Hoitoalan vakituisia työpaikkoja auki

Nyt kannattaa laittaa hakemukset heti syysloman jälkeen sisään 25.10.2019 mennessä. Meillä on parhaillaan haettavana sairaanhoitajan paikka sekä Viitasaaren terveysasemalle että asumisyksikkö Wiitalinnaan 1.12.2019 alkaen.

Lisäksi etsitään kolmea hoitajaa,joiden alkusijoituspaikkana on asumisyksikkö Wiitalinna 1.12.2019 alk.

Wiitalinna on kehitysvammaisille ja ikääntyville ihmisille suunnattu tuetun asumisen yksikkö Viitasaarella. Kehitysvammaisille on vuokra-asuntojen lisäksi kaksi ryhmäkotia. Ikääntyvät asuvat omissa vuokra-asunnoissaan, joihin tuotetaan kotihoidon palveluja, tuen tarpeesta riippuen. Työtehtävään sisältyy työskentely kaikkien asukasryhmien kanssa.

Katso kaupungin verkkosivuilta avoinna olevat työpaikat, sieltä löytyy myös mm. avoinna olevia eläinlääkärin virkoja.  Tule mukaan reippaaseen työtiimiimme !

Kaupunginhallitus kokoontuu 21.10. antamaan valtuustolle esitystään ensi vuoden veroprosenteista

Maan kaikkien kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti vuonna 2018 oli
19,88 %. Valtuusto on aikaisemmin vahvistanut kuluvan vuoden tuloveroprosentiksi 21,0.

Viitasaaren kaupungin ensi vuoden talousarvioehdotusta on laadittu sillä perusteella, että tuloveroprosentti säilyisi nykyisenä. Tuloveroprosentin korottaminen 1,0 % -yksiköllä kasvattaisi Viitasaaren kaupungin tuloverotuloja vuodelle 2020 noin 723.000 euroa ja vastaavasti vuodelle 2021 noin 989.000 euroa.  Tutustu kuntien tulovero- ja kiinteistöveroprosenttikehitykseen tarkemmin sekä muihin päätettävinä oleviin asioihin  esityslistassa ja sen oheismateriaaleissa.

Esityslista 21.10.2019

Ehdota tekoälylle käyttöä kilpailussa – Keksintöjen Viikolla kuultiin ajatuksia huipulta

Viitasaarella järjestetyllä Keksintöjen Viikolla kuultiin tänä vuonna vuorikiipeilijänä tunnetuksi tullutta, nykyään yrittäjänä huippukokemuksiaan hyödyntävää Veikka Gustafssonia.

Mielenkiintoa Viitasaari Areenassa järjestettävässä vuosittaisessa tapahtumassa herätti myös tekoälystä luennoinut professori Pekka Neittaanmäki. Neittaanmäki julisti puheensa lopuksi kilpailun, jossa hän pyysi viitasaarelaisia ideoimaan juttuja josta voisi tekoälystä olla hyötyä. Ideat voi jättää alla olevalla lomakkeella. Jätä ehdotus vuoden loppuun mennessä (31.12.2019).

Voittajalle on luvassa tekoälystä kertova kirja. Jyväskylän yliopiston professori Neittaanmäki opiskelijoineen voivat kehittää ehdotetuista ideoista tekoälysovelluksen prototyypin ensi vuoden aikana.

Mitä tekoäly tarkoittaa? Tekoäly.info-verkkosivuston kertoo aiheesta näin: ”Tekoäly on tietojenkäsittelytieteen osa-alue joka painottuu älykkäiden koneiden/ohjelmien luontiin. Tekoälyn tarkoitus on yrittää matkia ihmisen tajuntaa ja suorittaa tehtäviä kuten ihminen. Käytännössä se tarkoittaa siis koneen/ohjelman kykyä ajatella ja oppia.”

Jätä siis ehdotuksesi kilpailuun!

Kolme vuosikymmentä idän ihmemaassa – Arja Paanasen yleisöluento kaupungintalolla 17.10.

Viitasaarelta kotoisin oleva toimittaja Arja Paananen puhuu torstaina 17. lokakuuta kaupungintalolla työstään Neuvostoliitossa ja Venäjällä vuodesta 1990 alkaen. Ilta-Sanomien Venäjän erikoistoimittaja Paananen on palkittu kaksi kertaa Bonnierin Suurella journalistipalkinnolla, vuosina 2007 ja 2011.

Yleisöluennon järjestää Viitaseudun opisto valtuustosalissa klo 18-20. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, vapaa pääsy, tervetuloa!

Kaupungintalo Google Mapsissa (Keskitie 10, 44500 Viitasaari)

Tapahtuma Facebookissa

Kaupunginvaltuuston päätökset 7.10.2019

Kaupunginvaltuusto  hyväksyi apporttikirjaluonnoksen, jolla Viitasaaren kaupunki luovuttaa Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy:lle omistamansa  kolme yrityskiinteistöä  eli ns Agrimarketin hallin eli nykyisin Rautakauppa Mehtolle vuokratun  liiketilan,  ”Rautian hallin”, eli vuokralaisena nykyinen K-Rauta, SopValmin hallin ja Kiint. Oy Viitasaaren Pienteollisuushallit -osakkeet, jotka oikeuttavat tilojen A ja B hallintaan.

Edelleen valtuusto päätti myöntää Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy:lle kaupungin omavelkaisen takauksen 31.12.2020 saakka Kuntarahoitus Oyj:n Kuntayritystodistusohjelman mukaiselle luotolle, jonka luottolimiitti on
enintään 350 000 € ja periä takausprovisiona Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy:ltä  vuosittain
0,55 prosentin suuruisen takausmaksun.
Lisävakuutta ei vaadittu, koska vastavakuudet ovat riittävät.

Tarkastuslautakunnan uudeksi jäseneksi valittiin Mervi Rihto ja varajäseneksi Hanna Virtanen sekä varapuheenjohtajaksi tarkastuslautakunnan jäsen Eero Pulkkinen.

Muilta osin päätösehdotukset hyväksyttiin.

Päiväkeskusohjelma viikoille 42-43

Luku- ja liikuntatuokiot arkisin klo 10-11:30

Lounas joka päivä klo 11:30-12:30

Viikko 42

MA 14.10 klo 13:00 Muistelua – ammatit

TI 15.10 klo 13:00 Käsitöitä – heijastimet

KE 16.10 klo 10:00 Marjan ryhmä

klo 13:00 BINGO

TO 17.10 klo 13:00 Seurat – Antti Hiltunen

PE 18.10 klo 13:00 Lauluryhmä Keidas

VIIKKO 43

MA 21.10 klo 13:00 Kolopussi-peli

TI 22.10 klo 10:00 Leenan jumppa

klo 13:00 Eläkeläisten harrastukset – Kaija Holm

KE 23.10 klo 10:00 Marjan ryhmä

13:00 Leivotaan pullaa

TO 24.10 klo 13:00 Ristinolla-peli

PE 25.10 klo 12:45 Lauluryhmä

ApuAitta

TI 15.10 klo 10-14 NETTINEUVONTA: Ilmaista tietokoneen ja internetin käytön opastusta, varaa oma aikasi

PE 18.10 klo 12-13.30 Kuulolähipäivä

Kuntoportaat valmiina käyttöön – Savivuorella erinomaiset ruskamaisemat tarjolla

Savivuoren kuntoportaat on tänään perjantaina saatu käyttökuntoon eli portaat ja kaiteet valmiit. Valtuustoaloitteen johdosta tehtyjen portaiden yläpäästä avautuu upeat näkymät Savilahdelle ja Kurkelaan ruskan värjäämään maisemaan.

Portaiden käyttö on aina omalla vastuulla ja näin syksyllä on syytä muistaa, että pakkasten ja lumisateiden jälkeen portaat voivat olla liukkaat. Portaissa ei ole talvikunnossapitoa. Koirien ja muiden eläinten ulkoiluttaminen portaissa ei ole suotavaa ja nastakenkien käyttö on kielletty portaiden vaurioitumisen takia. Portaissa voi käyttää kävelysauvoja, joiden kärjessä on kumitulpat.

Jo rakennusaikana portaat ovat olleet vilkkaassa käytössä, joten valmistumisen myötä kuntoilijoita Lummeniemen leirikeskuksen parkkipaikalta nouseville portaille on runsaasti. Portaiden ympäristöä siistitään ja ohjetaulut asennetaan niiden valmistumisen jälkeen. Portaiden yhteyteen on asennettu sähkökaapeli valaistuksen asentamista varten.

Portaiden lähistöllä on myös muita liikuntamahdollisuuksia, esimerkiksi pururadat ja Savivuoren frisbeegolfrata.

Portaiden alapää on Lummeniemen leirikeskuksessa, parkkipaikan osoite on Lummeniementie 125, 44500 Viitasaari. (Google Maps)

Portaiden yläpää on Laskettelurinne Sahiksen laidassa, jonne pääsee Savivuoren huipun ja näkötornin kautta. (Google Maps)

Korkeakouluopinnot käynnistyvät Viitasaarella – Katso kevään opintotarjonta ja ilmoittaudu!

Muistilappuja lasissa, jossa teksti LennätinKevätlukukaudella Viitasaarella alkavat korkeakouluopinnot. Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto (JY) ja Jyväskylän ammattikorkea-koulun avoin AMK (JAMK) tarjoavat Viitasaarella avointa korkeakouluopetusta tammikuusta 2020 alkaen Osaamiskeskus Lennättimessä.

Lennättimen projektipäällikkö Eeva Karppinen iloitsee opintoyhteistyön nopeasta etenemisestä.
”Opintojen tarjoaminen korkeakoulujen kanssa on osaamiskeskushankkeen suunnitteluvaiheesta lähtien ollut yksi Lennättimen päätavoitteista. On hienoa, että olemme saaneet yhteistyön erinomaisella tavalla käyntiin. Tarjottavia opintokokonaisuuksia ja opiskelutapoja kehitetään jatkuvasti kokemusten ja havaintojen perusteella,” Karppinen toteaa.

Opintotarjontaa rakennetaan alueellisen koulutustarpeen pohjalta yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.
”Opinnoilla nostetaan paikallista osaamistasoa, mikä on tärkeää Viitasaaren ja lähialueen yritystoiminnan näkökulmasta. Opiskelu lähtee jokaisen henkilön omasta innostuksesta ja kiinnostuksesta kehittää itseään, mutta paikallisesti tarjottavilla korkeakouluopinnoilla on laajempi vaikutus koko pohjoisen Keski-Suomen elinvoimaan ja ilmapiiriin,” Eeva Karppinen muistuttaa.

Viitasaarella tarjottavat korkeakouluopinnot perustuvat yritysten tarpeisiin, kaupungin verkkosivulla tehtyyn avoimeen kyselyyn sekä kaupungin työntekijöiltä tulleisiin toiveisiin. Yksittäisten opintojaksojen toteutustavat ovat kurssikohtaisia ja niihin vaikuttaa myös Viitasaarella opiskelevien määrä.

Avoimet korkeakouluopinnot ovat avoimia kaikille iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta. Opiskella voi työn tai muiden opintojen ohessa, tavoitteellisesti tai pelkästä mielenkiinnosta. Opinnot ovat osia yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnoista. Mikäli opiskelija jatkaa myöhemmin tutkintokoulutukseen, opintojen sisällyttämistä tutkintoon voi hakea korkeakoulusta.

Kevään 2020 opintotarjonnassa ovat seuraavat opinnot: aikuiskasvatustieteen perusopinnot 25 op (JY) ja henkilöstöjohtamisen perusopintojen aloitusjakso: Johtamisen ja johtajuuden perusteet 5 op (JY).

llmoittautumisaika kevään 2020 opintoihin on 1.11.-31.12.2019.

Syksyn 2020 opintotarjonta: sosiaalityön perusopinnot 25 op, JY, henkilöstöjohtamisen opintojaksoja, JY ja tilinpäätösanalyysi 5 op, JAMK. Sosiaali- ja terveysalan opintojen tarvetta selvitetään.
Kevään 2021 opintotarjontaan on varmistunut kasvatustieteen perusopinnot 25 op, JY.

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen

Korkeakoulut

Lisätiedot

Lennätin

040 875 6 875 Soita

Yksikkö

Lennätin

Toimipaikka

Lennätin, Keskitie 4, 44500 Viitasaari

Lisätietoja

Lennättimessä työskentelevän kaupungin viestintäsuunnittelija Markus Kauppisen numero, puhelut Lennättimen aukioloaikoina arkisin klo 8-16.

Mopoilupaikka teollisuusalueelle nuorten aloitteesta – Kaupunginhallituksen 30.9.2019 päätöksiä

Mopon eturengas ja moottoriViitasaarelle rakennetaan mopoilupaikka Kölkyn teollisuusalueelle nuorten tekemän aloitteen johdosta. Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että yksi teollisuustonteista tasoitetaan ja valmistellaan ajoharjoittelupaikaksi siksi ajaksi, kunnes tontille löytyy ostaja.

Kaupungille jätettiin huhtikuun lopussa aloite turvallisen mopoilupaikan rakentamiseksi Viitasaarelle. Aloitteella oli 162 allekirjoittajaa. Kaupungin teknisen toimen ja vapaa-aikatoimen edustajat tapasivat aloitteen takana olevia nuoria toukokuussa. Tapaamisessa kartoitettiin mahdollisia paikkoja sekä vaatimuksia mopoilukäytölle.

Kaupunki järjestää nuorten kanssa mopomiitin, jonka yhteydessä kartoitetaan lisää mahdollisia harjoittelupaikkoja.

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 30.9. esittää valtuustolle, että kaupungin omistuksessa olevat yrityskiinteistöt siirretään tytäryhtiö Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy:n omistukseen. Lisäksi kokouksessa päätettiin metsänhoitosopimuksen kahden optiovuoden käyttämisestä Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen kanssa ja hyväksyi Kölkyn teollisuusalueen puukaupat UPM Kymmenen kanssa. Savivuoren hiihtokeskuksen hoitosopimus hyväksyttiin Heikin Rinne & Maanrakennus Oy:n kanssa, sopimukseen liittyy rinnekahvilan laajennus. Kaupunginhallitus hyväksyi työllisyysyksikön laatiman ESR-hankerahoitushakemuksen osatyökykyisten työllistymisen edistämiseksi. Kaikki 30.9.2019 kokouksen asiat löydät 4.10. alkaen kaupunginhallituksen pöytäkirja-arkistosta.

Storumanin ystävyyskunnan edustajat vierailulla Viitasaarella 3.-5.10.2019

Storumanin ystävyyskunnan edustaja johtaja Jimmy Lindberg luovuttaa tervetuliaslahjan Viitasaaren kaupungille.

Lahjataulun vastaanottaa kaupunginjohtaja Janne Kinnunen, joka tänä aamuna toivotti vieraat tervetulleiksi Viitasaarelle. Storumanin ystävyyskuntavieraat tutustuvat kaupunkiimme ja sen palveluihin sekä yrityselämään tänään ja huomenna.