Viitasaaren kaupungin organisaatio uudistetaan – Päätökset muutoksista tehdään syksyn aikana

Viitasaaren kaupunkiorganisaatiossa tehdään muutoksia vuoden 2024 alussa, joista päätetään syksyn 2023 aikana. Nyt tehtävillä päätöksillä ratkaistaan siitä, miten eri toimintoja johdetaan ja miten niistä päätetään.

Vaikka kaupunkiorganisaation asioista päättäminen ja koko toiminnan organisointi on tärkeä kokonaisuus, organisaatiopäätöksillä ei ole vaikutuksia esimerkiksi vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden palveluihin.

Muutokset liittyvät kuntapariyhteistyö Wiitaunionin päättymiseen vuoden 2023 lopussa. Viitasaari ja Pihtipudas ovat jakaneet vastuuta. Esimerkiksi tekninen toimi on ollut Viitasaaren vastuulla, kun taas sivistystoimi on toteutettu Pihtiputaan vetämänä.

Organisaatiouudistusta on käsitelty luottamushenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden kesken vuodesta 2022 lähtien, kun Wiitaunionin päättymisen valmistelu aloitettiin.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina 4.9.2023 kokouksessaan, jonka esityslista on julkaistu. Ylintä päätösvaltaa käyttävän kaupunginvaltuuston on määrä tehdä lopullinen päätös maanantaina 11. syyskuuta. Klo 17 alkavaa kokousta voi seurata paikan päällä valtuustosalissa (Keskitie 10) tai suorana Youtube-verkkolähetyksenä.

Päätöksentekoelinten ylimpiin tasoihin uudistus ei vaikuta laajoissa linjoissa. Tarkemmin toimivalta-asiat ratkaistaan myöhemmin syksyllä uudessa hallintosäännön yhteydessä.

Kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen roolit säilyvät entisellään. Kaupunginhallituksen alaisuudessa toimivat kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, kaupunginsihteeri Tiina Honkanen, henkilöstöjohtaja Katri Lehti sekä talous- ja tietohallintojohtaja Salla Manni.
Kaupunginhallituksen alaisuudessa olevien hallinto- ja elinvoimapalveluiden lisäksi hallitus omistajaohjaa tytäryhtiöiden elinvoimatyötä.

Lautakuntia on tarkastus- ja keskusvaalilautakuntien lisäksi kolme, joista kaksi on uusia ja yksi jatkaa muuttumattomana.

Uudet lautakunnat ovat aloittaneet jo toimintansa suunnittelulautakuntina. Varsinaisia lautakuntia niistä tulee vuodenvaihteessa. Alustavan organisaatioluonnoksen mukaan nykyisen teknisen lautakunnan alaisista asioista päättää jatkossa elinympäristön ja asumisen lautakunta. Sen alaisten palveluiden johdossa on määrä jatkaa nykyinen teknisen toimen toimialajohtaja Juho Tenhunen.

Opetus- ja kasvatuspalveluista, hyvinvointi- ja vapaa-aikapalveluista sekä kotoutumisesta vastaa esityksen mukaan sivistys- ja hyvinvointilautakunta. Parhaillaan on käynnissä sivistys- ja hyvinvointijohtajan haku niin, että uudessa virassa on tarkoitus aloittaa henkilö 1.1.2024 alkaen.

Viitasaari on kahdeksan kunnan yhteisen Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimen vastuukunta, joten lautakunnan ja sen alaisen toiminnat jatkavat organisaatiossa nykyisessä muodossaan, ympäristötoimen johtaja on Sari Flyktman.

Lautakuntien lisäksi eri sidosryhmien osallisuus varmistetaan vaikuttamistoimielimillä. Näitä ovat yrittäjätoimikunta, vanhus- ja  vammaisneuvosto, nuorisovaltuusto, lapsiparlamentti, järjestö- ja mökkiläisfoorumit sekä kestävän kehityksen toimikunta.

Toimialojen sijaan jatkossa puhutaan palvelualueista, joiden esitetään olevan; hallintopalvelut, elinvoimapalvelut, asumisen- ja elinympäristön palvelut, sivistys- ja hyvinvointipalvelut sekä ympäristöpalvelut.

Uudistus ei aiheuta kaupungin organisaatiossa irtisanomisia tai lomautuksia. Koska osa henkilöstöstä siirtyy Pihtiputaan organisaatiosta Viitasaaren organisaatioon, voi tehtävänkuvissa ja esimerkiksi nimikkeissä olla muutoksia.

Osasta kaupungin toimintojen järjestämisestä on päätetty jo aiemmin. Esimerkiksi kunnalliset yrityspalvelut ovat Kehittämisyhtiö Witaksen vastuulla, kun Witas siirtyi neljän kunnan omistuksesta Viitasaaren kaupungille vuoden 2023 alussa. Kehittämisyhtiö palvelee maksutta kaikkia viitasaarelaisia yrittäjiä ja yrittäjyyttä suunnittelevia.

Pihtiputaan toteuttamat ICT- ja taloushallintopalvelut siirtyvät Viitasaaren osalta jatkossa organisaation ulkopuolisilta hankittaviksi palveluiksi. Talous- ja palkkahallintopalvelut siirtyvät Monetra Keski-Suomelle, ICT-palvelut Kuntien Tieralle.

Ylikunnallista toimintaa jatketaan yhteistyönä Pihtiputaan ja useissa tapauksissa myös muiden kuntien kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi aluekirjasto, kansalais- ja musiikkiopistot sekä maaseutupalvelut.

Jätehuolto on viranomaistehtävien osalta edelleen Sydän-Suomen jätelautakunnalla ja palvelutehtävistä vastaa Sammakkokangas Oy.

Miten Viitasaaren asioihin voi vaikuttaa? – Tule keskustelemaan osallistuudesta ja vaikuttamaan työpajaan keskiviikkona 6.9.2023

Tunnetko kuuluvasi Viitasaari-heimoon? Miten voit vaikuttaa Viitasaaren asioihin? Tule tekemään pikkasen parempaa osallisuutta! Viitasaaren kaupunki ja osallisuussuunnitelmaa laativa Maahenki kutsuvat kuntalaiset ja vapaa-ajan asukkaat, luottamushenkilöt sekä yhteistyökumppanit Digikeskukseen avoimeen työpajaan keskustelemaan siitä, miten asukkaat otetaan mukaan ja hyödynnetään yhteisön osaamista kunnan toiminnassa.

Työpaja on osa osallisuussuunnitelman laatimista. Osallisuus kuuluu meille kaikille!

Tilaisuus keskiviikkona 6.9.2023 klo 17-19 Digikeskuksessa (Keskitie 4, Google Maps)

Viitasaaren logistiikkakeskukseen yli kolme miljoonaa euroa hankerahaa – Wiilo-hanke käynnistyy syyskuun 2023 alussa

Viitasaarelle suunniteltu logistiikkakeskus saa yli kolmen miljoonan euron JTF-hankerahoituksen. Wiilo-logistiikkakeskuksen ansiosta Viitasaaresta tulee entistäkin keskeisempi kaupunki, sillä keskus palvelee alueen yritystoiminnan lisäksi paikkakunnan läpi kuljetettavaa runsasta materiaalien ja tuotteiden virtaa.

”Tieto rahoituksesta on huikean hieno uutinen! Viitasaari on tärkeässä risteyskohdassa etelästä pohjoiseen vievän Nelostien ja idästä länteen vievän Sinisen tien kohdatessa. Pikkasen paremmassa periferiassa uskallamme tarttua paikkakuntamme vahvuuksiin ja innovatiivisesti kehittää niistä uusia mahdollisuuksia”, kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen hehkuttaa.

Keski-Suomen liiton 24.8.2023 myöntämällä EU-rahoituksella toteutetaan logistiikkakeskuksen ensimmäinen rakennusvaihe. Wiitaseudun logistiikkakeskusalue Wiilo -nimisessä investointihankkeessa tehdään alueen ydintoimintojen vaatimat maarakennus- ja pintatyöt sekä yhdyskuntatekniikka. Logistiikkakeskuksen rakentaminen tehdään resurssiviisaasti ja valmiissa kokonaisuudessa huomioidaan uusiutuva energia eri tavoin. Alueelle suunnitellaan parhaillaan aurinkovoimalaa.

Wiilo rakennetaan Mustaniemeen, aivan keskustan ja pääväylien tuntumassa olevan teollisuusalueen yhteyteen. Viitasaaren kaupungin tytäryhtiö Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy (WYP) on jo käynnistänyt keskuksen ennakkomarkkinoinnin. Yhtiö tulee olemaan keskeinen toimija kaikissa Wiilon vaiheissa.

”Tämä on jättipotti Wiilon toteuttamiseksi, sillä alkuvaiheen hankerahoitus takaa rakentamisen käynnistämisen. Logistiikkakeskus on herättänyt jo paljon kiinnostusta ja hankerahoitus varmistaa sen, että suunnitelmia päästään toteuttamaan konkreettisesti”, iloitsee WYPin toimitusjohtaja Sampo Siik.

Wiilon aiesopimuksessa ovat paikallisista toimijoista mukana suuret teollisuusyritykset Kaskipuu ja Pisla. Tämän alustavan sopimuksen ovat allekirjoittaneet myös kuljetus-alan yritys Schenker, kiinteistö- ja rakennusalan konserni Wasa Group sekä aurinkoenergiapuiston suunnittelija Skarta Energy. Kirjallisesti kiinnostuksestaan ilmoittaneita yrityksiä on useita kymmeniä, joukossa on paikallisia ja valtakunnallisia yrityksiä.

Nyt rahoituksen saaneen hankkeen jälkeen alueelle on tarkoitus rakentaa varsinaiset toimitilat vaiheittain. Wiilon keskiössä ovat varastointi- ja lähettämötilat, joissa operoi yksi tai useampi yritys. Alueen yritykset voivat ulkoistaa oman varastointi- ja lähetystoimintansa logistiikkakeskukseen ja näin keskittyä omaan ydinosaamiseensa.

Varastointi- ja lähettämöpalveluiden lisäksi alueelle on suunniteltu tuotanto- ja liiketilojen rakentamista. Näitä toimintoja tukee laaja palveluverkosto. Logistiikkakeskus luo kysyntää esimerkiksi huolto-, ruokailu- ja tankkaus- sekä latauspalveluille. Kaikkiaan alue käsittää noin 10 hehtaaria.

Keski-Suomen liiton päätöksellä Viitasaaren kaupunki saa Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) enintään noin 3,125 miljoonaa euroa. JTF-rahoitus kattaa 70 prosenttia hankkeeseen kuuluvien töiden kustannuksista. Kaupungin osuus hankkeen kustannuksista on 30 prosenttia eli noin 1,340 miljoonaa euroa, johon kaupunginvaltuusto on jo sitoutunut. Kokonaisuudessaan hanke on siis lähes 4,5 miljoonan euron suuruinen.

Myönteisellä hankerahoituspäätöksellä tulee olemaan kauaskantoisia vaikutuksia.

”Wiilo palvelee koko Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan yritysten toimintaa. Viitasaari on sitoutunut edistämään alueellista elinvoimaa. Uskomme, että pohjoisen Keski-Suomen kuntien eri toimijoiden yhteistyöllä on ratkaiseva merkitys myös tulevaisuudessa”, Helena Vuopionperä-Kovanen toteaa.

Viitasaaren ja naapurikuntien tuotannollisten yritysten rinnalla alueella toimii runsaasti kuljetusalan yrityksiä sekä logistiikka-alaan liittyvää muuta toimintaa. Logistiikkaopinnot kuuluvat ovat Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston Viitasaaren toimipisteen suosituimpiin vuodesta toiseen. Kaupungin keskustassa järjestetään vuosittain Mid-Finland Truckmeeting, joka on raskaaseen kalustoon keskittyvä koko perheen kesätapahtuma.

Wiilosta kiinnostuneiden yritysten edustajat voivat ottaa yhteyttä WYPin toimitusjohtaja Sampo Siikiin, 044 748 8124, sampo.siik@witas.fi.

Yrittäjän päivän avoimet ovet tiistaina 5.9.2023 – Tule keskustelemaan ajankohtaisista aiheista

Viitasaaren kaupunki, Kehittämisyhtiö Witas ja Wiitaseudun Yrityspalvelu järjestävät Yrittäjän päivän avoimet ovet 5.9.2023 klo 8–13 Witaksella, Digikeskuksessa ja Lennättimessä (Keskitie 4, Google Maps).

Tapahtumassa on kaupungin, kehittämisyhtiön ja WYPin edustajia. Klo 8 alkaen kahvitarjoilu Witaksella, infotilaisuudet Digikeskuksessa klo 10 Maaseudun yritysrahoituksesta kertomassa Keski-Suomen ELY:n rahoitusasiantuntijoita ja  klo 12 Hankintainfo mm. logistiikkakeskus Wiiloon liittyvistä hankinnoista sekä Viitasaaren kaupungin teknisen toimen hankinnoista.

Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista asioista sekä kertomaan yrityksesi tarpeista ja tutustumaan samalla toimintaamme vapaamuotoisesti kahvikupin äärelle.

Keksintöjen Viikko 2023 peruutetaan – Tapahtuman tulevaisuutta suunnitellaan yhteistyökumppaneiden kanssa

Kehittämisyhtiö Witas peruuttaa vuoden 2023 Keksintöjen Viikon. Kehittämisyhtiö päätyi perinteisen tapahtuman osalta vaikeaan ratkaisuun ilmoittautumistilanteen johdosta. Viitasaarella järjestettävällä Keksintöjen Viikolla on koko historiansa ajan olleet keskiössä uudet innovaatiot.

”Nyt näitä varsinaisia tuoreiden keksintöjen näytteilleasettajia on tähän mennessä ilmoittautunut vain vähän verrattuna aiempiin vuosiin. Tästä johtuen emme usko tapahtuman toteutumiseen tavoitteidemme mukaisesti ja kaikkia osapuolia tyydyttävään onnistumiseen”, toimitusjohtaja Tapani Laitinen kommentoi päätöstä.

Keskusteluun tämän vuoden tapahtuman tilanteesta ovat osallistuneet Witaksen työntekijät, yhtiön hallitus ja kehittämisyhtiön omistaja Viitasaaren kaupunki. Tämän vuoden tapahtuma oli tarkoitus järjestää Viitasaari Areenassa 6.-7. lokakuuta.

Lisätiedot Kehittämisyhtiö Witaksen verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa.

Tule sivistys- ja hyvinvointijohtajaksi pikkasen parempaan periferiaan – Hae 25.9.2023 klo 15 mennessä Kuntarekryn kautta

Sykkiikö sydämesi opetus- ja varhaiskasvatuspalveluille? Tunnistatko sivistyksen ja hyvinvoinnin roolin keskeisenä osana uudistuvien kuntien tehtäväkenttää? Onko muutosjohtaminen sinun juttusi? Jos vastasit kyllä, voisit olla etsimämme henkilö.

Viitasaaren kaupunki hakee parhaillaan sivistys- ja hyvinvointijohtajaa. Uudessa, vakituisessa virassa pääset rakentamaan sivistys- ja hyvinvointipalveluiden kokonaisuutta osana Viitasaaren kaupungin organisaatiomuutosta. Sivistys- ja hyvinvointijohtajana vastaat Viitasaaren kaupungin sivistys- ja hyvinvointipalveluiden johtamisesta ja kehittämisestä sekä asetettujen taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisesta.

Hae sinäkin pikkasen parempaan periferiaan! Hakemuksia odotamme Kuntarekryn kautta 25.9.2023 klo 15.00 mennessä, palvelussa myös lisätietoa virasta ja hakemisesta.

Viitasaari hakee sivistys- ja hyvinvointijohtajaa, koska kuntapariyhteistyö Wiitaunioni päättyy vuoden 2023 lopussa ja sivistystoimi on yhteistyömallissa ollut Pihtiputaan kunnan vastuulla.

Kylien kyytejä suunnitellaan kutsuliikenteenä – Viitasaaren kyläkyytien vaihtoehtoja esiteltiin kaupungintalolla

Viitasaaren haja-asutusalueelta järjestettäviä kuljetuksia, niin sanottuja kyläkyytejä suunnitellaan toteutettavaksi kutsuliikenteenä. Kutsuliikenteenä toteutettavissa kyläkyydeissä Viitasaari olisi jaettu eri alueisiin, joista kuljetukset ajettaisiin tiettyinä päivinä. Kyytiä tarvitsevat henkilöt tilaisivat matkan soittamalla viimeistään edellisenä päivänä. Tässä vaiheessa esitettävät tiedot perustuvat alustaviin suunnitelmiin. Käytännössä toteutettavat kyläkyydit voivat poiketa esitetyistä useista eri syistä.

Nyt Viitasaarelle suunniteltavassa kutsuliikenteessä ei ole kiinteitä reittejä, vaan asiakkaat haetaan mahdollisimman läheltä kotia käytettävän pikkubussin kääntymisen vaatima tila ja tieolosuhteet huomioiden. Kutsuliikenteessä samaan ajoneuvoon haetaan tietyllä alueella kuljetuksen tilanneet henkilöt. Pääasiassa kultakin kyläkunnalta olisi esitettyjen suunnitelmien perusteella kuljetus yhtenä päivänä viikossa, mutta matkan varrelta olevilta kyläkunnilta kyytiin voisi nousta useammin.

Alustavassa suunnitelmassa esitetyt kutsuliikenteen alueet, täsmentyvät suunnittelut edetessä
Maanantai: Kymönkosken, Toulatin, Mäntylän ja Suovanlahden suunta
Tiistai: Keitelepohjan, Kotvalan, Huopanan, Keihärinkosken ja Soliskylän suunta
Torstai: Viitakankaan, Pasalan, Kärnän ja Kumpumäen suunta
Perjantai: Ilmolahden, Niinilahden, Vuorilahden ja Huopanan suunta

Tämän hetken suunnitelmissa kylien kutsukyydit olisivat aamulla kyläkunnilta keskustaan ja iltapäivällä takaisin. Kyläkuntien lisäksi kuljetusjärjestelyssä on huomioitu keskustaajamassa liikkumisen tarve. Kyläkuntien kuljetusten välisenä aikana päivällä keskustaajamassa ajettaisiin kiinteä reitti eri suuntiin. Keskustaajaman kuljetukset mahdollistavat niin alueella asuvien kuin kyläkunnilta saapuneiden liikkumisen.

Kyläkyytejä ja vaihtoehtoisia toteutusmalleja käsiteltiin kaupungintalolla tiistai-iltana 22.8.2023. Tilaisuudessa alueittaisen kutsuliikenteen lisäksi suunnitelmat esiteltiin reittipohjaisesta palveluliikenteestä. Tilaisuudessa esitetyistä malleista kutsuliikenne nähtiin parempana vaihtoehtona, koska se palvelisi käyttäjiä paremmin ja olisi edullisemmin toteutettavissa. Suunnitelmista on pyydetty palautetta liikennöitsijöiltä. Lausunnot palveluliikennesuunnitelmaa varten kysyttiin kyläyhdistyksiltä sekä vanhus- että vammaisneuvostoilta.

Viitasaaren kaupunki on hankkinut haja-asutusalueen kuljetusten suunnittelun Linea Konsultit Oy:ltä ja hakenut ELY-keskukselta valtionavustusta suunnittelun rahoittamiseen. Rahoittajan kanssa käydään suunnitelmia läpi syyskuussa. Kaupungin tavoitteena on, että suunnitelmat valmistuvat ja kyytien kilpailutus tehdään vuoden 2023 aikana.

Kyläkyytien suunnittelu pohjautuu valtuustoaloitteeseen liittyen kuntalaisten yhdenmukaisiin palveluihin asuinpaikasta ja iästä riippumatta. Perusturvalautakunta teetti palveluista kyselyn haja-asutusalueella asuville yli 75-vuotiaille. Lautakunta ja kaupunginhallitus esittivät yhtenä konkreettisena toimenpiteenä kaikille avointa kuljetuspalvelua.

Viitasaari pyytää tarjousta talven kunnossapidosta teille ja alueille – Tarjoukset tulee jättää 1.9.2023 klo 23 mennessä

Viitasaaren kaupungilla on käynnissä kilpailutus teiden ja alueiden talvikunnossapidosta talvikaudelle 2023-2024. Kaupungin tekninen toimi pyytää alueittain tarjoukset lumenpoistosta sekä hiekoituksesta.

Tarkka tarjouspyyntö, alueet sekä muut liitteenä olevat asiakirjat ovat tutustuttavissa Tarjova.fi-palvelussa, jossa jätetään myös tarjoukset. Tarjoukset tulee jättää 1.9.2023 klo 23 mennessä. Tarjovassa voi esittää myös kysymyksiä tarjouskilpailuun liittyen. Lisätietokysymykset tulee esittää järjestelmän kautta viimeistään 27.8.2023 klo 23.

Tieto avoimesta, kansallisen kynnysarvon ylittävästä hankinnasta on julkaistu myös Hankintailmoitukset.fi-sivustolla.

Huomaa, että alkuperäinen tarjouspyyntö keskeytettiin virheellisten liitteiden vuoksi. Tässä artikkelissa oleva linkitys on ajantasainen, määräajat ovat alkuperäisen mukaiset.

 

Kirjastossa käynnistyy kotoutumista edistävä hanke Viitasaarella ja Pihtiputaalla – Toimintaan rahoitusta aluehallintovirastolta vuosille 2023-2024

Viitasaaren ja Pihtiputaan kirjastoissa käynnistyy kotoutumista Suomeen edistävä hanke. Aluehallintovirasto myönsi Wiitaunionin aluekirjastolle rahoitusta Kohtaa ja kotiudu -hankkeeseen. Hanke alkaa vuonna 2023 ja ja jatkuu 2024. Vaikka kuntapariyhteistyö Wiitaunioni päättyy vuoden 2023 lopussa, aluekirjasto jatkaa edelleen Viitasaaren ja Pihtiputaan yhteisenä toimintana.

Käytännössä kotouttamista tullaan edistämään esimerkiksi teemaan liittyvän infopisteen perustamisella kirjastoihin, tietopaketin kokoamisella vapaa-ajan palveluihin liittyen sekä kielikahvilatoiminnan käynnistämisellä ja monikulttuurisella kokkauskurssilla. Aluekirjaston kanssa hankkeen käytännön toteuttamisessa ovat eri yhteistyökumppanit.

Hankkeen päätavoitteita ovat:
1. Kaksisuuntaisen kotoutumisen edistäminen: Järjestetään yhteistä monikulttuurista toimintaa, jossa paikalliset ja muualta Suomeen muuttaneet pääsevät tapaamaan toisiaan luontevissa ja epävirallisissa yhteyksissä ja tutustumaan toisiinsa. Ulkomaalaiset pääsevät paremmin osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja oppivat Suomen kulttuurista, suomalaiset taas oppivat ymmärtämään paremmin muita kulttuureja ja sopeutumaan monikulttuuriseen ympäristöön.
2. Maahanmuuttajien osallisuuden vahvistaminen ja vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen: Otetaan maahanmuuttajia mukaan kuntien, järjestöjen, seurojen ym. toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen, kuullaan toiveita siitä, millainen toiminta auttaisi kotoutumisessa, tiedotetaan asioista siten, että kaikkien kielestä ja kulttuurista riippumatta on helppo saada tietoa, osallistua ja vaikuttaa.
3. Kielen oppimisen ja digitaitojen tukeminen: Järjestetään tilanteita, jossa vieraskieliset pääsevät harjoittelemaan, kuulemaan ja puhumaan suomen kieltä, tarjotaan tietoa suomen kielen opiskelumahdollisuuksista, tarjotaan kirjaston digilaitteita käyttöön, opastetaan tarvittaessa digilaitteiden/palveluiden käytössä.
4. Kirjaston monikulttuuristen valmiuksien edistäminen, kirjaston monipuolisempi hyödyntäminen sekä kirjastoon liittyvien mielikuvien laajentaminen: Kohdennetaan kirjaston monipuolisista palveluista tiedottamista myös maahanmuuttaja-asiakkaille, hyödynnetään kirjastoa ja sen tiloja monipuolisemmin monikulttuurisen toiminnan järjestämiseen.

Kirjastoihin suunniteltujen infopisteiden tarkoituksena olisi tarjota paikka, johon voi matalalla kynnyksellä tulla kyselemään ja keskustelemaan esimerkiksi Suomessa sekä Viitasaarella ja Pihtiputaalla asumiseen liittyvistä asioista, kuten paikallisista palveluista tai omien asioiden hoitamisesta.

Viranomaisten palvelupisteet hoitavat edelleen viralliset asiat, mutta kirjaston pisteeltä voisi saada esimerkiksi tietoa siitä, mihin viranomaistahoon tai kehen voi olla yhteydessä missäkin asiassa, mitä kaikkia palveluita alueella tarjotaan eri elämäntilanteisiin liittyen sekä samalla hyödyntää kirjaston monipuolisia palveluita esimerkiksi internetin ja digilaitteiden käyttöön, tiedonhakuun ja opiskeluun liittyen.

Henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa infopisteellä voidaan tarjota hankkeen ajan, mutta infopisteelle koottavat tietokansiot esimerkiksi paikallisista palveluista ja yhteystiedoista ovat vapaasti katseltavissa ja hyödynnettävissä hankkeen päätyttyäkin. Infopisteen käytännön toteutus ja palveluajat tarkentuvat hankkeen aikana.

Hankkeessa mukana olevia tahoja ovat Wiitaunionin aluekirjaston lisäksi Wiitaunionin hyte-työ ja liikunta-, kulttuuri- ja nuorisotoimi, Viitaseudun Opisto ja Viitasaaren alueen musiikkiopisto, Viitasaaren seurakunta sekä Viitasaaren ja Pihtiputaan Ukraina-koordinaattori. Lisäksi yhteistyötä tehdään mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman monien järjestöjen sekä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.

Kansalaisopiston lukuvuosi 2023-2024 käynnistyy pian – Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 28.8.2023 klo 8

Viitaseudun opiston eli Viitasaaren ja Pihtiputaan alueilla toimivan kansalaisopiston lukuvuoden 2023-2024 käynnistyminen lähestyy. Ilmoittautuminen kursseille alkaa maanantaina 28.8.2023 klo 8.

Viitaseudun opisto on kurssitarjonnassa pyrkinyt toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan kuntalaisten toiveita. Monipuoliseen opinto-ohjelmaan on lisätty paljon lyhytkursseja ja workshopeja eli työpajoja hyväksi todettujen, tuttujen ja suosittujen lisäksi.

Käynnistyvän lukuvuoden opintotarjontaan voi tutustua Opistopalvelut.fi-verkkopalvelussa sekä opinto-oppaassa, joka on tarjolla sähköisenä versiona sekä painettuna lehtisenä eri toimipisteissä sekä kotitalouksiin jaettuna. Opinto-oppaan voit noutaa Viitasaarella kaupungintalon infosta, uimahallilta ja kirjastolta.

Kansalaisopiston toiminta on tärkeä elementti hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä kunnissa. Opiston tärkeyden puolesta puhuu myös vuosittainen oppilaiden määrän kasvu.

Verkkosivujen ja sosiaalisen median tiedotusta kannattaa seurata aktiivisesti, sillä lisää kursseja ja luentoja tulee tarjolle pitkin vuotta. Viitaseudun opiston verkkosivut ovat osana Pihtiputaan kunnan verkkosivuja. Opisto on Facebookissa ja Instagramissa.

Ilmoittautumiset tehdään Opistopalvelut.fi-palvelussa, jossa on aloitussivulla tarkemmat ohjeet kursseille ilmoittautumiseen ja tietojen täyttämiseen. Ilmoittautumisohjeet ovat myös painetussa opinto-oppaassa. Myös puhelimitse voi ilmoittautua soittamalla numeroon 040 860 0767. Puhelinilmoittautumisia vastaanotetaan 28.8. klo 8–17 ja 29.8. alkaen klo 9–15. Opisto toivoo, että puhelinilmoittautumiset tehdään pääosin viikon 35 aikana.

Koko lukuvuoden kestäville kursseille ilmoittaudutaan 5.9.2023 mennessä. Alkavien kurssien ilmoittautuminen avataan uudelleen 10.9.2023.
Lyhytkursseille ilmoittaudutaan erikseen mainittuun ilmoittautumispäivään mennessä.

Osan opiston kursseista voi maksaa kulttuuri- ja liikuntaeduilla, Smartum-, Edenred- ja Tyky-seteleillä sekä sähköisillä Smartum-, MyEdenred- ja ePassi-palveluilla.