasta Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilla.