Vuoden 2021 järjestöavustukset haettavissa – Tutustu erilaisiin mahdollisuuksiin ja hae ajoissa

Viitasaaren kaupungin vuoden 2021 järjestöavustusten haku on parhaillaan käynnissä. Toiminta-avustukset urheiluseuroille ja nuorisojärjestöille on haettava 19.3. mennessä.

30.4.2021 mennessä puolestaan ovat haettavissa kulttuurin kohdeavustukset järjestöille, yhteisöille, työryhmille sekä yksityisille sekä erityisavustukset kulttuurin erillishankkeisiin ja lasten ja nuorten liikunnan lisäämiseen.

Tarkemmat ohjeet avustusten hakemisesta ja hakulomake löytyvät Avustukset ja stipendit -sivulta.

Kokoontumisrajoitukset jatkuvat maaliskuussa Keski-Suomessa – Wiitaunionin alueella yli 10 henkilön yleisötilaisuudet kielletty 31.3.2021 saakka

Wiitaunionin alueella yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty 31.3.2021 saakka, sillä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen osallistujamäärän rajoittamisesta. Päätöksen mukaan kaikki yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisä- ja ulkotiloissa on edelleen kielletty koko Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Tämä myös Viitasaarta ja Pihtipudasta koskeva päätös on voimassa 2.3.-31.3.2021 välisen ajan. Päätöksessä on huomioitu alueellinen epidemiatilanne ja valtioneuvoston 25.2.2021 tekemä periaatepäätös hybridistrategian toimenpidetasolle kaksi (taso 2) siirtymisestä. Edellinen rajoitus 10 henkilön osallistujamäärästä on voimassa 1. maaliskuuta saakka.

Enintään 10 hengen kokoontumisia voi järjestää, mutta tällöinkin on noudatettava ehdottoman tarkasti ja kaikilta osin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä. Aluehallintovirasto suosittelee painokkaasti välttämään kaikkia fyysisiä kokoontumisia, joita ei ole pakko järjestää.

Joukkoaltistumisten ja koronatartuntojen leviämisen riski on erityisen suuri kaikissa tilanteissa, joissa suuri joukko ihmisiä kokoontuu ja voi päätyä lähikontakteihin keskenään. Aluehahallintovirasto toteaa, että tartunnan torjuntatoimista huolehtiminen yleisötilaisuuksissa ja julkisissa kokouksissa on välttämätöntä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tämänhetkinen epidemiatilanne on kaksijakoinen. Vaikka epidemian hillinnässä on monella paikkakunnalla onnistuttu hyvin, voi tilanne äkillisesti heikentyä koko maassa. Aluehallintovirasto suosittelee varotoimenpiteiden sinnikästä noudattamista, jotta epidemiatilanne saadaan helpottumaan. Jokainen voi omilla toimillaan hillitä viruksen leviämistä.

Tarkemmat tiedot päätöksestä aluehallintoviraston verkkosivuilla.

Wiitaunionissa valmistaudutaan osittaiseen etäopetukseen – Johtoryhmä kokoontuu uudestaan maanantaina 1.3.2021

Wiitaunionin yhteinen johtoryhmä kokoontui perjantaina 26.2.2021 koronavirusta koskevien mahdollisten tulevien rajoitustoimenpiteiden vuoksi, joista valtioneuvosto kertoi torstaina 25.2.2021.

Wiitaunionissa koronatilanne on rauhallinen, mutta paikallisesti huomioidaan myös valtakunnalliset linjaukset. Viitasaarella ja Pihtiputaalla valmistaudutaan siihen, että peruskoulun yläluokat (7.-9.) sekä lukiot siirtyvät mahdollisesti etäopetukseen ajalle 8.3.-28.3.2021 aluehallintoviraston myöhemmin antamien ohjeiden ja määräysten perusteella.

Tulevat aluehallintoviraston päätökset ja suositukset voivat vaikuttaa myös kokoontumisrajoituksiin, harrastustoimintaan sekä julkisten tilojen käyttöön. Johtoryhmä seuraa tilannetta ja kokoontuu uudestaan maanantaina 1.3., jolloin asiasta tiedotetaan enemmän.

Hankinta-asiat esillä verkkotapaamisessa – Viitasaaren, Pihtiputaan ja Kehittämisyhtiö Witaksen hankintainfo torstaina 11.3.2021

Tervetuloa Viitasaaren kaupungin, Pihtiputaan kunnan ja Kehittämisyhtiö Witaksen verkkotapahtumana järjestettävään hankintainfoon torstaina 11.3.2021 klo 15–17.

Avoimessa webinaarissa mukana kaupungin, kunnan ja Witaksen edustajat sekä hankinta-asiantuntija Veli Puttonen.

OHJELMA
• Tilaisuuden avaus ja kuntien kuulumiset, kaupunginjohtaja Janne Kinnunen ja kunnanjohtaja Ari Kinnunen
• Kuntien keskeiset tulevat kilpailutukset, teknisen, sivistystoimen ja perusturvan toimialajohtajat
• Markkinavuoropuhelu, viestintä ja dynaamiset hankinnat, hankinta-asiantuntija Veli Puttonen
• HILMA-hankintailmoituskanavan esittely, hankinta-asiantuntija Veli Puttonen
• Yrityskehittämisen ajankohtaiset, Witas Oy
• Keskustelu

Linkki tapahtumaan julkaistaan hyvissä ajoin tällä sivulla, Witaksen verkkosivuilla ja Facebook-tapahtumassa

Veneily- ja puutarhakaudet lähestyvät – Jos et tarvitse paikkaasi tai palstaasi, irtisano se maaliskuun loppuun mennessä

Vaikka ulkona on reilusti lunta, veneilykausi ja puutarhakausi lähestyvät. Muistathan irtisanoa venepaikkasi ja puutarhapalstasi ennen laskutuskauden alkua, mikäli et enää tarvitse paikkaa.
Irtisanomiset tulee tehdä viimeistään maaliskuun loppuun mennessä. Säännöt ja maksut löytyvät Satamat ja venepaikat– ja Puutarhapalstat-sivuilta.

Alle 70-vuotiaille riskiryhmäläisille avataan ajanvaraus rokotuksiin – Lue kutsu ja seuraa ohjeita

Wiitaunioniin on saatu ensi viikolle rokotteita, joita on mahdollista antaa vain alle 70-vuotiaille. Samaan aikaan käynnissä ovat yli 80-vuotiaiden rokotukset heille sopivilla rokotteilla.

Koska alle 70-vuotiaille sopivia rokotteita on saatavilla, valtakunnallisen järjestyksen mukaisesti nyt rokotukseen kutsutaan alle 70-vuotiaita riskiryhmiin kuuluvia. Rokotukseen kutsu koskee sinua, jos olet alle 70-vuotias, et ole vielä saanut yhteydenottoa terveyskeskuksesta ja sinulla on jokin seuraavista voimakkaasti altistavista sairauksista:

  • tehty elinsiirto tai enintään 6 kk sitten kantasolusiirto
  • aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti
  • vaikea (perinnöllinen) immuunivajavuus, perna poistettu
  • vaikea krooninen munuaissairaus; lääkärin toteama verenpainetautiin tai diabetekseen liittyvä munuaisvaurio tai muu pitkäaikainen munuaisten vajaatoiminta
  • vaikea krooninen keuhkosairaus; keuhkoahtaumatauti, keuhkoputkien laajentuma, kystinen fibroosi
  • heikentynyt keuhkokapasiteetti (esim. toinen keuhko puuttuu)

Kutsu koskee viitasaarelaisia, pihtiputaalaisia ja virallisesti terveyspalvelunsa näihin kuntiin siirtäneitä.

Varaa rokotusaika ajanvarausnumerosta Viitasaari 014 4597241, Pihtipudas 014 4596715. Rokotusajan varaaminen puhelimitse koskee vain alle 70-vuotiaita ja yllä esitettyjen sairauksien perusteella riskiryhmiin kuuluvia. Muiden ryhmien osalta soittamalla ei voi nopeuttaa rokotukseen pääsyä.

Yli 80-vuotiaiden kutsumista puhelimitse jatketaan samanaikaisesti saatujen rokoteannosten perusteella. 75-79-vuotiaiden ja 70-74-vuotiaiden ryhmiin siirrytään kyseisessä järjestyksessä sitä mukaa kun rokotteita on saatavilla.

Muiden riskiryhmien rokotusten varausten ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin, kun tiedetään rokotteiden saatavuus. Rokotustilastot ja rokotusten eteneminen julkaistaan jatkossa sivulla viitasaari.fi/koronarokotukset

Alle 70-vuotiaiden riskiryhmäläisten koronarokotukset käynnistyneet – Kaikkiaan Wiitaunionissa annettu lähes 900 rokotetta

Maanantaina 22.2.2021 kokoontunut Wiitaunionin johtoryhmä totesi, että Viitasaarella ja Pihtiputaalla on rauhallinen koronatilanne. Wiitaunionissa ovat käynnistyneet alle 70-vuotiaiden koronarokotukset niiden osalta, jolta kuuluvat perussairautensa vuoksi riskiryhmään. Alle 70-vuotiaita rokotetaan yli 80-vuotiaiden ryhmän rinnalla, sillä nyt kuntiin saatua Astra Zenecan rokotetta annetaan vain alle 70-vuotiaille. Rokotusjärjestys on THL:n valtakunnallisen järjestyksen mukainen.

Myös alle 70-vuotiaat riskiryhmäläiset kutsutaan rokotuksiin puhelimitse. Tavoiteltavalle henkilölle soitetaan niin moneen otteeseen, että hänet saadaan kiinni rokotuksesta sopimista varten. Terveyskeskukseen ei tule soittaa rokotuksen vuoksi, sillä puhelinpalvelun ruuhkautuminen vaikuttaa myös muuhun terveyskeskuksen toimintaan. Rokotukseen pääsemistä ei voi nopeuttaa soittamalla terveyskeskukseen.

Viime viikon perjantaihin 19.2. mennessä ensimmäinen rokoteannos oli Viitasaarella annettu 591 ja Pihtiputaalla 288 henkilölle (tiedot julkaistaan viikottain viitasaari.fi/korona ja pihtipudas.fi/korona). Rokotteet saadaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirille tulevista rokote-eristä kuntalaisten määrän mukaisessa suhteessa. Ulkopaikkakuntalaisia ei tämän takia Wiitaunionissa voida rokottaa, vaan heidät rokotetaan omassa kotikunnassaan. Ne ulkopaikkakuntalaiset, jotka ovat siirtäneet terveyspalvelunsa virallisesti Viitasaarelle tai Pihtiputaalle, rokotetaan kyseisen kunnan toimesta. Annettujen rokotemäärien suhteessa asukasmäärään ei ole Viitasaarella ja Pihtiputaalla merkittävää eroa, mutta esimerkiksi yhdestä ampullista otettavien rokotteiden määrän vaihtelu voi vaikuttaa lukuihin.

Koronatesteihin tulee hakeutua edelleen lievienkin oireiden johdosta. Koronapuhelin p. 014 459 7200 palvelee arkisin klo 8–16 ja viikonloppuisin klo 9–15 kaikissa koronaan liittyvissä asioissa, myös testiajanvarauksissa.

Päivitys 22.02.2021 klo 13.50: Lisätty tieto terveyspalvelunsa virallisesti siirtäneiden rokotuksista.

Tarjolla latuja, luistelua, laavuja, laskettelukeskus ja uimahalli – Talvilomalla 2021 Viitasaarella runsaasti tekemistä

Viikolla 8 käynnistyvällä talvilomakaudella Viitasaarella on tarjolla runsaasti tekemistä. Palveluita on esillä Paikalliset.fi-palvelussa sekä alueen majoitusta sekä loma- ja matkailupalveluita on kootusti saatavissa SydänSuomen Keskusvaraamosta. Matkailupalveluita esitellään myös Lomaseutu-sivustolla. Palvelut poistuneet käytöstä.

Viitasaaren kaupunki tiedottaa verkkosivujen lisäksi esimerkiksi liikunta- ja luontokohteista myös Facebook-sivulla ja Instagram-tilillä.

Huomioithan, että yleisen koronatilanteen vuoksi Viitasaarella suositellaan hygienian huomioinnin lisäksi maskin käyttöä kaikissa tilanteissa joissa kohdataan muita ihmisiä, esimerkiksi kaupoissa. Koronatilanteen vaikutuksista palveluihin sekä ajantasaista tietoa esimerkiksi terveydenhuoltoon liittyen löytyy koronaepidemian tiedotussivulta viitasaari.fi/korona.

Perjantaina 19.2.2021 alkaneet lumisateet voivat ennusteiden mukaan toteutuessaan olla niin runsaita, että katujen auraus voi viivästyä. Huomioi lumisateen vaikutukset myös liikuntapaikkoihin sekä luontokohteiden tieyhteyksiin.

Monipuolinen virkistyskeskus Uimahalli Simmari kuntosaleineen palvelee normaalisti ja aukioloaikoja laajennetaan tiistaisin ja torstaisin 2.3. alkaen 30.4. saakka.

Laskettelukeskus Sahis Viitasaaren taajamassa pääsee laskettelemaan viikoilla 8, 9 ja 10 päivittäin. Lomaviikoilla koko perheelle sopivat laskettelurinteet ovat käytössä maanantaista perjantaihin klo 12-20 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 12-18. Sahiksessa on tämän vuoden uutuutena aloitteleville laskettelijoille sopiva mattohissi, viime talveksi laajennetulla ala-asemalla palvelevat lipunmyynti, vuokraamo ja kahvio.

Latuja ja luistelualueita Viitasaaren kaupungin ylläpitämänä on useita. Hiihtämään pääsee niin Savivuoressa kuin Isoaholla ja myös jäälle on tänä talvena päästy tekemään latuja Vanhan Kirkkosaaren ja Pihkurinsaaren ympäri. Luistelualueiden sekä latujen kunnostustilanteen, sijainnit ja pysäköintialueet löydät latujen ja luistelualueiden sivulta. Kaupungin ylläpitämien latujen lisäksi eri puolilla paikkakuntaa on yksityisten tahojen tekemiä latuja. Tietoa laduista sekä retkiluistelumahdollisuuksista löytyy esimerkiksi kylien Facebook-ryhmistä.

Jäätä pitkin hiihtämällä ja muilla tavoin kulkemalla pääsee esimerkiksi saarissa oleville laavuille. Viitasaaren kaupunki on 16.-17.2.2021 vienyt polttopuita suosituille Pihkurinsaaren laavulle, Vanhan Kirkkosaaren laavulle sekä Hiekkalahden nuotiopaikalle.

Nuotiolle eväitä voi pysähtyä nauttimaan myös Koljatin jylhissä kalliomaisemissa. Noin 13 kilometrin päässä Viitasaaren keskustasta sijaitsevalla suojelualueella on luontoreitti ja laavu. Tie Koljattiin aurataan tänä talvena reitin lähtöpaikalle saakka. Taajamassa nuotion ääreen pääsee Paniaisniemen laavulla, joka on helposti saavutettavissa Lummeniementien varressa, Keitele-järven äärellä.

Osaamiskeskus Lennätin tarjoaa mahdollisuuden etätyöhön. Nopean ja varman internetyhteyden lisäksi tilassa on ergonomisia työpisteitä sekä hiljaisia tiloja esimerkiksi videopalavereita varten.

Viitasaarella 17.2.2021 julkaistussa ProViitasaari-lehdessä on käsitelty paikkakunnan ajankohtaisia asioita sekä palveluita. Lehti on luettavissa maksuttomana näköislehtenä. Koronatilanteen vuoksi perinteisiä tapahtumia ei talvilomien aikaan voi järjestää, mutta lehdessä kerrotaan Vanhassa Kirkkosaaressa järjestettävästä Viitasaaren Suunnan Kuutamovaelluksesta perjantaina 26.2.2021.

Lumisateita luvassa – Auraamisessa voi olla viiveitä

Tänään perjantaina 19.2.2021 alkavat lumisateet, jotka jatkuvat ennusteiden mukaan useita päiviä. Viitasaaren kaupungin tekninen toimi pyytää huomioimaan, että ennustettu runsas lumisade voi aiheuttaa viiveitä katujen auraamiseen.

Lumisateet kannattaa huomioida myös harrastuspaikkojen ylläpidon ja luontokohteiden kulkuyhteyksien suhteen.

Kevään 2021 ProViitasaari-lehti julkaistu ja luettavissa – Mukana myös kaupungin tiedotusliite

Viitasaarta, paikkakunnan palveluita ja mahdollisuuksia sekä ajankohtaisia asioita poikkeuksellisen laajasti tuova ProViitasaari-lehti on julkaistu keskiviikkona 17. helmikuuta. Vuoden 2021 ensimmäisessä ProViitasaari-numerossa voit lukea muun ER-sahan investoinneista sekä muista paikallisten yritysten kuulumisista, tarjolla olevista töistä, Laskettelukeskus Sahiksesta, Viitasaaren luontokohteista ja Kuutamovaelluksesta sekä Kehittämisyhtiö Witaksen strategiasta.

Lehti on luettavissa maksuttomana Issuu-palvelussa: ProViitasaari 1/2021 Lehteen sisältyy sivuilla 11-14 oleva kaupungin tiedotusliite.

ProViitasaari-lehti on Viitasaaren Seudun ja Wiita-Sanomien yhteinen erikoisnumero, jonka julkaisemisessa ovat mukana myös Viitasaaren kaupunki, Kehittämisyhtiö Witas sekä Viitasaaren Yrittäjät. Erikoisnumero julkaistaan kaksi kertaa vuodessa ja kevään 2021 numeroa jaetaan painettuna lähes 19 000 kappaletta Viitasaaren Seudun tilaajien lisäksi muun muassa Viitasaaren ja lähialueen kuntien talouksiin.