Nelostien suunnitelmista keskustelutilaisuus tiistaina 7. tammikuuta

Viitasaaren keskustaa nelostien varrelta

Yrittäjä! Tule mukaan keskustelemaan alustavasta Valtatie 4 aluevaraussuunnitelmasta tiistaina 7. tammikuuta kaupungintalon valtuustosaliin klo 17. Nelostien aluevaraussuunnitelman tavoitetilana on vähentää liittymiä valtatielle ja keskittää vähäliikenteiset tiet rinnakkaisteihin ja erottaa paikallisliikenne valtatien liikenteestä. Valtatien tasoliittymät poistetaan ja valtatien liittymät tulevat olemaan eritasoliittymiä.

Tavoitteena on myös löytää ratkaisu, millä turvataan valtatien merkittävä rooli valtakunnan pääväylänä sekä samalla mahdollistetaan Viitasaaren kaupungin maankäytön kehittäminen. Aluevaraussuunnitelma on pitkän tähtäimen tavoitetila, 20-30 vuoden ajanjaksolle.
Tilaisuudessa esitellään myös ns. Viitasaaren Wanha kaupunki -suunnitelmaa,”Valtatien vilinästä Vanhaan kaupunkiin”, jonka ajatuksena on kehittää nykyistä kaupungin keskusta-aluetta vahvistamalla vanhoja omaleimaisia piirteitä ja tuomalla sinne uusia ”vetonauloja”.
Aika: Tiistai 7.1.2020 klo 17.00 alkaen Paikka: Viitasaaren kaupungintalon valtuustosali
Kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen
Lämpimästi tervetuloa!

Päiväkeskusohjelma viikoille 2-3

Päiväkeskusohjelma viikoille 2-3

Luku- ja liikuntatuokiot arkisin klo 10-11:30

Lounas joka päivä klo 11:30-12:30

 

VIIKKO 2

MA 6.1 Loppiainen – ei ohjelmaa

TI 7.1 klo 10:00 Leenan jumppa

klo 13:00 Arvoituksia ja sananlaskuja

KE 8.1 klo 10:00 Marjan ryhmä

klo 13:00 Tarinoita sanoin ja liikkein – Helena Ratinen

TO 9.1 Lounaalla hirvikeittoa

klo 13:00 HIRVIPEIJAISET

PE 10.1 klo 12:30 Lauluryhmä

 

VIIKKO 3

MA 13.1 klo 13:00 Älypää-peli

TI 14.1 klo 10:00 Leenan jumppa

klo 13:00 TV-sarja Kaija ja Heikki: osa 1 ja 2

KE 15.1 klo 10:00 Marjan ryhmä

klo 13:00 Tarinoita sanoin ja liikkein – Helena Ratinen

TO 16.1 klo 13:00 Toivemusiikkia

PE 17.1 klo 13:00 BINGO

 

ApuAitta

TI 7.1 klo 10-13 Nettineuvonta, varaa oma aikasi

TO 9.1 klo 10-11 Muistihoitaja – tule keskustelemaan miten voit itse vaikuttaa muistisairauden riskitekijöihin

TO 16.1 klo 11-12 Fysioterapeutti – alaraajojen lihasvoiman testausta

Tilaa Viitasaaren uutiskirje – Kuulumiset suoraan sähköpostiisi

KukkiaViitasaaren kaupunki on ottanut käyttöön uutiskirjeen, joka toimitetaan suoraan sähköpostiisi. Voit tilata uutiskirjeen samantien. Uutiskirje on kaikille avoin ja maksuton. Tilaamalla uutiskirjeemme saat tuoreet kuulumiset ja ajankohtaiset asiat noin kerran kuukaudessa. Uutiskirjeessä kerromme muun muassa tulevista tapahtumista, päätöksenteosta ja monesta muusta kaupungin toimintaan liittyvästä teemasta.

Kaupungintalo suljettu 23.12.2019 – 1.1.2020

Kaupungintalo ja kaupungintalon puhelinvaihde sekä neuvontapiste on suljettu 23.12.2019 – 1.1.2020. Samoin yhteispalvelu-/asiointipiste on suljettu kyseisenä aikana.

Kaupungintalon sulkuajan päivystyspalvelut:

Sosiaalitoimisto

Sosiaalitoimen yhteydenottonumero puh. 040 661 5875 virka-aikana arkipäivisin ma ja pe klo 10-12, ti-to klo 8-10. Lastensuojeluasioissa puh. 044 459 7343. Virka-ajan ulkopuolella kiireellisissä sosiaalisen avun tilanteissa 112.

Päivähoito

Ajalla 23.-29.12.2019 päivystys Marjametsän päiväkodissa, puh. 050 315 7267.

Ajalla 30.-31.12.2019 päivystys numerossa 044 733 5684.

Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy

Asiakaspalvelu on suljettu 23.12.2019 – 1.1.2020. Asuntohakemukset ja asuntojen irtisanomislomakkeet voi toimittaa sähköpostiin vuokraasunnot@viitasaari.fi (paperilomakkeet joko postitse tai kaupungintalon ulko-ovella olevaan lukittuun postilaatikkoon). Asuntohakemus- ja irtisanomislomakkeita saa VVA Oy:n nettisivuilta www.vvaoy.fi. Muissa kiireellisissä asioissa yhteydenotto kiinteistönhoitajaan, arkipäivinä klo 8-16, puh. 040 620 6346 / 044 459 7454 / 040 620 6764 / 040 459 7438, muina aikoina KV Turva Oy:n päivystyspuhelin 044 763 3175.

 

Pöytäkirjat ja kuulutuksiin liittyvät asiakirjat

Kokouspöytäkirjat ja ilmoitustaululla oleviin kuulutuksiin liittyvät asiat ovat nähtävillä kaupungin kirjastossa.

VIITASAAREN KAUPUNGINHALLITUS

Koljatin rakenteita uudistetaan – Luontokohteeseen pääsee aiempaa helpommin

Viitasaaren kaupunki uudistaa Koljatin kallioalueen luontokohteen rakenteita. Kohteessa oleva luontopolku esittelee jylhää kalliomaisemaa ja biologisesti monimuotoista luontoa. Suurimpana muutoksena on aiempaa laajemman parkkipaikan rakentaminen. Uusi parkkipaikka tehdään aivan luontoalueen viereen, joten samalla kunnostettu myös tietä esimerkiksi usealla kerroksella suodatinkangasta, sillä aiemmalla tiepohjalla on ollut sortumia.

Maanrakennustyön yhteydessä käydään läpi myös Koljatin reitin rakenteita ja niiden kuntoa. Koljatin luontopolun päässä on laavu ja nuotiopaikka. Kalliojärven rantaa myötäilevä polku on edestakaisin noin 1,2 kilometriä. Parkkipaikan luo rakennetaan polttopuukatos, jotta puut saadaan säältä suojaan. Samalla reitin alkuosassa jo aiemmin ollutta puuceetä siirretään parkkipaikan rakentamisen takia ja samalla rakennus kunnostetaan.

Koljatin opasteviitoitusta ja kylttejä uudistetaan ja kehitetään tämän talven ja ensi kevään aikana. Opasteiden uudistus alkaa Viitasaaren läntiseltä Siniseltä tieltä (Kt77) ja jatkuu parkkipaikalle saakka, josta alkavat luontopolun reittiviitat.

Sijainti ja ajo-ohjeet: Koljatti Google Mapsissa
Kartta: Koljatti Kansalaisen Karttapaikassa
Retkipaikka: Koljatin juurella Viitasaarella
Retkipaikka: Upea lohkareluolasto Pahanlamminpuron läheisyydessä Viitasaarella
Ympäristöhallinnon verkkopalvelu: Hakovuori – Koljatti – Natura 2000 -alue

Päiväkeskusohjelma viikoille 52-1

Luku- ja liikuntatuokiot arkisin klo 10-11:30

Lounas joka päivä klo 11:30-12:30

VIIKKO 52

MA 23.12 klo 10:00 Hemmotteluhetki käsille

klo 13:00 Joululauluja Railin kanssa

TI 24.12 Jouluaatto – Ei ohjelmaa

KE 25.12 Joulupäivä – Ei ohjelmaa

TO 26.12 Tapaninpäivä – Ei ohjelmaa

PE 27.12 klo 13:00 Piirretään ja arvataan – pelejä valkotaululla

VIIKKO 1

MA 30.1 klo 13:00 Huuliharppu- ja haitarimusiikkia

TI 31.1 klo 13:00 Uuden vuoden tanssit

KE 1.1 Uudenvuodenpäivä – Ei ohjelmaa

TO 2.1 klo 13:00 Yhteislaulua Railin kanssa

PE 3.1 klo 13:00 BINGO

Kaupunginhallitus antaa tänään lausuntonsa alustavasta nelostien aluevaraussuunnitelmasta

Tekninen toimi on valmistellut kaupungin  lausuntoa nelostien alustavasta aluevaraussuunnitelmasta Viitasaarella.

 

VT4 tavoitetilana on vähentää liittymiä valtatielle ja keskittää vähäliikenteiset tiet rinnakkaisteihin ja
erottaa paikallisliikenne valtatien liikenteestä. Valtatien tasoliittymät poistetaan ja valtatien liittymät tulevat olemaan eritasoliittymiä.

Tutustu esityslistaan ja alustavaan lausuntoluonnokseen .

Hyvän tahdon puu Viitasaaren Joulutorilla

Hyvän tahdon puu on tarkoitettu kaikille viitasaarelaisille. Se perustuu hyvään tahtoon auttaa lähimmäistä ja on osa Hyvän tahdon Viitasaari -mallia.

Puun  lehdille voit jättää toiveita siitä, millaista apua tarvitset. Mikäli taas voit tarjota apua  esim. ikäihmiselle vaikkapa kuljettamisessa,  tai kaupassa käynnissä, voit jättää puuhun lehden, jossa ilmoitat tarjoamastasi avusta.

Puun toimintaperiaatteita torivieraille esitteli tänä aamuna Viitasaaren seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja Viitasaaren kaupunginvaltuutettu Eero Pulkkinen.

Tule sinäkin tutustumaan Joulutorilla Hyvän Tahdon Puuhun ja Munvuoro -vapaaehtoistoimintaan !

Lisätietoa kaupungin verkkosivuilta

https://viitasaari.fi/yhteystiedot-ja-asiointi/osallistu-ja-vaikuta/munvuoro-vapaaehtoistyon-verkkopalvelu/

Kanta-arkistointi sosiaalihuollon asiakirjojen osalta on aloitettu Wiitaunionin kunnissa

Viitasaaren kaupungin perusturvalautakunta päätti kokouksessaan 25.1.2019 (§ 25) sosiaalihuollon liittymisestä Kanta-palvelujen asiakastiedon arkistoon. Valmistelu- ja käyttöönottotyötä varten perustettiin käyttöönottoprojekti, joka noudatti THL:n ohjeistuksia. Projektiin nimettiin projektiryhmä sekä projektipäälliköt.

Kanta-arkistoon liittyminen tarkoittaa sitä, että jatkossa sosiaalihuollossa syntyvät asiakastiedot arkistoidaan Kanta-arkistoon, samantyyppisesti kuin terveydenhuollossa jo toimitaan potilastietojen kanssa. Jatkossa Kanta-arkisto toimii valtakunnallisena sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietovarantona, jonne tallennetaan asiakastyössä syntyneet potilas- ja asiakasasiakirjat heti niiden valmistuttua. Tulevaisuudessa ammattihenkilöt voivat hyödyntää tietoja asiakkaiden hoidossa, hoivassa ja palveluissa ajantasaisesti ja kattavasti kaikkialla Suomessa.

Wiitaunionin alueella Kanta-arkistoon tallennetaan ensimmäisessä vaiheessa lastensuojelussa syntyneitä asiakasasiakirjoja. Myöhemmin arkistointi laajenee muualle sosiaalihuollon palveluihin. Sosiaalihuollossa työskenteleville ammattilaisille tämä tarkoittaa kirjaamiskäytäntöjen kehittämistä sekä vaiheittaista siirtymistä kansallisesti määriteltyihin rakenteellisiin asiakirjamalleihin. Asiakkaille Kanta-arkiston käyttöönotto ei vielä tässä vaiheessa näy. Myöhemmin (muutaman vuoden sisällä) asiakkaat pääsevät lukemaan myös omia sosiaalihuollossa syntyneitä asiakastietojaan Omakanta -palvelusta.

Lisätietoja:

THL:n älykuva Kanta-arkiston käyttöönottoprosessista:

https://thl.fi/documents/920442/3728513/180820_thl_kanta_sosiaali_p%C3%A4ivitetty_12042019.pdf/88528cbc-5d56-4dd6-83a8-5769939a4a54

Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttö alkaa -YouTube -video (kesto 1:24):

https://www.youtube.com/watch?v=vvldjLdtedU&feature=youtu.be

Sosiaalihuollon Kanta-arkisto (THL):

https://thl.fi/fi/web/tiedonhallinta-sosiaali-ja-terveysalalla/kanta-palvelut/sosiaalihuollon-kanta-palvelut/kanta-palvelujen-kayttoonotto

Kansa-koulu II -hanke ja kirjaamisvalmennustietoa:

http://www.socom.fi/kansa-koulu/

Sosmeta on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämä palvelu, jonka avulla voi katsella sosiaalihuollon valtakunnallisia asiakasasiakirjarakenteita, tietokomponentteja ja sanastoa sekä antaa niistä palautetta.  Palvelu on vielä kehitysvaiheessa. Palvelu toimii Chrome-, Safari- ja Edge-selaimien uusimmilla versioilla:

https://sosmeta.thl.fi/sosmeta-publish-ui/