Kokoontumisrajoituksia jatketaan Keski-Suomessa – Wiitaunionin alueella yli 10 henkilön yleisötilaisuudet kielletty 1.3.2021 saakka

Wiitaunionin alueella yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty 1.3.2021 saakka, sillä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen osallistujamäärän rajoittamisesta. Päätöksen mukaan kaikki yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisä- ja ulkotiloissa on edelleen kielletty koko Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Tämä myös Viitasaarta ja Pihtipudasta koskeva päätös on voimassa 9.2.-1.3.2021 välisen ajan. Edellinen rajoitus 10 henkilön osallistujamäärästä on voimassa 8. helmikuuta saakka.

Enintään 10 hengen kokoontumisia voi järjestää, mutta tällöinkin on noudatettava ehdottoman tarkasti ja kaikilta osin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä. Aluehallintovirasto suosittelee painokkaasti välttämään kaikkia fyysisiä kokoontumisia, joita ei ole pakko järjestää.

Joukkoaltistumisten ja koronatartuntojen leviämisen riski on erityisen suuri kaikissa tilanteissa, joissa suuri joukko ihmisiä kokoontuu ja voi päätyä lähikontakteihin keskenään. Siten tartunnan torjuntatoimista huolehtiminen yleisötilaisuuksissa ja julkisissa kokouksissa on välttämätöntä. Aluehallintovirasto suosittelee myös muiden varotoimenpiteiden sinnikästä noudattamista, jotta epidemiatilanne saadaan helpottumaan. Erityisesti Jyväskylän kaupungin ja Vaasan sairaanhoitopiirin tautitilanne ovat huolestuttavia. Jokainen voi omilla toimillaan hillitä viruksen leviämistä.

Tarkemmat tiedot päätöksestä aluehallintoviraston verkkosivuilla.

Kaupunki tukee avoimia korkeakouluopintoja – Kevätlukukauden stipendien haku 30.6.2021 mennessä

Viitasaaren kaupunki tukee viitasaarelaisten opintoja avoimissa korkeakouluissa myös vuonna 2021. Kaupunki maksaa stipendejä, joilla korvataan opinnoista aiheutuvia kuluja kullekin hakijalle avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun veloituksen mukaisesti, enintään 15 eurolla opintopistettä kohti ja kalenterivuoden aikana suoritetuista enintään 10 opintopisteen suuruisista opinnoista.

Viitasaaren kaupunki tuki opintoja vastaavalla tavalla vuonna 2020, jolloin stipendiä haki yhdeksän opiskelijaa. Stipendin myöntämisen tarkat kriteerit sekä hakulomake ovat omalla sivullaan.

Esiopetukseen ilmoittautuminen käynnissä – Lomakkeet palautettava viimeistään 28.2.2021

Viitasaarella ja Pihtiputaalla on esiopetukseen ilmoittautuminen käynnissä. Syksyllä 2021 esiopetuksen aloittavat vuonna 2015 syntyneet lapset. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty sekä ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta. Ilmoittautuminen tehdään paperilomakkeella, joka palautetaan sivistystoimen toimistoon viimeistään 28.2.2021.

Esiopetusvuosi on tärkeä vaihe lapsen elämässä. Lapsi oppii leikkimällä, liikkumalla, tutkimalla ja kokeilemalla, vuorovaikutuksessa toisten lasten ja aikuisten kanssa. Esiopetuksen tehtävänä on yhteistyössä kotien kanssa tukea lasten yksilöllistä ja yhteisöllistä kehitystä, oppimisen halua ja iloa sekä tervettä itsetuntoa.

Perusopetuslain (1040/2014) mukaan esiopetus on velvoittavaa siten, että lapsen on osallistuttava oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Esiopetukseen osallistuminen on maksutonta ja sitä järjestetään neljä tuntia päivässä koulujen työ- ja loma-aikoina.

Esikouluun ilmoittaudutaan ilmoittautumiskaavakkeella, joka on postitettu 2015 syntyneille pihtiputaalaiselle ja viitasaarelaiselle lapsille. Vaihtoehtoisesti lomakkeen ja tietoa esiopetuksesta ja ilmoittautumisesta saa Esiopetus-sivulta, jossa ovat myös koulujen yhteystiedot.

Esiopetusta järjestetään lapsen omassa lähikoulussa. Lähikoulu määräytyy sivistyslautakunnan vahvistaman kouluverkon perusteella.

Lisätietoja esikoulun toiminnasta ja esikouluun tutustumisesta antavat rehtorit ja koulunjohtajat sekä sivistystoimen toimisto.

Wiitaunionissa annettu yli 240 koronarokotetta – Jatkossa rokotusmäärät ilmoitetaan viikoittain verkkosivuilla

Viitasaarella ja Pihtiputaalla on annettu 2.2.2021 mennessä yli 240 koronarokotetta, joista Viitasaarella 137 ja Pihtiputaalla 104. Luvut kertovat ensimmäisen rokoteannoksen saaneiden henkilöiden määrän. Tiistaina 2. helmikuuta Wiitaunionissa on annettu ensimmäiset tehosteannokset (toinen rokoteannos).

Medioissa esillä olleissa THL:n tilastoissa Wiitaunionin kuntien rokotusmääräksi on kerrottu yhteensä 15 rokotusta, joka on virheellinen tieto. Todellista rokotusmäärää pienempi luku valtakunnallisessa tilastossa johtuu siitä, että tieto rokotuksista ei ole siirtynyt ajantasaisena Wiitaunionin terveysaseman käytössä olevasta tietojärjestelmästä THL:n järjestelmään.

Viitasaaren ja Pihtiputaan verkkosivuilla julkaistaan jatkossa viikottain annettujen rokotteiden kokonaismäärä osoitteissa viitasaari.fi/korona ja pihtipudas.fi/korona.

Wiitaunionissa rauhallinen koronatilanne – Rokotuksissa siirrytty hoivayksiköihin

Viitasaarella ja Pihtiputaalla on tammi-helmikuun 2021 vaihteessa rauhallinen koronatilanne, todettiin Wiitaunionin johtoryhmän kokouksessa maanantaina 1. helmikuuta. Koronarokotuksissa on siirrytty hoivayksiköihin. Wiitaunionissa valmistaudutaan väestön laajaan rokotukseen, joka voidaan toteuttaa, kun rokotteita on riittävästi. Rokotteita saadaan viikottain osuus Keski-Suomen sairaanhoitopiirille tulevasta rokote-erästä.

Länsi-ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta enintään 10 henkilöön on voimassa 1.3.2021 saakka (rajoituksen kestoa jatkettu 5.2.2021). Koska Wiitaunionin alueella koronatilanne on rauhallinen, johtoryhmä katsoi nykyisten paikallisten suosituksien ja ohjeiden olevan riittäviä. Esimerkiksi Viitasaaren ja Pihtiputaan lukiossa wanhojen tanssit ja penkkarit toteutetaan ilman yleisöä ja varotoimenpitein aiemman suunnitelman mukaisesti.

Johtoryhmä seuraa tiiviisti niin Keski-Suomen kuin valtakunnallisia suosituksia ja määräyksiä sekä paikallista epidemiatilannetta, minkä perusteella tehdään päätöksiä mahdollisista uusista toimenpiteistä Viitasaarella ja Pihtiputaalla.

Johtoryhmä muistuttaa kuntalaisia hygienian, turvavälien ja maskien tärkeydestä edelleen. Johtoryhmä esittää kiitokset kaikille työntekijöille, kuntalaisille ja yrityksille sekä muille toimijoille ohjeiden ja suositusten noudattamisesta, jonka ansiosta Wiitaunionin alueella koronatilanne on pysynyt rauhallisena ja tartuntoja on todettu Viitasaarella ja Pihtiputaalla suhteellisen vähän koko pandemia-aikana. Tämän vuoksi esimerkiksi vapaa-ajanpalveluita on pystytty pitämään auki pääasiassa normaalisti.

Wiitaunionin johtoryhmä yhtyy kuitenkin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronanyrkin suositukseen, jonka mukaan esimerkiksi erilaiset joukkueet välttäisivät kuntien ja sairaanhoitopiirien välistä liikkumista pelien ja kisamatkojen vuoksi ainakin seuraavien kahden viikon aikana. Valtakunnallinen SM- ja 1-divisioonan kilpailutoiminta harjoitteluineen voi jatkua käytössä olevin varotoimenpitein, kuten myös kansainväliselle huipulle tähtäävä toiminta. Toiminnassa on huomioitava viranomaisten päätösten lisäksi lajiliittojen linjaukset.

Testiin hakeutuminen matalalla kynnyksellä on edelleen tarpeen. Wiitaunionissa on käytössä koronavirustaudin sähköinen oirearvio Omaolo.fi-palvelussa sekä Koronavilkku-sovelluksessa. Arvion voi lähettää terveydenhuoltoon, josta ammattilainen ottaa tarvittaessa yhteyttä viestillä tai puhelimitse. Kiireellisissä tilanteissa palvelu ohjeistaa ottamaan suoraan yhteyttä päivystykseen.

Koronapuhelin 014 459 7200 palvelee Viitasaarella ja Pihtiputaalla kaikissa koronaan liittyvissä asioissa, myös ajanvarauksissa. Koronapuhelin on avoinna arkisin klo 8-16 ja viikonloppuisin klo 9-15. Jätettyihin soittopyyntöihin vastataan saman päivän aikana.

Terveysaseman laboratorio suljettu Viitasaarella 9.2.2021 – Viitasaaren näytteenotossa poikkeustilanne jatkuu edelleen

Wiitaunionin terveyskeskuksen laiteasennukset ja henkilökunnan koulutus vaikuttavat laboratorioiden aukioloaikoihin viikolla 6. Viitasaaren terveysaseman laboratorio on suljettu tiistaina 9.2.2021 ja Pihtiputaan terveysaseman laboratorio on suljettu keskiviikkona 10.2.2021. Pahoittelemme kiinnioloa. Normaalit aukioloajat löytyvät laboratorio-sivulta.

Rikkoutuneen laitteiston vuoksi perjantaina 5. helmikuuta Viitasaarella ei voida ottaa klo 10 jälkeen perusverenkuva- (PVK) ja INR-näytteitä. Viitasaaren terveysaseman laboratoriossa INR-näytteet ja perusverenkuvanäytteet (PVK) on perjantaisin edelleen otettava ennen klo 10. Normaaleihin aikatauluihin palaamisesta ilmoitetaan myöhemmin.

Tiedotetta päivitetty 10.2.2021, aiemmin kerrottiin että INR-näytteitä voitaisiin ottaa normaalisti perjantaista 12.2. alakaen.

Vapaaehtoistyö luisteluradan ja hiihtolatujen parissa palkittiin – Veikko Lindlöfille Viitasaaren vuoden liikuntateko -palkinto

Keski-Suomen urheilu- ja liikuntapalkinnot vuoden 2020 palkinnot on jaettu tänä vuonna poikkeuksellisesti ilman Keski-Suomen Urheilugaalan järjestämistä.

Viitasaaren vuoden 2020 liikuntatekona palkittiin Veikko Lindlöfiä vapaaehtoistyö.  Lindlöf on ylläpitänyt vapaaehtoistyönä retkiluisteluratoja ja hiihtolatuja Muuruejärven jäällä.  Erityisesti retkiluistelurata on kerännyt harrastajia laajalta alueelta. Lisätiedot radasta ja laduista on Facebookin Huopanankosken luistelurata -ryhmässä. Retkiluisteluradalla on tehty Facebookissa nähtävillä oleva video, jonka ovat tehneet Emilia Valkeinen ja Aku Subekan.

Kaikki palkitut perusteluineen on julkaistu Keski-Suomen Liikunta ry:n verkkosivuilla.

Kesätyödeiteillä mahdollisuuksia esillä torstaina 4.2.2021

Pohjoisen Keski-Suomen alueen toimijoista koostuva Bisnes Academy -tiimi järjestää torstaina 4. helmikuuta Kesätyödeitit, joilla eri työnantajat kertova kesätyömahdollisuuksista verkkolähetyksenä. Myös jälkikäteen tallenteena katsottavissa olevassa tilaisuudessa kerrotaan kesätöistä niin täysi-ikäisille kuin alle 18-vuotiaille sopivista kesätöistä.

Lisätiedot sekä linkin lähetykseen ja tallenteeseen löydät omalta sivultaan.

Wiitaunionin jätehuollon viranomaistehtävät siirtyvät Sydän-Suomen jätelautakunnalle helmikuussa 2021

Viitasaaren ja Pihtiputaan jätehuollon viranomaistehtävät siirtyvät Sydän-Suomen jätelautakunnalle 1.2.2021 alkaen. Muutos vaikuttaa esimerkiksi kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden jätehuoltoasioihin siten viranhaltijapäätökset (esimerkiksi poikkeamispäätökset), jätehuoltoneuvonta ja kiinteistön jätehuoltotietojen muuttumisen ilmoittaminen tehdään Sydän-Suomen jätelautakunnalle kaupungin ja kunnan sijaan. Viitasaaren ja Pihtiputaan tekninen toimi jatkaa edelleen palvelutehtävien hoitajana aluekeräyspisteiden osalta. Kaikki muutoksen vaikutukset löytyvät Ajankohtaista jätehuollossa -sivulta.

Viitasaarella ja Pihtiputaalla tulee kiinnittää huomiota jätteiden lajitteluun oikeisiin jätejakeisiin. Myös kiinteistöjen jäteastioiden tulee olla määräysten mukaisia, esimerkiksi pelkät säkkitelineet tai pyörättömät astiat eivät täytä vaatimuksia.

Viitasaari ilmoittautuu ehdolle Erä- ja luontokulttuurimuseon sijaintipaikaksi

Viitasaaren kaupunginhallitus päätti maanantaina 25.1.2021 asettua ehdolle Erä- ja luontokulttuurimuseon sijaintipaikkakunnaksi. Suunnitteilla olevasta museosta on määrä tulla kansainvälisesti vetovoimainen, kunnianhimoinen ja yhteiskunnallisesti vaikuttava Suomen luonto- ja eräkulttuurin kokemisen ja esittelyn paikka. Valtakunnallista hanketta esitellään omilla verkkosivuillaan.

Viitasaari on keskeisen sijaintinsa, metsä- ja järviluontonsa, sekä mittavan erähistoriansa puolesta oivallinen sijainti Erä- ja luontokulttuurimuseolle. Hakuun toimitettavassa selvityksessä käsitellään kaupungin mahdollisuuksia ja etuja valtakunnallisesti merkittävälle vierailukohteelle monesta eri näkökulmasta.

Hakemuksessa esitetään alustavasti kolmea erilaista sijaintivaihtoehtoa Viitasaarella: Uudisrakennus Torinrantaan, kiertotalousratkaisu nykyiseen kaupungintaloon sekä saarivaihtoehto Vanhassa Kirkkosaaressa. Museo olisi kaupungin historian merkittävin matkailu- ja kulttuurimatkailuhanke sekä suurin julkinen investointi, joka vaikuttaisi positiivisesti paikkakunnan elinvoimaan, talouteen ja yrityksiin. Viitasaarella ja lähialueilla on jo nykyisin muun muassa luontoretkikohteita sekä tunnettuja kalastuskoskia ja Huopanankosken kalastushistoriallinen näyttely.

Ehdokkaat sijaintipaikkakunniksi ilmoittautuvat tammikuun loppuun mennessä. Toiseen vaiheeseen valitaan neljä kaupunkia tarkempiin neuvotteluihin ja kolmannessa vaiheessa sijaintipaikkakunnille esitetään sitova tarjouspyyntö. Sijaintipaikkakunnan valitsevat keskukseen liitettävien museoyhdistysten hallitukset yhdessä rahoittavien ministeriöiden kanssa.

Museohankkeen tavoitteena on viiden miljoonan euron aluetaloudelliset vaikutukset vuosittain. Viitasaaren kaupunginhallitus päätti mukaan ilmoittautuessaan samalla, että kaupunginon  alustava valmius sijoittaa esimerkiksi perustettavan säätiön peruspääomaan 4,5 miljoonaa euroa sekä rahoittaa museon toimintaa vuosittain muutamilla sadoilla tuhansilla euroilla. Kävijöitä keskukseen tavoitellaan vuosittain 100 000 ja museohankkeeseen uskotaan saatavan laajasti esimerkiksi hankerahoitusta, kuntayhteistyökumppaneita sekä yrityselämää. Kaupungin osallistuminen hankkeen rahoitukseen sekä arviot vaikutuksista paikkakuntaan täsmentyvät haun myöhemmissä vaiheissa.

Tiedotetta päivitetty 26.1.2021 klo 17.05 täsmennyksellä siitä, että mm. rahoitus täsmentyy haun myöhemmissä vaiheissa.