Verkostovettä valvotaan säännöllisesti otettavin näyttein. Jokaiselle vesilaitokselle tehdään oma valvontatutkimusohjelma. Verkostoveden laadusta saa tietoa ympäristöterveystarkastajilta tai vesilaitokselta. Mikäli havaitset aistinvaraisia ongelmia verkostovedessä, ota yhteyttä vesilaitoksen edustajaan tai ympäristöterveystarkastajaan.
Vesilaitoksen perustaminen ja toiminta
Talousvettä toimittavan laitoksen on haettava hyväksymistä terveydensuojeluviranomaiselta viimeistään kolme kuukautta ennen suunniteltua toiminnan aloittamista. Talousvettä ei saa toimittaa ennen kuin laitos on hyväksytty.
Hyväksymistä on haettava myös toiminnan muuttuessa, jos vedenottoa tai vedenkäsittelyä olennaisesti laajennetaan tai muutetaan taikka veden laadussa tai jakelussa tapahtuu toimitettavan talousveden laadun kannalta olennaisia muutoksia. Esim. uusi vedenottopaikka, uuden käsittely-yksikön tai -kemikaalin käyttöönotto tai verkoston olennainen laajentaminen. Muutosta koskeva hakemus on tehtävä viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan muuttamista. Toimintaa ei saa muuttaa ennen kuin hakemus on hyväksytty.
Täältä löytyy hakemus ja ilmoituslomake vesilaitoksille
Vesilaitosten tulee ilmoittaa myös toiminnassaan tapahtuneista pienemmistä muutoksista ympäristöterveydenhuoltoon. Tällaisia muutoksia ovat muun muassa toimitetun veden määrä ja yhteystiedot.
Ilmoitus tulee tehdä myös talousvedestä, jota käytetään elintarvikealan yrityksessä tai jota jaetaan osana julkista taikka kaupallista toimintaa.
Talousvettä toimittavissa laitoksissa tai vastaavissa työskentelevän on osoitettava talousvesihygieeninen osaaminen suorittamalla vesityökortti. Vaatimus vesityökortista koskee talousveden laatuun vaikuttavia toimenpiteitä tekeviä henkilöitä ison talousvesiasetuksen mukaisilla laitoksilla.